suomeksipå svenska

Toiminnallisia vinkkejä

Ihmiskaupan syitä

1. Simulaatio ja pohdinta: Miltä tuntuu olla köyhä? Mitä on köyhyys?

Tarvikkeet: 75 senttiä, dollari tai euro.

Kerro osallistujille, että köyhyysraja on yksi dollari (= 75 senttiä 04.2009). Yli miljardi ihmistä elää äärimmäisessä köyhyydessä, eli heillä on käytettävissä alle euro tai dollari tai vähemmän päivässä henkilöä kohti. Samalla on syytä kertoa, että elintaso eri maissa vaihtelee, yleensä äärimmäisen köyhyyden alueilla elintarvikkeiden tai elämisen hinta on Suomen hintatasoa huomattavasti alhaisempi. Maailmassa on riittävät varat kaikkien sen ihmisten elättämiseen, perusterveydenhuoltoon ja kaikkein välttämättömimpään hyvinvointiin. Esimerkiksi EU.ssa kulutetaan moninkertaisesti näiden summien edestä vuosittain rahaa jäätelöön, kosmetiikkaan, lemmikkien ruokaan, alkoholiin, jne. Vielä moninkertaiset, jopa satakertaiset summat pyörivät aseteollisuudessa, sotataloudessa, sotimisessa, huumekaupassa ja järjestäytyneen rikollisuuden, kuten ihmiskaupan, käsissä.

Anna osallistujille vuorotellen käteen 75 senttiä tai yksi dollari. Kysy kultakin, mitä hän ostaisi, jos hän heräisi aamulla ja huomaisi jääkaapin olevan tyhjä. Hänen pitäisi tulla päivä toimeen tällä rahalla, yhdellä dollarilla.

Kysy joiltakin osallistujilta, miltä heistä tuntuisi mennä illalla nukkumaan syötyään päivän ajan vain dollarin edestä. Entä miltä heistä tuntuisi parin viikon jälkeen, parin kuukauden jälkeen, vuoden jälkeen? Jaksaisiko osallistuja mennä aamulla peltotöihin tai illalla kuntosalille? Jaksaisiko hän keskittyä työntekoon tai koulunkäyntiin? Entä jos hänen olisi pakko tehdä töitä kaikesta huolimatta?

Simulaatio vaikeutuu. Osallistujan paita menee rikki, eikä uutta ole. Uusi paita maksaisi 5 dollaria. Kysy seuraavalta osallistujalta, mitä hän aikoo tehdä.

Seuraavaksi lapsi sairastuu. Lapsi saisi ripuliin hoidon lähimmästä sairaalasta tai terveysasemalta, mutta hoito maksaa 20 dollaria. Kysy seuraavalta osallistujalta, mitä hän aikoo tehdä.

Lapsen tila vakavoituu. Lapsi on pakko viedä hoitoon. Kysy osallistujilta, mitä he nyt ajattelevat. Miten ja ratkaisisivat tilanteen? Tyypillisiä vaihtoehtoja ovat: 1) velan ottaminen, eli velkavankeus 2) omaisuuden tai maatilan eläimen myyminen (jos on) 3) työnteko velkaa vastaan, eli velkavankeus 4) vanhimman lapsen lähettäminen töihin 5) vanhimman lapsen myyminen velkaorjaksi tai epämääräiseen työhön 6) toinen vanhemmista (jos molemmat ovat olemassa) lähtee muualle töihin rahaa ansaitakseen ja jättää perheensä.

Keskustelkaa vaihtoehdoista. Miten osallistujat aikoisivat selviytyä niistä? Millaisia tuntemuksia ne herättävät osallistujissa? Miten he valitsisivat?

Purkakaa harjoitus keskustellen. Millaisia ajatuksia se herätti osallistujissa? Mitä Raamatun opetuksia voisi hyödyntää tässä tilanteessa? Miten meidän tulisi kohdata köyhyydessä eläviä?

