Ihmiskauppa ennen ja tänään, meillä ja muualla

Ihmiskauppaa ja siihen rinnastettavaa hyväksikäyttöä pidetään yhtenä aikamme vakavimmista ihmisoikeushaasteista. Vaikka ihmiskaupan uhrien lukumäärästä voidaan parhaimmillaankin antaa vain epätarkkoja arvioita, on selvää, että ongelma on merkittävä. Hallituslähteiden ja järjestöjen arviot maailmanlaajuisesta uhrimäärästä vaihtelevat puolen miljoonan ja neljän miljoonan ihmiskaupan uhrin välillä vuosittain. Ihmiskaupan uhrit ovat naisia, lapsia ja miehiä. Naisten arvioidaan uhriutuvan ihmiskaupassa miehiä useammin.

Ihmiskaupalla on useita ilmenemismuotoja. Ihmiskaupan uhreja voidaan käyttää hyväksi seksuaalisesti esimerkiksi prostituutiossa tai muussa seksiteollisuudessa ja -viihteessä, kuten pornografian tuotannossa. Myös uhrien työvoimaa voidaan riistää saattamalla heidät velkasuhteeseen, maksamalla heille liian alhaista palkkaa, teettämällä heillä kohtuuttoman pitkiä työpäiviä ilman eri korvausta, laiminlyömällä heidän lomaoikeuksiaan ja asuttamalla heitä ala-arvoisissa olosuhteissa. Ihmiskauppa voi olla myös elinten ja kudosten kauppaa taloudellisessa hyötymistarkoituksessa, pakkoavioliittoja, adoptiokauppaa ja velkavankeuteen saattamista.

Ihmiskauppa ei ole ongelmana uusi

Euroopassa ihmiskauppa on ollut merkittävä ongelma kolmesti 1900-luvun aikana. Valtiot pyrkivät torjumaan 1800-1900 -luvun vaihteessa ns. "valkoista orjakauppaa", jossa pääosin eurooppalaisia naisia ja tyttöjä rekrytoitiin ja kuljetettiin siirtomaihin prostituutioon. Valtiot solmivat tällöin useita kansainvälisiä sopimuksia, joissa ne sitoutuivat valkoisen orjakaupan ehkäisemiseen ja torjumiseen. Termiä "valkoinen orjakauppa" käytettiin erottamaan naisten ja tyttöjen prostituutioon saattaminen Afrikan mustan väestön orjakaupasta. Sittemmin monet historioitsijat ovat asettaneet kyseenalaiseksi, oliko valkoinen orjakauppa tosiasia niin julmaa ja epäinhimillistä toimintaa kuin usein esitettiin. Monet naiset ja tytöt lähtivät matkaan prostituutiosta tietoisina, ja usein he olivat toimineet prostituoituina kotimaassaan. Aikalaiskirjoituksista selviää kuitenkin se, että prostituution olosuhteet kohdemaissa olivat usein hyvin huonot ja että parittajat ja bordellien pitäjät veivät suuren osan naisten prostituutiolla ansaitsemista rahoista ja saattoivat heidät velkavankeuteen. Mukana oli ilmeisesti myös alaikäisiä tyttöjä.

Uudestaan ihmiskauppa nousi kansainväliseen keskusteluun 1970-luvulla, mutta aivan toisessa yhteydessä. Tällöin ihmiskauppaa kutsuttiin "laittomaksi työvoiman hyväksikäytöksi", josta tuli monissa Länsi- ja Pohjois-Euroopan maissa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Kun toisen maailmansodan jälkeen alkanut työvoiman tarve päättyi taloudelliseen lamaan ja kasvavaan työttömyyteen, monet valtiot ryhtyivät tiukentamaan maahantulosäännöksiään. Tämän seurauksena aikaisemmin laillisia kanavia pitkin rekrytoitunut työsiirtolaisuus muutti muotoaan ja laittomassa asemassa oleskelevien ja luvattomasti työskentelevien työsiirtolaisten määrä Euroopassa kasvoi. Samalla hyväksikäyttötilanteet työmarkkinoilla lisääntyivät ja pahenivat. Kansainvälisen yhteisön huoli kanavoitui siirtotyöläisten hyväksikäyttöä vastustavan sopimuksen laatimiseen. Vuonna 1990 Yhdistyneet Kansakunnat hyväksyi Kansainvälisen siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelemista koskevan yleissopimuksen, jonka kansallinen voimaansaattamisaste on jäänyt harmillisen pieneksi.

