Jesaja 58: 6-8
Herra sanoo:
Toisenlaista paastoa minä odotan:
että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin
kuin aamunkoi
ja hetkessä sinun haavasi
kasvavat umpeen.
Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi
ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.
1. mietiskely
Sananen
Ihmiskauppa, ihmisen myyminen ei ole uusi keksintö. Raamatussa kerrotaan useista erilaisista tilanteista, joissa tällaista myymistä tapahtui. Ihminen saattoi myydä jopa itsensä, jollei pystynyt maksamaan velkojaan. Tällaisia tilanteita varten oli olemassa määräys, jonka mukaan itsensä myynyt vapautui vähintään joka seitsemäs vuosi velkaorjuudestaan.
Nykyajan ihmiskaupan uhreja voi verrata lähinnä niihin Raamatun ajan orjiin, jotka oli kaapattu sotimisen yhteydessä. Heidän osansa oli usein ankara, vähintäänkin täysin riippuvainen omistajan mielialasta ja tahdosta. Ihmiskaupan muodot ulottuvat myös Suomeen. Kyse ei ole mistään satunnaisesta tai kaukana olevasta asiasta. Jesajan mukaan me emme saa ummistaa silmiämme emmekä karttaa apua tarvitsevaa. Tunnustamalla tämän kipeän ilmiön olemassaolon, me annamme itsellemme mahdollisuuden tarttua siihen. Jesajan julistus sisältää hyvän sanoman jokaiselle, joka on syyttömästi kahleissa, orjuudessa, toisen kauppatavarana. Samalla se on selkeä käsky meille, jotka pidämme itseämme vapaina: jokaisen kahleissa olevan vapautus on meidän asiamme. Puhumalla ihmiskaupan todellisuudesta ja osoittamalla sen uudet muodot, me mahdollistamme sen, että ikeet murretaan.
Ilmestyskirjassa viitataan tulevaan aikaan, jolloin maailman kauppamiehet itkevät ja surevat, sillä ”enää ei kukaan osta heidän tavaroitaan, … ei orjia, ihmisiä ruumiineen ja sieluineen” (Ilm. 18.11-13). Niin kauan, kuin tämä ei ole toteutunut, meidät on kutsuttu Jesajan julistamaan oikeanlaiseen paastoon, sorrettujen, kahlehdittujen, kodittomien ja nälkäisten asialle.
Rukous
Pyhä Jumala, sinä kätket usein kaikkivaltiutesi. Maailmassa olevan suuren epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden edessä tunnemme itsemme ajoittain epätoivoisiksi. Siksi rukoilemme: anna meille voimaa ja rohkeutta niihin tehtäviin, jotka tiedämme oikeiksi, vaikka emme näkisikään muutosta. Älä anna meidän ummistaa silmiämme vääryydeltä ja tyytyä siihen hyvään, jonka olet meille lahjoittanut. Käännä niiden sydämet, jotka pyrkivät saamaan lyhytaikaista voittoa myymällä kanssaihmisiään. Hoidan heidän haavojaan, joilta on otettu pois tulevaisuus ja toivo. Kuule rukouksemme.
2. mietiskely
Sananen
Kuinka hyvältä tuntuvatkaan Jesajan sanat. Ne vuodattavat lääkettä synnin ja vääryyden sortamiin sydämiin. Ne julistavat Jumalasta, joka ei ole unohtanut epäoikeudenmukaisuuden rikkomia ja ahneuden alleen painamia. Jesajan aikalaiset olivat joutuneet näkemään, ettei ole mitään niin pyhää, ettei epäjumalanpalvelus voisi tarttua siihen ja häväistä sitä. Temppeli oli hävitetty ja kansa viety pakkosiirtolaisuuteen. Jumala oli kuitenkin tuonut kansansa takaisin ja temppeli voitiin jälleenrakentaa.
