Korinttolaiskirje 12: 12-27
Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua", eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.
1. mietiskely
Sananen
Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.
Kirkko on Kristuksen ruumis. Meidät on siis liitetty yhteen myös vähäosaisten kanssa. Maailman köyhimmät, ahdistetuimmat, riistetyimmät kristityt ovat meidän sisariamme ja veljiämme.
Paavali kutsuu korinttilaisilta vakavasti arvioimaan, miten he toimivat omassa yhteisössään. Kovin helposti me arvotamme asioita ja ihmisiä heidän kyvykkyytensä tai näyttävyytensä mukaan. Jumalan silmissä arvokas voi kuitenkin olla juuri hän, jota emme pidä minään tai jonka käytöstä, olemusta tai toimintaa pidämme epäilyttävänä. Suurin ongelma eivät ole ne, jotka kokevat, ettei heitä arvosteta tarpeeksi. Suurin ongelma on siinä, että emme edes huomaa, miten paljon ihmisiä ja kokonaisia ihmisryhmiä jää kaiken arvostuksen ja huomion ulkopuolelle.
Diakonia, kristillinen lähimmäisen rakastaminen, ei etsi näkyvää paikkaa eikä kaipaa kunniamainintoja. Silti sen ei tarvitse olla näkymätöntä tai mautonta. Profeetallinen diakonia voi nousta vaikka barrikadeille silloin, kun ihmistä, Jumalan kuvaa ollaan polkemassa ja ihmisiltä riistetään heidän perusoikeuksiaan.
Jokainen ihminen on Jumalan kuva. Siksi hänen elämänsä on arvokas ja se, mitä hänelle tapahtuu, merkittävää myös kirkolle. Britanniassa orjuus kiellettiin vuonna 1833. Saman vuosikymmenen lopulla David Livingstone kertoi julkisesti ja yksityisesti yhä jatkuvan orjuuden ja orjakaupan kauheuksista. Julkisen painostuksen ja yksityisen vaikuttamisen kautta hän vaikutti voimakkaasti siihen, että orjakauppa myös käytännössä loppui vähitellen koko Britanniassa ja sen siirtomaissa.
Nykyajan ihmiskauppaan vaikuttaminen tarvitsee samanlaisia ääneen puhujia. Jonkun on kerrottava, mitä on se todellisuus, joka ulottuu myös tänne Suomeen. Mitä on se todellisuus, jossa ihmisarvo poljetaan maahan, jossa Jumalan kuva häväistään. Tämä on kutsu meille.
Rukous
Herra, avaa meidän silmämme näkemään koko sinun ruumiisi. Anna meidän tuntea ruumiisi kivut ja etsiä lääkettä niihin. Tee kirkkosi ykseydestä näkyvää niin, että kuulumme toinen toisillemme myös tässä elämässä. Aamen.
2. mietiskely
Sananen
Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.
Ihminen on kiehtova kokonaisuus ruumiillisuutta ja henkistä elämää. Vuosisatoja vallalla on ollut käsitys, jonka mukaan ruumis olisi jotenkin epäoleellinen. Todellinen ihminen olisi ruumiin sisällä, jopa sen vankina. Psykologisessa, filosofisessa ja teologisessa keskusteluissa on kuitenkin uudella tavalla alettu nähdä, mitä voisi merkitä se, että ihminen on kokonaisvaltainen olento. Ruumis on yhtä oleellinen kuin henki tai sielu. Kristinuskon mukaankaan ruumis ei suinkaan ole vankilamme. Päinvastoin, ruumiillisina olentoina olemme Jumalan kuva ja ylösnousemuksessa me saamme uuden, katoamattoman ruumiin.
Ihmistä ymmärtämään pyrkivissä tutkimuksissa on huomattu kaksi asiaa. Toisaalta ihmisen mieli vaikuttaa hämmästyttävällä tavalla hänen ruumiiseensa. Tätä osoittaa esim. puhe sellaisista ruumiillisista sairauksista, joiden synty on ihmisen mielessä. Toisaalta ihmisen ruumis vaikuttaa monella tapaa hänen mieleensä. Esimerkkinä voisi todeta ns. haamujäsen –ilmiön: henkilö, joka on menettänyt jalkansa, saattaa tuntea siinä kutinaa tai kipua, ikään kuin tuo jalka olisi paikallaan.
Kristuksen ruumiissa jokaisella on oma paikkansa. Edes sen kaikkein vähäisimpiä jäseniä ei voida ottaa pois ilman, että se vaikuttaisi koko ruumiiseen. Näin tapahtuu siksi, että yhteisessä ruumiissa jokainen jäsen on toisestaan riippuvainen, yhden kärsiessä kaikki kärsivät, yhden iloitessa kaikki iloitsevat. Tämä yhteys antaa mahdollisuuden katsoa koko maailmaa uudella tavalla ja nähdä, missä kaikessa meillä onkaan itkettävää ja missä iloittavaa. Maailmanlaaja kirkko elää monenlaisissa tilanteissa. Jossain se iloitsee uusista jäsenistä ja uudesta kirkkorakennuksesta. Toisaalla se riutuu AIDSin kourissa ja itkee orpolapsiaan. Jossain riemuitaan siitä, että eri kirkkokunnat ovat oppineet ymmärtämään toisiaan entistä paremmin. Toisaalla taas pelätään uusia, kristittyihin kohdistuvia vainoja. Tämä todellisuus haastaa meidät Suomessa asuvat kristityt vastuuseen koko kirkosta. Sodan, sairauksien tai vainojen alla elävät sisaret ja veljet ovat osa samaa ruumista.
