Ihmiskauppaa kotikylällä? (2008)

Ihmiskauppa käsitteenä ja mielikuvissamme voi etäännyttää meidät siitä ajatuksesta, että jokainen voi kohdata sen uhreja työssään ja arjessaan. Se saattaa vaikuttaa yhdeltä niistä kauheuksista, joita tapahtuu ”tuolla jossain”. Ihmiskauppa on meitä kuitenkin yllättävän lähellä.

Suomessa on epäilty, että ihmiskauppaa tai sen kaltaista rikollista toimintaa on harjoitettu esimerkiksi ravintoloissa ja rakennustyömailla. Heikommassa asemassa olevien oikeuksia riistämällä tuotteita voidaan tarjota kuluttajille huokeampaan hintaan ja saavuttaa näin huomattavaa etua kilpailijoihin nähden. Voimme vaikuttaa tällaiseen toimintaan omilla kulutusvalinnoillamme.

Tietyt niin kutsutut kunniakäsityksiin liittyvät väkivaltatapaukset ja pakkoavioliitot voivat viitata ihmiskauppaan. Suomessa on myös paljastunut tapauksia, joissa diplomaattisten edustustojen työntekijät ovat pitäneet kotiapulaistaan orjuuden kaltaisissa oloissa.

Ihmiskauppaepäilyissä on useimmiten ollut kyseessä maahanmuuttajien haavoittuvaisen aseman ja tiedonpuutteen törkeä hyväksikäyttö. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että maahanmuuttajien ja ulkomaisen työvoiman lisäksi myös valtaväestöön lukeutuvat voivat joutua ihmiskaupan kohteeksi kotimaassaan tai ulkomailla. Kenenkään ei tulisi olettaa yhteisönsä tai kotikaupunkinsa olevan immuuni ihmiskaupalle.

Ihmiskauppiaat ja ihmiskaupan uhrit

Ihmiskauppa ei käsitteenä ole usein tuttu tai samaistuttava myöskään ihmisille, joiden oikeuksia riistetään. Yleistä tietoisuutta ihmiskaupasta ja sen kohteeksi joutuneiden mahdollisuuksista tukeen ja apuun tulisi lisätä.

Ihmiskaupasta kannattaisi puhua arjen käytäntöjen tasolla. Jotta rikoksen kohteeksi joutuneita voitaisiin auttaa, tulisi ymmärtää mitä ihmiskauppa uhrien ja tekijöiden näkökulmasta on ja keitä rikolliset ja uhrit ovat. Ihmiskauppa voi olla järjestäytyneiden rikollisryhmien harjoittamaa, mutta myös laillisin kulissein toimivat yritykset, pienyrittäjät ja yksittäiset ihmiset ja perheet voivat syyllistyä ihmiskauppaan tai sen kaltaisiin rikoksiin (kiskonnan tapainen työsyrjintä, törkeä laittoman maahantulon järjestäminen, törkeä paritus).

Nykyisin on harvinaista, että ihmisiä kaapattaisiin pakkotöihin tai erehdytettäisiin täydellisesti työnkuvan suhteen. Esimerkiksi Suomessa prostituoituna toimivat maahanmuuttajat tai ulkomaalaiset ovat nykytietojen perusteella yleensä olleet lähtömaassa tietoisia siitä, mitä tulevat Suomessa tekemään. Samoin rakennustyömailla tai ravintoloissa työskentelevät ovat tulleet omasta tahdostaan ja usein myös maksaneet kalliin hinnan pääsystään korkeamman elintason maahan. Usein matkaa ja järjestelyitä varten on otettu velkaa, joka olisi tarkoitus maksaa takaisin työnteolla.

Rekrytointi työhön on voinut vaikuttaa täysin luotettavalta ja vasta paikan päällä on paljastunut, missä olosuhteissa töitä joudutaan tekemään. Voi myös olla, että ihmisellä ei ole ollut käsitystä siitä, minkä arvoinen hänelle luvattu palkka on kohdemaan hintatasoon verrattuna.

