Ihmiskauppa pakottaa perimmäisen kysymyksen ääreen ihmisen arvosta (2008)

Kolme kulkijaa Aabrahamin ja Saaran vieraina Mamren tammistossa (1.Moos.18:1-13, 18) on kuva Jumalasta, ihmisestä ja yhteisöstä. Se nähdään ortodoksisessa teologiassa ennuskuvana siitä, että Jumala ilmoittaa itsensä Kolminaisuutena. Kun Abraham ja Saara ottivat tuntemattomat vastaan ja osoittivat vieraanvaraisuutta, he saivat luokseen Jumalan. Vieraat toivat viestin Jumalalta, yllättävän ilouutisen, että vanhoilla päivillään pariskunta saa kaivatun pojan. Abrahamista polveutuisi kokonainen kansa ja hänen saamansa siunaus tulisi siunaukseksi kaikille kansoille. Kolmen kulkijan sanomaa on kutsuttu Vanhan testamentin evankeliumiksi. Ikoni heistä Abrahamin ja Saaran pöydässä on yksi tunnetuimpia kristillisiä kuvia. Sen inskriptio on ”Filoksenia”, muukalaisen rakastaminen, vieraanvaraisuus.

Usko Jumalaan Kolminaisuutena merkitsee, että Jumala ei ole yksi yksinäinen, ”monadi”. Kolmiyhteistä Jumalaa voi kuvata yhteisöksi – kolme persoonaa, joilla on yksi olemus. Kuva Jumalasta Kolminaisuutena on esikuva ihmisille. 

Kirkkoisät käyttävät persoonasta kreikkalaista sanaa ”hypostasis”. Se ilmaisee käsitystä, että persoona syntyy suhteessa toiseen: ”Minä” tulee mahdolliseksi, kun on olemassa ”Sinä”. Tämä suhde on olemassaolon ytimessä ja sen nimi on Rakkaus. Rakkaus on Jumalan nimi ja Hänen kolmiyhteisen olemisensa muoto. Rakkaus on myös yhteys, johon ihmisenä oleminen perustuu. Tämä yhteys tarvitsee ”toista”, lähimmäistä. Toisen erilaisuus suhteessa minuun on absoluuttinen arvo. Toiseus ja erilaisuus synnyttävät yhteyden. Yhteys ja erilaisuus eivät uhkaa toisiaan, vaan tarvitsevat toisiaan.

Samalla tavoin kuin Jumalan olemukseen kuuluu yhteys, ihmisenkin elämä on olennaisesti yhteyttä. Ihmisten erilaisuus on mahdollista yhteydessä toisiin. Pikku prinssi sanoo: ”Sinun erilaisuutesi rikastuttaa minua”.

Mutta Genesiksen kertomus jatkuu (1.Moos.19:1-11). Jumalan viestinviejät jatkavat matkaa Abrahamin veljenpojan Lootin luo Sodoman kaupunkiin. Siellä heitä uhataan väkivallalla, jopa raiskauksella. Kuva on säpsähdyttävä: ihminen osoittaa vieraanvaraisuutta ja Jumala ilmoittaa syvimmän salaisuuden itsestään, Kolminaisuuden, mutta heti seuraavaksi Jumalan sanansaattajat joutuvat ihmisen väkivallan ja häväistyksen uhkaamiksi. Kertomuksen viesti on, että kaikki väkivalta, uhka, raiskaus on aina Jumalan ilmoituksen ja Jumalan kuvan häpäisemistä.

Kristus kohtaa ristin tiellä ihmisen synnin ja väkivallan. Jumalan Poika tyhjentää itsensä ja kuolee orjan kuoleman, väkivallantekijöiden uhrina ja heidän rinnallaan, kaikkien ihmisten kanssa. Hänen kohdallaan Sodoman uhkaus toteutui. Mutta tämä paradoksi, Kaikkivaltiaan täydellinen nöyryys ihmisten edessä ja samastuminen väkivallan uhreihin murtaa vääryyden ja kuoleman vallan. Ristin tie on myös kristityn tie: itsensä tyhjentäminen, nöyryys ja kunnioitus toisia kohtaan. Vieraanvaraisuus avaa Jumalalle mahdollisuuden tulla ihmisen luokse tuntemattoman kulkijan hahmossa. Yhteys ja toisen kunnioittaminen voittaa väkivallan ja kuoleman. Ylösnousemus palauttaa katkenneen yhteyden, tekee rakkauden ja lähimmäisyyden taas mahdolliseksi.