Nyt elämme ihmiskaupan ns. kolmatta kautta, joka sai alkunsa Neuvostoliiton hajoamisesta, Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden itsenäistymisestä sekä entisen Jugoslavian aseellisista konflikteista ja niistä seuranneista pakolaisvirroista. Ihmiskaupan taustalla vaikuttavat muun muassa taloudelliset ja poliittiset epävakaustekijät, jotka saavat ihmiset liikkumaan yli rajojen ja etsimään parempaa ja turvallisempaa elämää muualta.

Ihmiskauppa Suomessa: seksuaalista hyväksikäyttöä ja työvoiman riistoa

Suomessa ns. liikkuva prostituutio ja paritustoiminta lisääntyivät selvästi 1990-luvun aikana, ja 2000-luvun vaihteessa parituksesta tuli aikaisempaa järjestäytyneempää, ammattimaisempaa ja paritusorganisaatioita taloudellisesti hyödyttävämpää toimintaa. Suurin osa ulkomaalaisista prostituoiduista oli kotoisin Baltian maista ja Venäjältä, ja usein syynä oli köyhyys, työttömyys ja vastuu perheen elättämisestä yksinhuoltajana. Suomen prostituutio- ja parituskenttä muuttui rajusti. Parittajat ryhtyivät aikaisempaa yleisemmin käyttämään erityyppisiä painostus- ja pakotuskeinoja, joiden avulla he pyrkivät kontrolloimaan prostituoituja entistä tarkemmin ja estämään heidän luopumisensa prostituutiosta. Prostituoitujen asema paritustoiminnassa heikkeni, ja he joutuivat luovuttamaan yhä suuremman osan tuloistaan parittajille. Silloiset lainsäädäntöratkaisut osaltaan edistivät prostituoitujen haavoittuvuutta ja parittajien otteen tiukkenemista. Vaikka tilanne on sittemmin hieman parantunut, vaikuttaa siltä, ettei ihmiskauppa prostituutio- ja paritustoiminnasta ole kadonnut, vaan saattaa päinvastoin pahentua tämänhetkisen kansainvälisen talouskriisin seurauksena.

Tästä kehityksestä huolimatta Suomen tunnustettiin olevan ihmiskaupan kauttakulku- ja kohdemaa vasta alkuvuodesta 2005. Tämä johtui pitkälti kansainvälisestä paineesta. Yhdistyneet Kansakunnat oli joulukuussa 2000 hyväksynyt kansainvälisen sopimuksen järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta ja samassa yhteydessä lisäpöytäkirjan ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan, vastustamisesta (YK:n ihmiskauppalisäpöytäkirja). Myös Euroopan unioni oli asiassa aktiivinen. Sekä YK:n ihmiskauppalisäpöytäkirja että Euroopan unionin keskeisin lainsäädäntöinstrumentti, puitepäätös ihmiskaupan torjunnasta, velvoittavat valtioita säätämään ihmiskaupan rangaistavaksi teoksi ja ryhtymään joihinkin muihinkin toimiin ihmiskaupan torjumiseksi ja uhrien auttamiseksi. Tärkeän lisänsä näihin instrumentteihin antaa toukokuussa 2005 hyväksytty Euroopan neuvoston yleissopimus, jonka kansallisen voimaansaattaminen on parhaillaan valmisteilla. Yleissopimus pyrkii vahvistamaan ihmiskaupan uhrien ihmisoikeuksien suojelua sekä uhrien tunnistamista ja auttamistoimiin ohjautumista.

