Päivänavaus
Seurakuntapastori Tiina Reinikainen
Voimasydämellä ihmiskauppaa vastaan
Viime kesän rippikoululeireillä rippikoululaiset ovat tehneet toinen toisilleen voimasydämiä. Jokaista rippikoululaista varten on varattu pahvisydän, johon toiset ovat kirjoittaneet tästä ihmisestä hyviä ja mukavia asioita. Näiden positiivisten ominaisuuksien täytyy olla myös totta. Niinpä leirin viimeisenä päivänä jokainen on saanut kotiinsa mukaa sydämen, jossa lukee sen omistajasta riippuen esimerkiksi tällaisia asioita: ilopilleri, hyvä kuuntelija, nappisilmä, suloinen hymy.
Nyt syksyn pimeinä ja sateisina hetkinä tuon voimasydämen on voinut kaivaa jälleen esiin piristämään itseään. Voimasydän muistuttaa siitä, että olemme arvokaita ja hyviä juuri sellaisenaan. Onhan jokainen meistä syntynyt suuremman sydämen sykkeestä, Jumalan rakkauden sykkeestä. Raamatun Psalmi sanoo asian näin:
”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.”
Jokainen ihminen on Jumalan luoma ihme. Siksi niin oma sisimpämme, kuin oma kehommekin on mittaamattoman arvokas. Ne eivät ole kaupan eivätkä rahalla mitattavissa. Sen vuoksi meillä on oikeus ja velvollisuus vastustaa kaikkea sellaista, mikä polkee omaa tai jonkun toisen ihmisen arvoa tai tekee ihmisestä kauppatavaraa.
Vietämme parhaillaan Kirkkojen kansainvälistä Vastuuviikkoa, jonka aiheena on ihmiskaupan vastustaminen. Juuri ihmiskauppa on toisen ihmisarvon polkemista ja riistämistä mitä julmimmalla tavalla. Se on hyvin monella tavalla tapahtuvaa kaupankäyntiä - väkivaltaa, kidutusta, velkaorjuutta tai ihmiskaappausta.
Ihmiskaupan uhrilla on usein naisen, lapsen tai köyhän ulkomaalaisen kasvot. Näitä ihmisiä on helppoa käyttää hyväksi, koska heillä ei ole monissa tilanteissa mahdollisuutta tasa-arvoiseen elämään toisten kanssa. Köyhyys, työsyrjintä ja koulutuksellinen epätasa-arvo ovat tehneet heistä muita helpommin hyväksi käytettäviä. Naisista ja tytöistä saadaan myös paras hinta vaivattomalla tavalla, koska seksikauppa on maailmassa niin laajaa.
Ihmiskauppa on nykyajan orjuutta. Vaikka ihminen ei välttämättä ole kahleissa, hänen sisimpänsä ja ehkä ruumiinsakin on toisen vallassa. Vapaus on menetetty eri tavoin uhkaamalla, eikä ihminen uskalla tai osaa ottaa vapauttaan takaisin.
Perinteisessä orjuudessa orjat olivat kallista ja arvokasta omaisuutta, joka piti hoitaa hyvin. Mutta nykyajan orjuudessa ihmisen hinta on halpa. Hänet voi kuluttaa loppuun saman tien, sillä uusia saadaan tilalle. Ihmiskauppa onkin kansainvälisesti laajaa rikollisuutta. Suomi on sekä sen kohde- että kauttakulkumaa.
Mitä me tavalliset ihmiset sitten voimme tehdä ihmiskaupan vastustamiseksi? Yksi tärkeä vastaus voi löytyä tuosta monelle rippikoululaiselle tutusta voimasydämestä. Voimasydänhän muistutti jokaisen ihmisen mittaamattomasta arvosta – ihmisestä Jumalan luomana ihmeenä. Siksi ihmisarvon ja tasa-arvon puolustaminen on osa ihmiskaupan vastaista työtä – tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten. Pidä näin huolta omasta sydämestäsi ja tee siitä jokaisen ihmisarvoa puolustava voimasydän.