Ranskalainen lääkäri Tatiana Morozov kuvailee osuvasti, kuka on lähimmäiseni:

”Lähimmäinen on veljeni, jonka näen jokapäiväisessä elämässä, jonka tapaamista yritän vältellä, mutta joka ei anna minun vetäytyä. Hän kurottaa minua kohti, katsoo, kysyy ja rukoilee. Minä jätän hänet vastoinkäymisten keskelle, vaikka pieni rakkauden ele palauttaisi kadonneen yhteyden välillämme.

Lähimmäinen on pummi, kerjäläinen, sairas, vammainen, kidutettu, muukalainen, joka tunkeutuu maailmaani. Hän on köyhä oveni edessä. Hän, joka ei uskalla kolkuttaa ovelle, saati astua kirkkoon, jossa rukoilen, koska hän pelkää tulevansa heitetyksi ulos.”

Ihmiskauppa pakottaa meidät perimmäisen kysymyksen ääreen ihmisen arvosta. Miten kykenisimme muistamaan, että koko maailma koostuu ainutlaatuisten ihmisten joukosta. Lähimmäisistä, joita emme näe, koska he elävät kaukana meistä.

Kolme neljäsosaa maailman väestöstä kärsii köyhyydestä, sodista ja väkivaltaisuuksista. Nälkä, jano, sairaudet, pelko tai maanpako ahdistavat heitä.

Me, vähemmistö ihmiskunnasta hyvinvointivaltioissa, rakennamme ympärillemme paksun muurin, joka suojelee meitä heiltä. Mitä kauempana meistä he asuvat maantieteellisesti ja kulttuurisesti, sitä vaikeampaa meidän on ymmärtää millaisissa oloissa he asuvat. Meidän on vaikeaa suhtautua heihin, lähimmäisiimme, kuin yhtenä meistä.

Yritämme vakuuttaa itsellemme, että erilaisten ihmisoikeusloukkausten sanallinen tuomitseminen on riittävä toimi, joka vapauttaa meidät enemmältä vastuulta lähimmäisestämme. Mutta kärsivä lähimmäisemme elää syvällä kuilussa, ja halusimme tai emme, hän vetää meidän mukaansa.

Morozov kysyykin, ”kuinka voisimme olla lähimmäisemme luona, kuinka voisimme osoittaa solidaarisuutta? Voimmeko vastata epäoikeudenmukaisuuteen ja väkivaltaan millään muulla tavalla kuin rukouksella?”. ”Herra, minä huudan sinua! Riennä avukseni, kuule ääneni, kun sinua huudan! Olkoon rukoukseni edessäsi uhrisavuna, olkoot kohotetut käteni iltauhri.”

Rukouksemme voi ilmetä myös toimintana, myötätuntona ja rakkautena kaukana olevia lähimmäisiämme kohtaan. Heidän kärsimyksensä poistaa etäisyyden ja yhdistää meidät. Kärsivä saattaa olla lähempänä Jumalaa kuin me.

On monia tapoja päätyä ihmiskauppaverkostoon. Jotkut päätyvät verkostoon selvitäkseen hengissä, toiset hyötyäkseen toisten ihmisten kärsimyksestä ja heikkoudesta, ja jotkut tekevät kulutuspäätöksiä ajattelematta seurauksia. Olennaista on kysyä, miten ihmisestä tulee hyväksikäyttäjä? Missä vaiheessa toinen ihminen muuttuu objektiksi, hyväksikäytön kohteeksi, jonka kanssa meillä ei enää ole inhimillistä yhteyttä? Mikä estää hyväksikäyttäjää tuntemasta rakkautta toista luotua kohtaan?

Kirkko ei ole suljettu, valittujen ja onnellisten ihmisten yhteisö, joka nauttii yksinoikeudella Jumalan lahjoista tai joka toimii mukavuudenhalun, etuoikeuksien ja vallan varjolla. Päinvastoin, kirkko on eukaristinen eli kiittävä uskovien yhteisö, joka tietää ja muistaa Herransa kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen. Ylösnousemuksen todellisuus tekee kirkosta vahvan ja kirkastaa elämän pimeydestä ja surusta valoon ja iloon.

Metropoliitta Stefanuksen Vastuuviikon teemaseminaariin 18.-19.2.2008 Helsingissä ja Tallinnassa laatimasta puheenvuorosta. Ranskan kielestä suomeksi toimittaneet Riina Nguyen ja Heikki Huttunen. Lue teemaseminaarin julkilausuma!

Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanus