Ihmiskaupan torjuntaa kansainvälisellä tasolla (2008)

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ) on maailman suurin alueellinen turvallisuusjärjestö, jossa on 56 jäsenmaata Euroopasta, Keski-Aasiasta ja Amerikan mantereelta. Entinen Rkp:n kansanedustaja, ministeri ja europarlamentaarikko Eva Biaudet on vuoden 2007 alusta lähtien toiminut ETYJ:n ihmiskaupan vastaisena erityisedustajana. Pyysimme Biaudet'a kertomaan työstään ETYJ:ssä ja arvioimaan ihmiskaupan ja sen torjunnan nykyistä tilaa ja tulevaisuutta Euroopassa.

Ihmiskaupan erityisedustaja

Toimin ETYJn poliittisena edustajana ja diplomaattina ihmiskauppaa koskevissa asioissa. Painostan, houkuttelen, tuen ja avustan ETYJ:n jäsenmaita panemaan käytäntöön yhteisesti sovittuja päätöksiä ihmiskaupanvastaisista toimenpiteistä. ETYJ:llä on oma kattava toimintasuunnitelma vuodelta 2003, johon on listattu keinoja ihmiskaupan ehkäisemiseksi, uhrien suojelemiseksi, sekä rikollisten vastuuseen saattamiseksi.

Yritämme tukea jäsenmaita ottamaan ihmiskaupan torjunnassa käyttöön työvälineitä ja toimintatapoja, jotka on jo todettu toimiviksi. Lisäksi keräämme uusinta tietoa sekä ratkaisuista että havaituista ongelmista. Pyrimme luomaan torjuntaan toimintamalleja, jotka aina asettavat ihmiset ensimmäisiksi. Viranomaisilla on velvollisuus toimia ihmiskaupan uhrin auttamiseksi, vaikka kansallinen lainsäädäntö tai paikalliset järjestelmät eivät olisi tähän varustautuneita. Jokaisella uhrilla on tämä sama oikeus, riippumatta hänen alkuperästään tai siitä, oleskeleeko hän maassa laillisesti.

Miksi ihmisiä kaupataan?

Ihmiskauppaa ei olisi, jos ei olisi kysyntää hyväksikäytölle. Rahalla ei voi korvata toisen seksuaalista hyväksikäyttöä. Lapsen kohdalla tämä yleensä ymmärretään, mutta aikuisen kohdalla monet ajattelevat jostain syystä toisin. Rikolliset myyvät ja ostavat ihmisiä siksi että se on heille suhteellisen riskitön tapa tienata paljon rahaa. Ehkäisemällä kysyntää pienennetään rikollisten tienestejä ja sitä kautta kiinnostusta ihmisten kauppaamiseen. Kysyntään voidaan vaikuttaa myös vahvistamalla ihmisten kykyä empatiaan toisia kohtaan. Jos keskuudessamme kasvaa ajattelu, jonka mukaan toista ihmistä voi kohdella epäinhimillisesti tai jopa väkivaltaisesti siksi, että hän on jotenkin erilainen eikä ole tottunut parempaan, rikkoutuu samalla se yhteiskuntamme perusajatus, jonka mukaan kaikki ovat yhtäläisesti arvokkaita ihmisiä.

Haasteet

Ihmiskauppa ei ehkä ole mukava keskusteluaihe, eivätkä ihmiskaupan uhrit yleensä ole äänestäjiä. Poliittisen painostuksen täytyy siksi tulla muilta tahoilta. Suurin haaste ETYJ:n näkökulmasta on ulottaa ihmiskaupan vastaiset toimenpiteet jokaisen jäsenmaan kansalliseen politiikkaan. Ihmiskauppa on ongelma niin sanotuissa lähtömaissa, joissa sosiaaliset turvaverkot ovat usein täysin riittämättömiä. Tällöin lapset eivät ole koulussa, naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma, tai elinmahdollisuudet ovat muutoin vaikeat ja ajavat ihmisiä etsimään parempia mahdollisuuksia muualta. Kuitenkin ihmiskauppa on ongelma myös kauttakulku- ja kohdemaissa, joissa hyväksikäyttö ilmenee esimerkiksi seksibisneksessä, orjatyönä kotitalouksissa tai maatiloilla, kerjäämisenä tai taskuvarkauksina kaduilla.

Torjuntatoimet

ETYJ:n jäsenmaiden tulisi päättäväisesti rakentaa eri toimijoiden yhteistyönä kokonaisvaltainen toimintaohjelma, jonka raameissa uhrien tunnistaminen, sekä suojelu toimivat nykyistä paremmin. Jäsenmaiden tulisi myös eri tavoin toimia ihmiskaupan ehkäisemiseksi, erityisesti vähentämällä hyväksikäytön kysyntää. Lyhyen aikavälin tavoitteenani työssäni erityisedustajana on, että jokainen maa asettaa kansallisen ihmiskaupparaportoijan, joka järjestelmällisesti kerää tietoja ihmiskaupasta. Tämän pohjalta päättäjillä on paremmat mahdollisuudet toimia ihmiskauppaa vastaan ja ohjata resursseja tehokkaammalla tavalla. Kokemukset monesta maasta osoittavat, että toistaiseksi voimavaroja käytetään suhteellisen vähän ihmiskaupan vastaiseen taisteluun. Mitä enemmän ihmiskaupan tutkintaan panostetaan kansallisella tasolla, sitä enemmän myös uhreja löydetään. Toivon, että tulevaisuudessa voimme saada nähtäväksi vertailevia lukuja esimerkiksi poliisin voimavarojen käytöstä ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta. Olisi myös tärkeää tietää, onko ihmiskaupan torjuntaan kohdennetut varat suunnattu oikein.

Kansalaisjärjestöjen merkitys

Kansalaisjärjestöjen työ ihmiskaupan torjunnassa on joka suhteessa merkittävää. Eri yhteyksissä on huomattu niiden tärkeä rooli ihmiskaupan torjunnassa varsinkin uhrien suojelussa ja hoitoon ohjaamisessa. Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen keskinäisen yhteistyön tulisi olla järjestelmällistä ja rakentua luottamukselle. Molemmat tahot hyötyvät toisistaan. Olen hiukan huolissani siitä, että Suomessa uhrien suojeluohjelmiin ei tule ihmiskaupan uhreja esimerkiksi seksikaupasta juuri lainkaan, vastoin kaikkia olettamuksia. Auttamisjärjestelmää tulisi tarkastella kriittisesti ja pohtia mistä johtuu, etteivät uhrit luota viranomaisiin. Suomen tapauksessa luottamuspula ei todennäköisesti johdu korruptiosta kuten monesti muualla, vaan esimerkiksi siitä, että vain harva ihmiskauppatapaus on loppujen lopuksi mennyt tuomioistuinkäsittelyyn. Jos uhri ei voi olla varma, että tuomioistuin tunnistaa ihmiskauppatapauksen, ei hän voi luottaa saavansa jäädä turvallisesti maahan käsittelyn ajaksi tai sen jälkeen.

Toisaalta ihmiskaupan vastainen toiminta on, ja sen pitääkin olla, hallitusten vastuulla, vaikka yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa on toivottavaa. Vastuuta esimerkiksi etsivästä työstä, joka tähtää uhrien tunnistamiseen, ei voi siirtää pois viranomaisilta.