”Enkö minä ole nainen ja sisar?”

Sen tulisi olla itsestäänselvyys, ettei ihminen ei ole kauppatavara. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 4. artiklassa todetaan nimenomaan, ettei ihmisiä tule ostaa eikä myydä. Kuitenkin ihmiskauppa tai trafficking of human beings on yksi nopeimmin kasvavista rikollisuuden muodoista ja sen liikevaihdoksi arvioidaan nykyolosuhteissa noin 32 miljardia euroa vuodessa. Arvioiden mukaan vuosittain kaksi miljoonaa lasta myydään kauppatavaran kaltaisena pakko- tai seksityöhön. Ainoastaan EU:n sisällä arvioidaan ihmiskaupan uhreiksi joutuvien naisten määrän nousevan yli 100 000:en joka vuosi.[1] Lisäksi ILO, YK:n työjärjestö, arvioi 12,3 miljoonan ihmisen tekevän orjatyötä. Mikä on mennyt vikaan?

Ihmiskauppa ei ole mikään uusi ilmiö. Orjakauppa oli piinallisen pitkään osa myös nk. demokraattisten maiden arkipäivää. Se että Romania huolimatta EU-jäsenyydestään luokitellaan tänä päivänä yhdeksi ihmiskaupan päämarkkina-alueista, on yhtä kiusallista. On aivan selvää että eurooppalaisella tasolla tarvitaan koordinoitua suunnittelua, jotta ongelmaan löydetään ratkaisu. Valitettavasti tähän mennessä toimenpiteet ovat olleet erittäin riittämättömiä. Eva Biaudet, OSCE:n erityisedustaja taistelussa ihmiskauppaa vastaan, toteaa naulan kantaan että: "Ihmiskauppa on Euroopan häpeätahra."

Puhuessamme trafficingistä on tärkeää omata tilanteesta kokonaiskuva ja ottaa huomioon uhri, hän joka syyllistyy ihmiskauppaan sekä asiakkaat, ts. ne henkilöt jotka EU:n sisällä ostavat seksiä tai käyttävät laitonta työvoimaa. Asiaa kaunistelematta ihmiskauppaa esiintyy siksi, että sille on sekä tarjontaa että kysyntää. Tarjonnan juuret ovat siinä köyhyydessä ja kurjuudessa, jossa miljoonat ihmiset elävät ja joka koskettaa usein erityisesti naisia ja lapsia. Kysyntä taas perustuu omaa etua ajavaan hyödyntavoitteluun kaupankäynnissä sekä länsimaisten miesten kylmäkiskoisiin ja itsekkäisiin asenteisiin. Omien halujensa ajamina miehet ostavat itselleen myytin; omaehtoisesti toimivan "luksushuoran", vaikka kaikki tutkimus todistaa tämänkaltaisen ilmiön olemassaoloa vastaan.

Mitä tekee EU ja sen jäsenvaltiot?

Tulen artikkelissani sivuamaan lähinnä niitä toimenpiteitä joita EU-tasolla on jo tehty, sekä tuomaan esille sellaisia toimia joita omasta mielestäni pitäisi tehdä asiaan puuttumiseksi. Oma näkemykseni muodostuu siitä, että olen viimeisen kahden vuoden aikana työskennellyt poliittisena neuvonantajana Euroopan parlamentissa, jossa ensisijaisena työtehtävänäni on ollut huolehtia kysymyksistä joita käsitellään Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa. Tämä valiokunta omaa päävastuun kysymyksissä, jotka liittyvät ihmiskauppaan. Myös Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta sekä Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvovaliokunta ovat toimineet aktiivisesti näihin asioihin liittyen.