Rahalla ei voi yksin ratkaista maailman ongelmia, tarvitaan myös tahtoa muutokseen sekä vastaanottavan että lähettävän taholla, välittämistä, paljon viisautta sekä tietoa ja tietysti kaikista eniten Kristusta. Keskustelkaa köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden syistä ja seurauksista. Käyttäkää keskustelun pohjana Vastuuviikon aineistoa.

2. Köyhyyden arkea, pohdinta

Tarvikkeet: laita vesipulloon tai lasiin vettä, jossa on hiukan kaakaojauhetta joukossa, niin että vesi näyttää kuraiselta.

Kerro osallistujille, että on kuuma päivä, he ovat olleet koko päivän työnteossa ja työssä on tullut jano. Osallistujat menevät kauppaan tai kaivolle, josta he löytävät kyseisen annoksen vettä. Haluaisivatko osallistujat juoda sitä? Haluaisivatko he peseytyä siinä? Kerro osallistujille maailman vesitilanteesta ja sen kytköksestä elintasoon, lisätietoa täältä. Köyhyydessä on monesti kysymys elämän perusasioista, joita emme osaa aina omassa elämässämme huomioida.

Yleensä köyhyys näkyy välittömästi arjessa. Miten se näkyy sinun yhteisössäsi? Mitä kaikkea köyhyys voi olla? Mikä erottaa todellisen köyhyyden vaatimattomasta elämästä? Millaista elämää sinä itse haluat elää? Millaisia haasteita korkea elintaso asettaa suomalaisille ja erityisesti niille, jotka ovat pudonneet sen ulkopuolelle tai laitamille? Miten voitte kristittyinä kohdata köyhyyttä tai epäoikeudenmukaisuutta omassa yhteisössänne? Mikä on meidän sanomamme rahan maailmassa eläville, niin kristityille kuin muillekin? Rukoilkaa asian puolesta!

3. Syy-palapeli

Järjestetään ihmiskaupan syitä eritteleviä kortteja järjestykseen sen mukaan, mikä vaikuttaa mihinkin. Näin osallistujat oppivat abstrakteista taloudellisista, poliittisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja uskonnollisista mekanismeista, jotka aiheuttavat eriarvoisuutta ja pahoinvointia.

Voit valita kortteihin esimerkiksi seuraavia tekstejä, valitse osallistujien ikä huomioiden.

Köyhyys, hyvin pienet tulot, aliravitsemus, kaikille kuuluvan terveydenhuollon puuttuminen, sairaudet, huono hygienia, kuivuus tai veden puute, maan liikakäyttö, luonnonolojen muutokset, huono hallinto, epäoikeudenmukainen politiikka, verotus, valtion ylivelkaantuminen, sota, yhteiskunnan poikkeustila, poliittiset kriisit, taloudelliset kriisit, yhteiskunnan ja sen ihmissuhteiden tulehtuminen, tiettyjen yhteiskuntaryhmien suosiminen, tiettyjen yhteiskuntaryhmien alistaminen, sananvapauden puuttuminen, uskonvapauden puuttuminen, epädemokraattisuus, hallitsevat ideologiat, työttömyys, huonot elinmahdollisuudet, kulttuuriset alistavat käytännöt, erilaiset näkemykset ihmisyydestä ja ihmisarvosta, näkemykset lapseudesta ja lapsen oikeuksista, näkemykset mieheydestä ja naiseudesta, naisten huono asema yhteiskunnassa, koulutusta ei arvosteta, peruskoulutus on taloudellisesti mahdotonta tai vaikeaa, kouluja ei ole, huonot elämän taidot, välinpitämätön ilmapiiri, rakkaudeton ympäristö.

Miettikää, miten palapeliin voidaan puuttua. Miten lähetystyö, uskoon tuleminen, kristillinen ilmapiiri, kehitysyhteistyö, poliittiset muutokset, koulun rakentaminen, terveysaseman perustaminen, kaivon rakentaminen, peruselämäntaitojen nostaminen, ihmisoikeudet, rauha, kestävä kehitys, innovaatiot, siviiliyhteiskunnan vahvistaminen, tiedon ja taidon lisääminen, kulttuuriset muutokset, jne. vaikuttavat alkuperäiseen palapeliin. Miten palapeliä voidaan lähteä purkamaan? Muutos on mahdollista! Rukoilkaa lopuksi pelin kokemuksien perusteella.

