Suomessakin työperäistä ihmiskauppaa
Suomessa poliisin tietoon tulee vuosittain muutama niin sanottu työperäinen ihmiskauppaepäily. Tämän lisäksi poliisi tutkii useita ihmiskaupankaltaisia rikoksia, joita ovat muun muassa kiskonnantapaiset työsyrjinnät.
Kuuluisin kiskonnantapainen työsyrjintä viime vuosilta lienee kiinalaisten kivimiesten tapaus. Kivimiehille luvattiin lännestä hyvin palkattua työtä. Uuden, vauraamman elämän sijaan heitä olisi odottanut velkavankeus, ellei Rakennusliitto olisi puuttunut asiaan. Liitto majoitti ja ruokki miehet ja auttoi heitä saamaan palkkasaatavansa.
Tällä hetkellä esillä on kiinalaisten siivoojien kohtelu. Siivoojat joutuivat maksamaan välittäjälle 8 000-13 000 euroa päästäksen Suomeen töihin. Työntekijöille tehtiin kaksi erisisältöistä työsopimusta: toinen välittäjän ja toinen suomalaisen yrityksen kanssa. Lisäksi kiinalaiset joutuivat itse maksamaan kielikoulutuksestaan 260 euroa kuukaudessa sekä kustantamaan lentolippunsa. On selvää, ettei siivoojan palkalla kustanneta välityspalkkiota eikä lentolippuja. Kielikoulutuksenkin antaminen kuuluu työnantajalle. Myös tämän jutun selvitämisessä ammattiliitto on ollut mukana.
Paljon julkisuutta ovat saaneet marjanpoimijat. Heitä on tuotu Suomeen itsenäisinä yrittäjinä, mutta tosiasiassa he työskentelevät korkeintaan muutamalle yritykselle. Ainakin silloin, kun marjasato on ollut huono, poimijoille on syntynyt Suomen reissuista pelkkää tappiota ympäripyöreistä työpäivistä huolimatta. Yöt marjastajat ovat viettäneet koululla yhteismajoituksessa, mistä he maksavat korvausta marjoja ostaville yrityksille. Televisiotietojen mukaan marjanpoimijat ovat tienaamisen sijasta jääneet velkaa välittäjälle.
Nämä esimerkit osoittavat, ettei Suomi ole ulkomaalaiselle työntekijälle mikään lintukoto.
Vastuu työntekijöistä kuuluttava myös työvoimaa käyttävälle yrityksille
Yhdessä valtion ja työnantajajärjestöjen kanssa ammattiyhdistysliike voi tehdä ulkomaisten työntekijöiden eteen paljonkin. Yritykset ja valtio ovat kuitenkin avainasemassa. Yritysten yhteiskuntavastuun ja Suomen kansainvälisten sitoumusten pitää näkyä myös käytännön työelämässä. On rehellisesti toimivien yritysten etu, ettei Suomessa ole pimeää työvoimaa eikä työtä teetetä ihmiskaupalla.
Suomen on saatettava voimaan YK:n siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelua koskeva yleissopimus sekä kansainvälisen työjärjestön ILOn maahanmuuttavia työntekijöitä koskevat sopimukset. Sopimuksissa säädetään muun muassa työsopimusten vähimmäissisällöstä ja oikeudesta tulkkipalveluihin sekä maahan muuttavien työntekijöiden avustamisesta.
Sopimusten voimaansaattaminen Suomessa vahvistaisi maahanmuuttajien asemaa. Se olisi myös kansainväliselle yhteisölle signaali, joka kertoisi Suomen haluavan kantaa vastuutaan maailmanlaajuisesti.
Työvoimaa tilaavalle ja sitä käyttävälle yrityksille kuuluu vastuu siitä, etteivät välittäjät käytä työntekijöitä hyväkseen. Nykyisin työvoimaa käyttävät yritykset eivät vastaa siitä, maksaako vuokratun työntekijän todellinen työnantaja tai välittäjä työntekijälle lain ja sopimusten mukaista palkkaa vai ei. Tämä saattaa johtaa siihen, että työntekijän kanssa tehdään kaksi erisisältöistä työsopimusta. Suomalaisella työnantajalla on oikeus vedota sopimukseen, joka on tehty suomalaisen yrityksen kanssa ja joka on yleensä tasoltaan huonompi. Tästä taas saattaa seurata, että kehitysmaasta tullut työntekijä ei saakaan odottamaansa hyvin palkattua työtä vaan joutuu kotimaassaan velkavankeuteen.
Lainsäädäntöä onkin tältä osin muutettava siten, että työvoimaa käyttävät yritykset vastaavat välitettyjen työntekijöiden palkoista. Käyttäjäyritysten on kannettava kaikki vastuu työntekijöistään. Ne eivät saa sälyttää vastuutaan välitysfirmoille.
Valvontaan tarvitaan lisää voimavaroja
Mitkään säädökset eivät auta, jos niitä ei valvota. Eri viranomaisten toimintamahdollisuuksia on lisättävä ja yhteistyötä tehostettava. Väärinkäytöksiin on puututtava heti. Valtio on kuitenkin leikkaamassa esimerkiksi työsuojelupiirien resursseja, mikä merkitsee, että valvontaan on yhä vähemmän aikaa. Ihmiskauppa ja vastaavat rikokset ovat kuitenkin tekoja, jotka esiin tullakseen edellyttävät tavallista enemmän valvontaa. Ihmiskaupan uhrit eivät liity ammattiliittoon, minkä vuoksi tarve viranomaisten aktiivisuudelle korostuu entisestään.
Myös ammattiliitoilla on merkittävä rooli ihmiskaupan ja työrikosten torjumisessa ja selvittämisessä sekä uhrien auttamisessa. Tarvitaan luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen sekä työnantajien ja koko työyhteisön valppautta. Tarvitaan myös ammattiliiton kanneoikeus, jotta liitot voisivat tehokkaammin auttaa uhreja.
Tällä hetkellä ammattiliitto tarvitsee jokaiselta asianosaiselta valtakirjan kanteen nostamiseksi oikeudessa. Tapausten vieminen oikeuteen vaatii uskallusta ja on kaltoin kohdelluille työntekijöille usein ylivoimaista siksi, että välittäjä ryhtyy uhkailemaan uhrin perhettä saatuaan tietää hänen aikeistaan puolustaa oikeuksiaan. Kanneoikeus takaisi, että ammattiliitto voisi paremmin valvoa lainsäädännön noudattamista. Kanneoikeudella olisi myös ennaltaehkäisevä merkitys.
Työntekijöiden liikkuvuutta ja kansainvälisyyttä tulee edistää ja turhia lupamenettelyjä poistaa. Rajojen avaaminen ei kuitenkaan saa johtaa ihmisen unohtamiseen. Meillä on kaikilla vastuu valvoa, ettei ihmisestä tehdä kauppatavaraa.
Anu-Tuija Lehto
Lakimies
SAK ry