Rukous
Herra Jumala, maan ja taivaan Luoja,
kuule rukouksemme.
Me rukoilemme niiden sisartemme ja veljiemme puolesta
jotka kärsivät köyhyyden tuomista vaikeuksista.
Sinä näet heidät,
jotka eivät saa oikeanlaisia lääkkeitä sairauksiinsa,
heidät, joita poljetaan syntyperänsä tai heimonsa tähden,
heidät, jotka joutuvat pakenemaan aseellisia konflikteja,
heidät, jotka ajetaan pois kodeistaan taloudellisen voiton takia.
Auta meitä puhumaan heidän kanssaan ja heidän puolestaan.
Auta meitä muistamaan heidät ja heidän tulevaisuutensa.
Auta meitä jakamaan omastamme niin,
että yhä useammalla olisi mahdollisuus
ihmisarvoiseen elämään.
Herra Jumala, maan ja taivaan Luoja,
kuule rukouksemme.
Virret
175 Seurakunta koolla on
344 Maan ja taivaan Luojan
436 Rakkaus olet ääretön
164 On Kristus kirkon Herra
439 Näytä, Herra Jeesukseni
329 Kiitos nyt Herran!
Pohdintaa tekstin äärellä
(Teksin luvun ja pienen johdannon jälkeen keskustelukysymyksiä voi käsitellä yksi kerrallaan.)
Ihminen ei ole vain henkeä, vain sielu tai vain ruumista. Kristinuskon mukaankaan ruumis ei suinkaan ole vankilamme. Päinvastoin, ruumiillisina olentoina olemme Jumalan kuva ja ylösnousemuksessa me saamme uuden, katoamattoman ruumiin.
Paavalin kuva seurakunnasta Kristuksen ruumiina saa tätä kautta mielenkiintoista väriä. Perinteisesti seurakuntaa on kutsuttu hengelliseksi yhteisöksi. Sitä se onkin. Mutta
· mitä tämä Kristuksen ruumis on fyysisesti, konkreettisesti?
· mitä meille merkitsee se, että seurakunta on samalla kertaa syntinen ja vanhurskas?
· millä tavalla kirkon todistuksessa (julistus ja palvelu) olisi hyvä näkyä sen, että osa siitä kärsii epäoikeudenmukaisuuden synnyttämästä ahdingosta?
· näkyykö, kuuluuko ja tuntuuko jumalanpalveluselämässämme riittävästi maailman hätä?
· miten diakonian kokema todellisuus, ihmisten ahdinko Suomessa ja maailman köyhimmissä maissa voisi syvemmin olla läsnä seurakunnan arjessa?
· mitä minä voisin tehdä?
Lopuksi voi lukea seuraavan meditaation:
Minä uskon Jumalaan, joka loi kaiken yhteiseksi hyväksemme
ja antoi meille vastuun pitää huolta toinen toisestamme ja koko luomakunnasta.
Minä usko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaa,
meidän Herraamme ja veljeemme, joka syntyi kaltaiseksemme,
sodan ja epäoikeudenmukaisuuden maailmaan,
jossa sairauksien hoito on rikkaiden etuoikeus,
jossa nälkä on jokapäiväinen vieras enimmissä kodeissa ja
jossa valtaa pitävät eivät jaksa kuunnella kaikkein vähäisimpien ääntä.
Hän kuoli meidän kovuutemme ja välinpitämättömyytemme tähden,
sillä meillä on loputtomasti aikaa keskustella,
mikä on oikea tapa auttaa, eikä koskaan tarpeeksi aikaa auttaa.
Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä
koettuaan helvetin pimeimmät loukot ja nousi taivaaseen,
jotta jokaisella olisi pääsy sinne,
eikä hän loputtomiin odota oikeudenmukaisuuden toteutumista,
vaan tulee kutsumaan meidät kaikki eteensä kysyen:
"Mitä jätitte tekemättä yhdelle näistä pienimmistä?"
Minä uskon Pyhään Henkeen, joka jakaa lahjojaan,
jotta meillä olisi halu ja rohkeus kulkea Vapahtajan jalanjäljissä
kaikkein heikoimpia puolustamassa, jakamassa siitä, minkä itse olemme lahjaksi saaneet.
Uskon, että on pyhä, yhteinen seurakunta, näkyvä ja näkymätön, joka elää hengessä,
mutta tekee päätöksensä ja antaa todistuksensa ruumiissa,
pyhäin yhteyteen, johon kuuluvat nekin, joita ei pyhiksi kutsuta,
uskon, että mekin voimme saada anteeksi ja
nousta elämään jo tässä ajassa sitä elämää,
johon meidät on kutsunut ristillä koko maailman puolesta kuollut Vapahtaja.