EU on olemassa siksi että se löytäisi ratkaisuja kysymyksiin, jotka eivät tunne rajoja. Tämä käsittää globaaliin talouteen, ympäristöntuhoutumiseen, turvallisuuteen ja ihmiskauppaan liittyvät asiat. On tosiasia että viranomaiset kansallisella tasolla ja kansalaisjärjestöt eivät yksin selviydy ihmiskaupan yhä kasvavan ongelman päihittämisestä. Tämä johtuu puutteellisesta yhteistyöstä rajat ylittävissä kysymyksissä, sellaisen koulutetun henkilökunnan puutteesta joka osaisi tunnistaa ihmiskaupan uhrin sekä riittämättömästä jo säädettyjen lakien soveltamisesta. Ajateltaessa niitä miljoonia ihmisiä jotka vuosittain joutuvat ihmiskaupan uhreiksi, on pelottavaa huomata kuinka vähän henkilöitä saadaan kiinni näistä vastenmielisistä rikoksista. Erään raportin mukaan ei ihmiskauppaa ole ollenkaan esimerkiksi Suomessa - kun tuomioita Belgiassa on langetettu 170, ei niitä Suomessa ole yhtään.[2] Tämän raportin julkaisun jälkeen on tilanne Suomessa parantunut jonkun verran, osittain sen ansiosta että hallitus vuonna 2005 hyväksyi ihmiskaupan vastaisen toimintasuunnitelman. Mutta yhä on paljon tehtävää.

Viimeisen mandaattikauden aikana on EU ryhtynyt joihinkin toimenpiteisiin taistelussa ihmiskauppaa vastaan. Kolme vuotta pitkän prosessin jälkeen hyväksyttiin vuonna 2006 lisäys YK:n kansalliset rajat ylittävän järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen konventioon nk. "ihmiskauppaprotokolla". Tämän lisäyksen velvoittamana tuovat EU:n jäsenmaat esille taistelun ihmiskauppaa vastaan maalla, merellä ja ilmassa. Lisäksi maat pyrkivät estämään ihmiskauppaa sekä rankaisemaan henkilöitä jotka syyllistyvät siihen, varsinkin sen kohdistuessa naisiin ja lapsiin. Niiden toimenpiteiden joukossa, joita rajoilla tullaan jatkossa käyttämään, mainitaan lähempi viranomaisyhteistyö erilaisten viranomaisten välillä sekä rangaistuksien laatiminen ihmiskauppaan syyllistyneille.[3]

Euroopan parlamentti on hyväksynyt joukon ei-sitovia päätöksiä, joissa ihmiskaupanongelma nostetaan esille. Vuonna 2006 hyväksyttiin päätös jossa mainittiin erilaisia strategioita ihmiskaupan estämiseksi. Myöhemmin samana vuonna Euroopan parlamentti esitteli toimintasuunnitelman. Kesäkuussa 2008 järjestettiin parlamentissa debatti jonka aiheena oli "Pakkoprostituutio ja naisten myynti seksuaaliseen hyväksikäyttöön".[4] Lokakuussa 2008 antoi Euroopan parlamentti kirjallisen julistuksen, jossa vaaditaan jäsenmaita vastuullisuuteen, jonka päällimmäisenä prioriteettina tulisi olla taistelu lasten myymistä ja välittämistä vastaan. Tällä hetkellä arviolta 2 miljoonaa lasta myydään kauppatavarana ja heidät pakotetaan lapsityöhön tai prostituutioon. (Eikö tämä mainittu jo aiemmin tekstissä? NR)

Huolimatta siitä että Euroopan komissio ja neuvosto vuonna 2005 hyväksyivät yksityiskohtaisen toimintasuunnitelman (direktiivi 2004/81/EG) koskien mm. naisiin kohdistuvan kaupan estämiseen liittyvää ajatustenvaihtoa, jotta löydettäisiin paras mahdollinen käytäntö ja menettely asiaan tarttumiseksi, on aikaiseksi saatu vähän. Jäsenvaltiot ovat olleet hitaita direktiivin läpiviemisessä. Euroopan parlamentti on ollut hallinnollisista elimistä se, joka useita kertoja on suunnannut kovaa kritiikkiä myös komissiota, mutta ennen kaikkea jäsenvaltioita kohtaan, siitä syystä että asian eteen on tehty niin vähän. Eräässä keskustelussa Euroopan parlamentissa kesäkuussa 2008 komissio myönsi, että vaikka joitakin tuloksia oli saavutettu, oli tilanne epätyydyttävä mm. liittyen ihmiskaupan uhreille annettuun tukeen. Tähän voidaan lisätä että yhä edelleen 17 jäsenvaltiota on jättänyt ratifioimatta Euroopan neuvoston konvention koskien toimenpiteitä ihmiskauppaa vastaan. Radikaaleille parannuksille on siis tilaa.