Nykyajan orjat, ihmiskaupan uhrit, ne, joiden ihmisarvoa ei tunnusteta, kaipaavat kuulla Jesajan sanoman. Siksi Jesajan julistus kuuluu kirkolle myös käskynä: mennä julistamaan sanoin ja teoin vapautusta sorrosta. Epäoikeudenmukaisuuden haasteet ovat niin suuret että helposti lamaannumme niiden edessä. Ketään ei kuitenkaan auta se, jos heittäydymme minäparaksi ja sanomme: "Enhän minä mitään mahda"! Tuskin kukaan voi mitään yksin. Meillä on kuitenkin maailman vaikuttavin voima käytössämme: yhteisö, Kristuksen ruumis. Surkuttelun sijaan voimme avata suumme ja ojentaa kätemme. Voimme sanoa vääryydeksi ja synniksi sen, mikä sortaa ihmisiä. Me voimme käydä heidän rinnalleen, kuten Kristus oman aikansa syrjittyjen rinnalle. Jesajan mukaan todellinen paasto on toimivaa: se irrottaa ja murskaa siteet ja vapauttaa uuteen elämään. Se vaatettaa, avaa kodin ja murtaa leipää. Väistelyn ja itsensä vähättelyn sijaan se haastaa meidät rohkeasti katsomaan maailmaa Jumalan valossa. Tässä meitä Jumala auttakoon.
Rukous
Kiitos Sinulle, Jumala, elämän antaja ja varjelija, että kutsut meidät työyhteyteesi. Sinä luotat meihin ja lähetät viemään evankeliumin vapauttavan sanoman sanoin ja teoin kaikkeen maailmaan. Kutsu meitä yhä uudestaan heidän rinnalleen, joiden ihmisarvo ei toteudu. Katko vääryyden kahleet. Siunaa kaikkia heitä, jotka toimivat kirkkomme työyhteydessä maailman köyhimmillä alueilla, usein vaarallisissa oloissa. Anna armosi valon loistaa, suojaa heitä itse kirkkaudellasi. Aamen
Virret
439 Näytä, Herra Jeesukseni
259 Kiitetty Herra, joka kansallensa
588 Rauhan Herra, maailmaasi
446 Oi Pyhä Henki, pyydämme
442 Herran ristin kantajiksi
601 Maailmaa, Herra, armahda
Pohdintaa tekstin äärellä
Teksti luetaan ääneen yhden kerran hitaasti. Sen jälkeen pyydetään jokaista kuulijaa valitsemaan yhden, itselle tärkeän kohdan tai iskusanat tekstistä (esim. ”murrat leipää”), kun se luetaan uudelleen. (Toinen vaihtoehto on, että teksti jaetaan kaikille osallistujille ja pyydetään valitsemaan siitä iskusanat.) Hetken mietiskelyn jälkeen voidaan keskustella vapaasti siitä, minkälaisia valintoja kukin teki ja miksi.
Kristityt lukevat tätä kohtaa usein ns. hengellisesti. Mitä Jesajan julistus voisi tarkoittaa, jos ajattelemme sitä syntisyyden ja vanhurskauden näkökulmasta?
Jesaja tarkoitti puheensa konkreettisesti. Mitä hänen sanansa voisivat tarkoittaa nykyajan maailmassa, jos tulkitsemme sen konkreettisesti? Ketkä ovat syyttömästi kahleissa, ikeen alla, nälkäisiä, kodittomia, alastomia? Onko heitä Suomessa?
Konkreettisista toimista seuraa yllättäviä asioita: Jesajan sanojen mukaan sorrettujen ja ahdistettujen vapauttaminen saa aikaan sen, että meidän valomme tulee näkyviin ja omat haavamme kasvavat umpeen. Mitä tämä voisi tarkoittaa?
Pohdiskelujen jälkeen voi kertoa muutamia tosiasioita ihmiskaupasta Vastuuviikon aineistojen pohjalta.
Rukous
Herra, näkyykö minun valoni?
Älä anna minun piilottaa sitä.
Minussa on monia haavoja,
pahojen sanojen satuttamia,
hylätyksi tulemisen ruhjeita,
omien väärien tekojen häpeää.
Siirrä katseeni pois niistä kaikista
ja vie minut toisten haavoitettujen luo.
Kenties sinä silloin annat haavojeni umpeutua
ja voin iloita yhdessä toisten kanssa siitä,
miten sinä luot uutta ja eheytät.



