Ihmiskauppaa vai ei – tietoa Suomen ihmiskauppatilanteesta

Ihmiskauppa on globaalin tason vakava järjestäytyneen rikollisuuden muoto. Kyse on kannattavasta, otaksuttavasti kansainvälisten rikollisorganisaatioiden nopeimmin kasvavasta liiketoiminnasta, jossa ihmisoikeuksia poljetaan häikäilemättömällä tavalla. Ihmiskauppaa onkin kuvattu nykyajan orjuudeksi. YK on arvioinut, että ihmiskaupan uhreja olisi maailmanlaajuisesti noin 2,5 miljoonaa.

Ihmiskaupan tarkoituksena on seksuaalinen hyväksikäyttö, työvoiman hyväksikäyttö, pakkotyö, kotiorjuus ja muut hyväksikäytön muodot sekä myös taloudellisessa hyötymistarkoituksessa tapahtuva elinten tai kudosten poisto. Kyse on ihmisten värväämisestä, siirtämisestä, vastaanottamisesta tai vallassa pitämisestä. Keinovalikoimiin kuuluu suoranainen pakko, väkivalta tai uhkaus samoin kuin uhrin aseman tai tilan väärinkäyttäminen, erehdyttäminen tai korvauksen maksaminen tai sen vastaanottaminen uhria vallassaan pitävältä henkilöltä. Ihmiskauppa kytkeytyy läheisesti myös laittomaan maahantuloon. Maahan laittomasti järjestetyillä henkilöillä on riski joutua ihmiskaupan tai sen kaltaisten rikosten kohteeksi. Esimerkiksi EU:n lähialueilla kuten Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Moldovassa ja Venäjällä on suuri määrä laittomasti maahanpyrkiviä, mikä todennäköisesti vaikuttaa EU:n ihmiskauppatilanteeseen. Myös Kiinasta EU:n alueelle suuntautuva laiton maahantulo on ollut merkillepantavaa. Suoranaiseen ihmiskauppaan liittyen EU-alueella on havaittu toimivan romanialaisia ja albanialaisia rikollisryhmiä, joiden on epäilty tekevän yhteistyöstä muun muassa Baltian maiden rikollisryhmien kanssa.

Ihmiskaupan torjuminen

Valtiot ympäri maailmaa ovatkin jo pidempään pyrkineet torjumaan ihmiskauppaa sekä kansallisin että kansainvälisin keinoin. Merkittävimpiä kansainvälisiä asiakirjoja ovat YK:n vuonna 2000 tekemän kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen (Palermon sopimus) lisäpöytäkirja ihmiskaupan – erityisesti naisten ja lasten kaupan – ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta. Pöytäkirja on ensimmäinen ihmiskauppaa kokonaisvaltaisesti käsittelevä kansainvälinen asiakirja. Maaliskuuhun 2009 mennessä 23 jäsenvaltiota, Suomi mukaan lukien, oli ratifioinut sen. Kuitenkin YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan järjestön UNOCD:n helmikuussa julkaiseman raportin mukaan järjestön vuosina 2003–2008 tarkkailemasta yhteensä 155 maasta 61 ei koko ajanjaksolla langettanut ainoatakaan tuomiota ihmiskaupasta. Huonoin tilanne oli eteläisessä Afrikassa. Euroopan neuvoston vuoden 2005 yleissopimus ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta muodostaa kattavan ja yhtenäisen kehyksen eri toimijoiden väliselle yhteistyölle ja uhrien suojelemiselle. Sopimus velvoittaa kriminalisoimaan ihmiskaupan. EU:n jäsenvaltioista 12 on ratifioinut sopimuksen ja 13 aloittanut ratifiointimenettelyn. Suomen osalta ratifioimisprosessi on kesken. EU:n puitepäätös ihmiskaupan torjunnasta tehtiin kesällä 2002 vastauksena tarpeeseen puuttua myös EU:n tasolla kyseiseen vakavaan rikollisuuden muotoon. Tätä nykyä EU:n komissio on tehnyt ehdotuksen EU:n neuvoston puitepäätökseksi ihmiskaupan ehkäisemisestä

ja torjumisesta, uhrien suojelemisesta sekä vuoden 2002 puitepäätöksen kumoamisesta. Ehdotuksella pyritään voimassa olevaa puitepäätöstä paremmin lähentämään jäsenvaltioiden aineellista rikosoikeutta ja

menettelysäännöksiä, millä olisi puolestaan myönteisiä vaikutuksia kansainväliseen lainvalvonta- ja oikeudelliseen yhteistyöhön sekä uhrien suojeluun ja auttamiseen. Ehdotettuun uuteen puitepäätökseen sisältyisivät muun muassa aineellisen rikosoikeuden säännökset, lainkäyttövaltaa ja syytteeseenpanoa, uhrin tukemista ja hänen oikeuksiaan rikosoikeudenkäynnissä koskevat säännökset sekä säännökset ihmiskaupan ehkäisemiseen tähtäävistä toimista.