Suomessa ihmiskauppa liittyy prostituution lisäksi myös ulkomaalaisten työntekijöiden ja maahanmuuttajien hyväksikäyttöön työmarkkinoilla. Ihmiskaupan uhreja voidaan tavata esimerkiksi ravintola-, rakennus-, siivous-, metalli- ja kuljetusaloilla, puutarha-alalla ja marjanpoiminnassa sekä kotityössä. Työperäisen ihmiskaupan ja sen kaltaisen hyväksikäytön taustalla on usein velka. Ennen Suomeen tuloa ulkomaiset työntekijät ovat saattaneet talonsa ja omaisuutensa myytyään ottaa lisäksi velkaa, jota he pyrkivät vähitellen maksamaan työnteolla takaisin velanantajille. Suomeen tullessaan heillä saattaa olla virheellinen käsitys Suomen hintatasosta ja elinkustannuksista, jolloin säästöön jäävä ja kotimaahan lähetettävä raha osoittautuu toivottua pienemmäksi. Lisääntyvä välitysfirmojen käyttö eri aloilla ja ns. ketjuttaminen esimerkiksi rakennusurakoissa kasvattaa ulkomaisten työntekijöiden riskiä velkaantua ja/tai joutua hyväksikäytetyksi.

Ihmiskaupan vastainen toiminta Suomessa: saavutuksia ja haasteita

Viime vuosina Suomi on aktivoitunut ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa. Ihmiskauppa on säädetty rangaistavaksi teoksi, uhrien auttamista on tehostettu perustamalla erityinen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä, ulkomaalaislakiin on säädetty mahdollisuus myöntää ns. harkinta-aika ja tilapäinen oleskelulupa ihmiskaupan uhreille ja ihmiskaupan vastaisia toimintasuunnitelmia on laadittu. Lisäksi on kehitetty yhteistyöverkostoja, koulutettu avainviranomaisia ja kolmannen sektorin toimijoita, tuettu kolmannen sektorin ihmiskaupan vastaisia hankkeita, kiinnitetty huomioita ihmiskauppaa synnyttävään kysyntään ja nimitetty kansallinen ihmiskaupparaportoija. On selvää, että tehdyt toimenpiteet ovat edistäneet Suomen ihmiskaupan vastaista toimintaa. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, jotta ihmiskaupan uhrien oikeudet toteutuisivat asianmukaisesti.

Tähän päivään mennessä viranomaiset ja kolmannen sektorin toimijat ovat onnistuneet tunnistamaan yhteensä vain joitakin kymmeniä uhreja, vaikka Suomen arvioidaan vuosittain olevan jopa satojen ihmiskaupan uhrien kauttakulku- ja kohdemaa. Joko ihmiskauppa on Suomessa luultua merkittävästi vähäisempi ongelma tai ihmiskaupan uhreja ei edelleenkään osata tunnistaa. Näistä selitysmahdollisuuksista jälkimmäinen on uskoakseni oikeampi. Tunnistettujen uhrien lukumäärään vaikuttavat monet seikat. Ensinnäkin ihmiskauppa on piilorikollisuutta. Sekä tekijät että uhrit pyrkivät pysyttelemään viranomaisilta piilossa. Uhrit usein pelkäävät rikoksentekijöiden kostotoimenpiteitä ja suhtautuvat epäluuloisesti viranomaisiin. Tekijät pyrkivät naamioimaan toimintansa lailliseksi ja herättämään mahdollisimman vähän huomiota. Jotta tällainen toiminta tulisi viranomaisten tietoon, tarvitaan aktiivista ja oma-aloitteista etsivää kenttätyötä. Toimenpiteitä uhrien tavoittamiseksi ja tunnistamiseksi on edelleen kehitettävä ja lainsäädäntöä ja käytäntöjä on muokattava, jotta ne kykenevät asianmukaisesti vastaamaan ihmiskaupan uhrien erityisiin suojeluntarpeisiin.