Mitä pitäsi tehdä?

Jotta ihmiskauppaan liittyvä ongelma ratkaistaisiin, tarvitaan holistista katsantokantaa joka tarttuu ihmiskauppaan tekona, mutta ennen kaikkea ryhtyy sanoista tekoihin kysyntää ja tarjontaa koskevissa kysymyksissä. Juuri siksi tarvitaan laaja toimenpidepaketti. Käsittelen tässä omasta mielestäni muutamaa tärkeää kohtaa:

1) Ei ole helppoa tunnistaa ihmiskaupanuhria, sillä edes henkilö itse ei välttämättä ole tietoinen siitä että hän on uhri. Tämän vuoksi tarvitaan lisää panostusta ja rajat ylittävää yhteistyötä, jotta voitaisiin kouluttaa rajavartioita ja poliiseja näissä asioissa. Tässä työssä on tärkeää että todelliset asiantuntijat, sosiaalityöntekijät, saavat näkyvämmän roolin. Myös eurooppalaisten yhteistyöjärjestöjen Europolin (poliisin yhteistyöjärjestö) ja Eurojust (tuomioistuimien yhteistyöjärjestö) tulisi lisätä resursseja ihmiskaupan vastaisissa toimissa. (Voiko ruotsinkielisen lauseen ymmärtää väärin? NR)

2) Useissa eurooppalaisissa maissa tilaa vallannut maahanmuuton lakkauttamista vaativa muukalaisvihamielisyys tulee omalta osaltaan lisäämään ihmiskaupan uhrien määrää. Epätoivoiset ihmiset jotka elävät köyhyydessä tulevat yhä suuremmissa määrin joutumaan sellaisten ihmiskauppaa harjoittavien rikollisliigojen hampaisiin, jotka lupaavat heille töitä. On selvää että Eurooppa tarvitsee työvoimaa ulkomailta. Tämän vuoksi olisi parempi luoda selkeät säännöt muuttoliikettä koskien ja valvoa että työolosuhteita työpaikoilla kontrolloidaan.

3) Meidän täytyy kantaa vastuumme ja auttaa taistelussa ihmiskaupan varsinaista kasvualustaa ts. köyhyyttä vastaan Balkanilla, Itä-Euroopassa ja kolmannen maailman maissa. Ennen kaikkea tulisi toimenpiteet suunnata naisten ammatillisten taitojen parantamiseen riskiryhmissä. (Riskiryhmän käsitteestä voisi olla vähän lisää NR) Yhtä tärkeää on ryhtyä toimiin lasten laajalle levinnyttä orjakauppaa vastaan, joka kukoistaa esimerkiksi Norsunluurannikolla. Siellä pieniä lapsia ostetaan naapurimaista Malista ja Burkina Fasosta työskentelemään kaakaoplantaaseilla.[5] Myös meidän kuluttajien täällä Suomessa on aika vaatia, että kaakao jota suklaanvalmistukseen käytetään, on oikeudenmukaisesti tuotettua.

4) Ihmiskauppa on nykyajan orjakauppaa ja pahin rikkomus ihmisoikeuksia vastaan. Ajatukseni kääntyvät luontevasti poliitikkoon ja uudistajaan William Wilberforceen, jolla oli täysin ratkaiseva rooli orjuuden lakkauttamisessa brittiläisessä imperiumissa. Jumala oli antanut hänelle kaksi tehtävää: kieltää orjakauppa ja reformoida kansan tila. Se mitä kaikkein eniten tänään tarvitaan, on asennemuutosta omissa maissamme. Prostituution motivoiman ihmiskaupan juuret ovat miesten naisiin ja tyttöihin kohdistamassa kysynnässä. On sen aika että se hiljainen enemmistö miehiä jotka eivät käytä seksipalveluita nousee vastarintaan ja sanoo ääneen sen että he ovat saaneet tästä tarpeekseen. Tuolloin ne miehet jotka ostavat seksiä saavat osakseen sen minkä ovat ansainneet − roiston leiman.

Markus Österlund työskentelee konsulttina ja luennoitsijana
(Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen vpj, Missionskyrkan)