Euroopan unionissa laadittiin myös vuonna 2005 ihmiskaupan toimenpideohjelma, jonka toteutuksesta Suomi puheenjohtajakaudellaan vastasi suurelta osin. Myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ)

piirissä on tehty työtä ihmiskaupan torjumiseksi. Eva Biaudet on toiminut järjestön erityisedustajana ihmiskauppaa vastaan 1.2.2007 lähtien. Suomessa rikoslakia uudistettiin 1.8.2004 voimaan tulleella lailla. Tässä yhteydessä rikoslakiin lisättiin muun muassa ihmiskauppaa koskevat säännökset (RL 25:3 ja 25:3a). Uudistuksen taustalla olivat edellä mainitut Palermon yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan ja EU:n puitepäätökseen perustuvat kansainväliset velvoitteet, mutta myös kansalliset lainsäädäntötarpeet. Seksin ostaminen parituksen tai ihmiskaupan kohteena olevalta henkilöltä säädettiin rangaistavaksi 1.10.2006 tarkoituksena vähentää seksipalvelujen kysyntää ja heikentää ihmiskaupparikollisuuden toimintaedellytyksiä. Valtioneuvosto hyväksyi 25.8.2005 kattavan ihmiskaupan vastaisen toimintasuunnitelman ja sen tarkennetun version 25.6.2008 kesäkuussa. Toimintasuunnitelman edellyttämänä riippumattomana kansallisena ihmiskaupparaportoijana toimii vähemmistövaltuutettu. Ihmiskaupan torjunta kuuluu myös hallituksen periaatepäätöksellään 8.5.2008 vahvistamaan sisäisen turvallisuuden ohjelmaan. Ihmiskauppailmiö on siis viime vuosina saanut osakseen runsaasti huomiota ja sen torjumiseksi on tehty ja tehdään aktiivista työtä niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla. Suomessa epäiltyjä ihmiskauppatapauksia on kuitenkin tullut ilmi suhteellisen vähän ja vielä vähemmän tuomioistuinten käsiteltäviksi. Määrä on pienempi kuin rikosilmiön globaali luonne antaisi aiheen olettaa.

Ihmiskauppatapaukset Suomessa

Suomessa epäiltyjä ihmiskauppatapauksiaon tullut ilmi suhteellisen vähän ja vielä vähemmän tuomioistuinten käsiteltäviksi. Määrä on pienempi kuin rikosilmiön globaali luonne antaisi aiheen olettaa.

Vuoden 2008 maalis-kesäkuussa toteutettiin keskusrikospoliisin aloitteesta eri puolilla maata operaatio, jonka tarkoituksena oli selvittää, oliko prostituoitujen joukossa parituksen tai ihmiskaupan kohteeksi joutuneita henkilöitä.

Operaatioon osallistui suurimpia poliisilaitoksia ja Rajavartiolaitos, ja se oli osa keskusrikospoliisissa vuonna 2006 aloitettua ihmiskaupan vastaista hanketta (IHKA). Ravintoloihin ja muihin seksipalveluja tarjoaviin paikkoihin tehdyissä tarkastuksissa ei havaittu selvästi vastentahtoisesti prostituoituna toimivia naisia. Operaation perusteella päädyttiin siihen, että ulkomaalaiset prostituoidut naiset tulevat yleensä maahan vapaaehtoisesti ja tietoisina siitä, että he tulevat tarjoamaan seksipalveluita. Mahdollisesti heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden oletettiin kuitenkin toimivan parittajien hallussa olevissa asunnoissa. Keskusrikospoliisin tietojen mukaan vuonna 2008 aloitettiin yhteensä yhdeksän esitutkintaa ihmiskauppa -nimikkeellä. Tämän lisäksi kaksi edellisvuonna aloitettua tutkintaa on edelleen kesken. Lisäksi tutkinnan kohteena on ihmiskaupan kaltaista rikollisuutta käsittäviä tapauksia. Ihmiskauppaan läheisesti liittyvän laittoman maahantulon osalta aloitettiin kaikkiaan 11 tutkintaa nimikkeellä törkeä maahantulon järjestäminen. Tähän mennessä tuomioistuimissa on käsitelty kaikkiaan neljä ihmiskauppajuttua, joista kolme on liittynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja yksi työvoiman hyväksikäyttöön. Helsingin käräjäoikeus antoi kesällä 2006 tuomionsa jutussa, jossa kaikkiaan seitsemän henkilön katsottiin syyllistyneen törkeään ihmiskauppaan. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että ihmiskaupan keinoja oli käytetty vain yhden kehitysvammaisen asianomistajan osalta. Muiden asianomistajien osalta vastaajia tuomittiin parituksesta. Tuomio on sittemmin saanut osakseen runsaasti arvostelua, koska käräjäoikeuden on katsottu tulkinneen ihmiskauppatunnusmerkistöä liian ahtaasti. Työvoiman hyväksikäyttöön liittyvässä Vantaan käräjäoikeudessa käsitellyssä jutussa oikeus hylkäsi kesällä 2007 antamallaan tuomiolla syytteet törkeästä ihmiskaupasta. Helsingin käräjäoikeus puolestaan antoi marraskuussa 2008 tuomionsa laajassa ihmiskauppaa ja seksin ostoa koskevassa jutussa, joka on tällä hetkellä vireillä hovioikeudessa. Kaksi vastaajaa, joille syyttäjä oli vaihtoehtoisesti vaatinut rangaistusta ihmiskaupasta, tuomittiin parituksesta. Kotkan käräjäoikeudessa syksyllä 2008 käsitellyssä tapauksessa vastaajat tuomittiin törkeästä ihmiskaupasta. Tässä jutussa, jossa keinovalikoimaan kuului muun muassa väkivaltaa ja uhkailua, oli käräjäoikeuden perustelujen mukaan uhrin vapautta, ruumiillista koskemattomuutta ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukattu poikkeuksellisen raa´alla ja julmalla tavalla. Merkillepantavaa jutussa on, että tekijät ja uhri olivat suomalaisia, vaikka ihmiskaupan ja parituksen kohteena olevat naiset rekrytoidaankin yleensä Venäjältä ja Virosta.