Toisaalta tunnistamiseen vaikuttaa se, miten ihmiskauppa ymmärretään ja kuka luetaan ihmiskaupan uhriksi. Laajasta kansainvälisestä määritelmästä huolimatta ihmiskauppa ymmärretään tällä hetkellä Suomessa kapeasti. Sekä prostituutio- että työperäisen ihmiskaupan kohdalla ihmiskaupan uhreiksi kelpuutetaan vain hyvin ilmeiset uhrit, vaikka ihmiskaupan ei määritelmän mukaan tarvitse toteutuakseen sisältää fyysistä väkivaltaa tai erehdyttämistä työn luonteen suhteen. Ihmiskaupan rikosoikeudellinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös silloin, kun uhrin turvatonta tilaa tai riippuvaista asemaa on käytetty hyväksi. Turvattomuudella tarkoitetaan ihmisessä itsessään olevaa tilaa, joka lisää hänen haavoittuvuuttaan joutua ihmiskaupparikoksen uhriksi. Turvattomuus voi johtua esimerkiksi uhrin nuoresta iästä, vakavasta sairaudesta, päihderiippuvuudesta, taloudellisesta tai sosiaalisesta asemasta, psyykkisestä tilasta tai aikaisemmista (traumaattisista) kokemuksista. Riippuvuudella viitataan uhrin ja tekijän epätasapainoiseen suhteeseen. Riippuvuus voi aiheutua esimerkiksi perhe-, sukulaisuus-, työ-, vuokra- tai velkasuhteesta, luvattomasta maassa oleskelusta tai matkustusasiakirjojen puutteesta. Nämä tekijät saattavat johtaa riippuvuuteen ja altistaa uhrin hyväksikäytölle.

Ihmiskaupan uhrien kannalta ei ole lainkaan yhdentekevää, tulevatko he tunnistetuiksi ja määritellyiksi ihmiskaupan uhreiksi vai jonkun muun rikoksen uhreiksi. Prostituutioperäisessä ihmiskaupassa asia on vielä merkityksellisempi kuin työperäisessä ihmiskaupassa, sillä työelämän puolella ihmiskaupan lähirikoksen, kiskonnantapaisen työsyrjinnän, uhrit ovat rikoksen asianomistajia ja siten oikeutettuja esimerkiksi korvauksiin. Tilanne on toinen prostituutioperäisen ihmiskaupan puolella, koska parituksen kohteet ovat yleensä vain todistajan asemassa rikosprosessissa. Heillä ei siis ole uhriasemaa, mikä vaikuttaa ratkaisevasti heidän tapauksensa käsittelyyn. Jostakin syystä kiskonnantapaisen työsyrjinnän uhrit ohjautuvat paritettuja prostituoituja useammin myös ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään, vaikka periaatteessa näillä molemmilla tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus siihen päästä. Ulkomaalaislain soveltamisen suhteen tilanne on sama sekä prostituutio- että työperäisen hyväksikäytön uhreilla: harkinta-aika ja ns. uhrilupa voidaan myöntää vain ihmiskaupan uhreille. Kapea ihmiskaupan ymmärtäminen saattaa osaltaan selittää sen, miksi ihmiskaupan uhreja on maassamme toistaiseksi tunnistettu niin vähän ja ihmiskauppatuomioita annettu harvoin.

Lopuksi

Suomi on viime vuosina aktivoitunut ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa, mutta paljon on vielä tehtävää. Kansallinen ihmiskaupparaportoija tulee ensi vuoden alussa antamaan ensimmäisen raporttinsa, jossa se pohtii ihmiskaupan ja sen lähi-ilmiöiden esiintyvyyttä Suomessa ja arvioi, kuinka hyvin ihmiskaupan uhrien oikeudet Suomessa tällä hetkellä toteutuvat. Raportoija tulee arvionsa pohjalta antamaan suosituksia ihmiskaupan vastaisen toiminnan tehostamiseksi ja uhrien aseman ja oikeuksien parantamiseksi. Valmiutemme kyseenalaistaa ja arvioida tehtyjen toimien vaikutuksia ja seurauksia edesauttaa ihmiskaupan vastaisen toiminnan kehittymistä yhä onnistuneemmaksi ja ihmiskaupan uhreja hyödyttävämmäksi. Lisääntyvä maahanmuutto tulee lähitulevaisuudessa edellyttämään Suomelta entistä määrätietoisempia toimenpiteitä sivutuotteena mahdollisesti syntyvien hyväksikäyttöilmiöiden ehkäisemiseksi ja poistamiseksi.

Venla Roth

Ylitarkastaja

Vähemmistövaltuutetun / Kansallisen ihmiskaupparaportoijan toimisto