Se, että ihminen on alun perin suostunut prostituutioon tai työskentelemään heikoin työehdoin, ei tarkoita, että hän olisi antanut suostumuksensa ihmisoikeuksiensa polkemiseen ihmiskaupalla tarkoitetulla tavalla. YK:n niin kutsutun Palermon sopimuksen lisäpöytäkirjan mukaan uhrin antamalla suostumuksella ei ole merkitystä rikoksen tuomittavuuden kannalta, kun suostumuksen saamiseksi on käytetty ihmiskaupalle tunnusomaisia keinoja, kuten harhaanjohtamista tai toisen haavoittuvaisen aseman hyödyntämistä.

Tieto ja tunnistaminen mahdollistavat auttamisen

Suomessa vuoden 2006 kesällä käynnistynyt ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tarjoaa uhreiksi epäillyille mahdollisuuden avunsaantiin. Sen kautta voivat hakea apua myös em. ihmiskaupan kaltaisten rikosten uhrit. Auttamisjärjestelmän olemassaolo ja sen käytännön toiminta on kuitenkin monelle vielä tuiki tuntematonta. Sisäasiainministeriön Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa vuosille 2008–2011 onkin esitetty laajamittaisia koulutuksia ihmiskauppaan ja uhrien auttamiseen liittyen.

Esimerkiksi kansalaisjärjestön tai seurakunnan työntekijä voi ehdottaa mahdolliseksi ihmiskaupan uhriksi tunnistamaansa henkilöä auttamisjärjestelmään. Yhteydenottokynnyksen tulisi ylittyä, kun herää epäily siitä, että asiakkaan kertomus voisi viitata ihmiskauppaan. Tunnistaminen on kuitenkin monista syistä haasteellista.

Rikoksen kohteeksi joutunut ei useinkaan miellä itseään uhriksi. Usein lähtömaan tarjoamat mahdollisuudet voivat vaikuttaa huonommalta vaihtoehdolta kuin työskentely pohjoismaisin kriteerein surkeissa olosuhteissa. Joissakin tapauksissa häpeä omasta sinisilmäisyydestä tai siitä, mitä on joutunut tekemään voivat estää avun hakemisen.

Omaiset lähtömaassa voivat asettaa paineita riistotyössä pysymiselle, sillä vauraampaan maahan töihin lähteneen odotetaan usein lähettävän rahaa perheelleen ja suvulleen. Joskus esteenä voivat olla sosiaaliset sidokset ihmiskauppaan syyllistyneisiin tai velvollisuudentunto velanmaksua kohtaan. Myös pelko on tehokas suunsulkija. Pelko voi olla viranomaisiin kohdistuvaa epäluottamusta ja pelkoa esimerkiksi palauttamisesta lähtömaahan tai toisaalta pelkoa omaisten ja oman turvallisuuden puolesta.

Viranomaispelon vuoksi järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen rooli avun tarjoajina korostuu. Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt ovat monissa maissa tunnetuimpia tai ainoita sosiaalisia turvaverkkoja. Kirkot ovat myös profiloituneet mahdollisiksi suojapaikoiksi esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Järjestöt ja uskonnolliset yhteisöt voivat tarjota ihmisille apua ja palveluita anonyymisti ja matalalla kynnyksellä huolimatta siitä, oleskeleeko ihminen maassa laillisesti. Järjestöillä ja uskonnollisilla yhteisöillä voi olla tärkeä rooli paitsi ihmiskaupan uhrien auttamisessa myös yleisen tietoisuuden nostamisessa.

Essi Thesslund,

Pro-tukipiste ry. Projektikoordinaattori Pro-tukipiste ry:n ja Pakolaisneuvonta ry:n ihmiskauppaprojektissa (RAY:n tuella 2007–2009).

Lisätietoa