Syitä ihmiskauppatapausten vähyyteen Suomessa

Syitä ihmiskauppajuttujen harvalukuisuuteen Suomessa on useita. Vaikka viranomaisilta puuttuukin kuva ihmiskaupparikollisuuden todellisesta laajuudesta, on mahdollista, että kansainvälisesti vertaillen ihmiskaupparikollisuus on Suomessa vähäisempää. Toisaalta ihmiskaupan

uhrin tunnistaminen on osoittautunut oletettua vaikeammaksi potentiaalisen uhrin jokapäiväisessä työssään

kohtaaville eri alojen ammattilaisille. Ihmiskauppatapausten erottaminen niitä lähellä olevista rikollisuuden

muodoista, kuten törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä, törkeästä parituksesta tai kiskonnantapaisesta

työsyrjinnästä, on hankalaa. Myös Suomeen rantautuneiden kerjäläisten keskuudesta saattaa löytyä suoranaisen ihmiskaupan kohteeksi joutuneita henkilöitä. Riittävä tieto perustellun epäilyn heräämiseksi kuitenkin puuttuu. Tiedon puute puolestaan voi johtua monista syistä, kuten puutteista viranomaisten toiminnassa ja yhteistyössä, mutta myös

uhreista itsestään. He eivät miellä olevansa mahdollisia ihmiskaupan uhreja. Toisaalta silloinkin, kun perusteltu epäily on herännyt, saatetaan ihmiskauppatunnusmerkistöjä jo ennen esitutkintaa tai esitutkinnassa tulkita turhan ahtaasti.

Rajanveto parituksen ja ihmiskaupan välillä

Mikäli jutut ovat päätyneet tuomioistuimeen, ongelmalliseksi näyttää muodostuneen etenkin rajanveto parituksen ja ihmiskaupan välillä. Ihmiskauppasäännöksisssä tarkoitettua ihmiskaupan keinoa ”toisen riippuvainen asema ja turvaton tila” on lakivaliokunnan mietintöön (LaVM 4/2004) vedoten tulkittu suppeasti, ja teon kohteen suostumuksen ja vapaaehtoisuuden määritteleminen on ollut ongelmallista. Tuomio on tullut osin vain parituksesta. Lakivaliokunta on mietinnössään (s. 3) viitannut parituksen tekotapojen päällekkäisyyteen ihmiskauppasäännöksen kanssa siltä osin kuin ihmiskaupan tarkoituksena on henkilön saattaminen prostituution ja jo perusmuotoisen ihmiskaupan korkeaan rangaistusmaksimiin 6 vuotta vankeutta. Tämän vuoksi tunnusmerkistön soveltamisalaa arvioitaessa on lakivaliokunnan mukaan syytä painottaa sitä, että ihmiskaupassa teon kohteena oleva henkilö on toisen määräämisvallan alainen laajemminkin kuin parituksessa ja että tekijän ja teon välinen alistussuhde on ihmiskaupassa toisenlainen, intensiivisempi ja kokonaisvaltaisempi kuin parituksessa. Lakivaliokunta on todennut vielä (s. 8), että ”ottaen huomioon ihmiskaupan korkea rangaistusasteikko samoin kuin tunnusmerkistössä käytettyjen käsitteiden avoimuus (esimerkiksi ”riippuvainen asema” ja ”turvaton tila”) lakivaliokunta korostaa, että suhteessa paritussäännöksen soveltamisalaan ihmiskaupan tunnusmerkistö voidaan rajata koskemaan niitä vakavina pidettäviä tekoja, joiden rikosoikeudellinen arviointi selvästi edellyttää kyseisen säännöksen soveltamisesta”. Lakivaliokunnan kannanotosta huolimatta ja sitä sivuuttamatta näkemykseni on, että säännöksen avoimia keinotunnusmerkkejä ei kuitenkaan tulisi tulkita liian ahtaasti. Tulkinnan tulisi tapahtua ennen muuta uhrilähtöisesti ja uhrin näkökulmaa painottaen. Mielestäni ulkonaisten objektiivisten kriteereiden lisäksi merkitystä tulisi antaa uhrin subjektiiviselle kokemukselle. Rikosoikeudessamme ei myöskään ole voimassa yleistä tulkintaperiaatetta, ”in dubio pro mitius”, jonka mukaan rikosoikeudellisia säännöksiä tulisi tulkita supistavasti syytetylle edullisella tavalla. In dubio pro reo -periaate on vakiintunut koskemaan vain faktaepävarmuutta. Laveampaa tulkintaa puoltavat nähdäkseni myös Suomen tekemät kansainväliset sopimukset ja muut velvoitteet. Niiden pyrkimystä estää tehokkaasti ihmiskauppaa ei ole syytä vesittää liian ahtailla ihmiskauppatunnusmerkkien tulkinnoilla. Palermon yleissopimuksen lisäpöytäkirjan 3 artiklassa, joka sisältää ihmiskaupan määritelmän, käytetään suomennettuna ilmaisua ”vallan väärinkäytön tai henkilön haavoittuvan aseman hyödyntämisen avulla”. Artiklassa todetaan lisäksi, että ihmiskaupan uhrin suostumuksella ei ole merkitystä artiklan mukaiseen hyväksikäyttöön, kun sen saamiseksi on käytetty jotain artiklassa mainituista keinoista.

Palermon yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ratifioineiden jäsenmaiden oikeuskäytännöstä on saatavissa myös esimerkkejä siitä, miten nämä maat ovat tulkinneet kansallisia ihmiskauppasäännöksiään, joiden taustalla vaikuttavat samat kansainväliset velvoitteet kuin Suomenkin osalta. Esimerkiksi Saksan liittovaltion korkein oikeus (Bundesgerichtshof) on 15.6.2005 antamassaan päätöksessä määritellyt, mitä ulkomaalaisten osalta ”avuttomuudella” tuli ymmärtää. Oikeus antoi merkitystä muiden seikkojen, kuten selvien ulkonaisten rajoitteiden, ohella myös uhrin persoonallisille kyvyille. Ongelmat potentiaalisten ihmiskaupan uhrien tunnistamisessa näyttäisivät olevan meillä ainakin osin laintulkinnallisia. Rajanveto parituksen ja ihmiskaupan välillä ei kuitenkaan ole merkityksetön. Ihmiskaupan tunnusmerkkien ahtaalla tulkinnalla rajoitetaan uhrin pääsyä auttamis- ja oleskelujärjestelmien piiriin. Myös uhrin prosessuaalinen asema on parituksessa toinen kuin ihmiskaupassa, jossa uhri on asianomistaja.

Pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, miten tuomioistuimet tulevat ihmiskauppasäännöksiä jatkossa soveltamaan, ei muutaman tapauksen perusteella voida – eikä ole syytä – tehdä. Ihmiskaupan torjunta edellyttää kuitenkin, että rikosoikeudellinen kontrollikoneisto käyttää tehokkaasti sille annettuja työkaluja. Jos näin ei ole, joudutaan muun ohessa pohtimaan lainmuutostarpeita. Tarkennetussa ihmiskaupan vastaisessa toimintasuunnitelmassa esitetään monien muiden toimenpiteiden ohella tiedon ja tietoisuuden lisäämistä yhtenä keskeisenä toimenpiteenä ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi ja ihmiskaupan torjunnan tehostamiseksi. Tehokas ja moniammatillisesti suunnattu koulutus on tällöin keskeisessä asemassa. Toimintasuunnitelmassa edellytettiin, että koulutusta ja tiedotusta koordinoimaan asetetaan eri alojen ammattilaisista koostuva työryhmä. Tämä työryhmä on asetettu 31.3.2009 ja siinä allekirjoittaneellakin on kunnia olla mukana syyttäjälaitoksen edustajana.

Valtionsyyttäjä Anu Mantila (julkaistu Akkusaattorissa 3/2009)