4. Elämän kohtaloita -peli

Elämän kohtaloita on peli, jossa osallistujille jaetaan roolikortit. He etenevät pelin kuluessa epätasaisesti erilaisiin elämän tilanteisiin/kohtaloihin riippuen heidän taustastaan, syntyperästään, lähtötilanteestaan, kansallisuudestaan, sukupuolestaan, taloudesta, maailman tilanteesta, jne.

Lue pelin ohjeet ja kopioi tarvikkeet täältä! Pelin nimi on Astu esiin! Se löytyy oppaan sivulta 26.

Kristillinen ihmiskuva

1. Kristillinen ihmiskuva, ryhmätyö

Tarvikkeet: Raamattu, isoja paperi- tai pahviarkkeja, värit ja kyniä.

Lukekaa Raamatusta (ihmisen luomisesta, psalmeja ihmisen arvosta, ruumiinjäsenet-vertaus, jne.). Lukukappaleiden jälkeen jokainen pohtii 5 minuuttia hiljaisuudessa kuulemaansa. Tämän jälkeen osallistujat jaetaan muutaman hengen ryhmiin. Jokaiselle ryhmälle jaetaan paperi/pahviarkki. Ryhmäläiset laittavat toisen kätensä arkille ja piirtävät sen ääriviivat. Yhdellä arkilla tulee olla jokaisen ryhmän jäsenen kädenjälki. Sitten ryhmä pohtii yhdessä jokaisesta ryhmäläisestä viisi seikkaa, mitkä tekevät hänet erityiseksi. Nämä seikat kirjataan henkilön kädenjäljen sormiin, yksi seikka aina yhteen sormeen. Kirjaamisen jälkeen pohtikaa ryhmissä, miksi jokainen teistä on erityinen Jeesuksen silmissä. Kirjatkaa nämä seikat käsien kämmeniin. Kädenjälkien ulkopuolelle voi kirjoittaa Raamatun lauseita ja seikkoja, jotka yhdistävät ryhmäläisiä.

Työt esitellään muille ryhmille. Töistä käydään keskustelua. Miltä harjoituksen tekeminen tuntui? Miten jokaisen erityisyyden Jumalan luomistyönä voisi nähdä arjessa? Miten kohtaamme apua tarvitsevia? Osaisimmeko katsoa heitä, kuten katsoimme ryhmäläisiämme tämän harjoitusken ajan? Pitäkää aiheesta loppurukous.

Ihmiskaupan seurauksia

1. Simulaatio: Halpatyövoimaksi Intiaan!

Tarvikkeet: lankaa ja helmiä, tai pelkkää lankaa.

Kerro osallistujille, että he ovat aloittamassa työn pienessä tehtaassa Intiassa, joka valmistaa rannekoruja. Osallistujien tulee tehdä työnsä kaikessa hiljaisuudessa ja kyykyssä lattialla. Laiskottelusta, puhumisesta ja asennon vaihtelusta saa vihaisen huomautuksen työvahdilta (simulaation ohjaaja). Tehtävät jaetaan etukäteen. Joku leikkaa langasta ranteen ympäri ylettyviä pätkiä, toiset pujottavat niihin helmiä ja loput sitovat nauhat kiinni. Harjoitus kestää 5-10 min.

Harjoituksen jälkeen osallistujilta kysellään heidän tuntemuksia. Heille kerrotaan lapsista ja aikuisista, joita myydään töihin vastaaviin olosuhteisiin. Töitä on yleensä joka päivä, työajoista tai työsuojelusta ei ole tietoa, palkkaa ei välttämättä makseta tai se saattaa olla muutamia kymmeniä senttejä päivässä. Lapsille saatetaan tarjota vain yksi pieni kulhollinen ruokaa päivässä ja ehkä vaatekerta vuodessa. Työnantajat ovat hyvin ankaria, jopa väkivaltaisia, työolot vaarallisia terveydelle ja osa lapsista jopa alle kouluikäisiä. Pois pääsee usein vain karkaamalla. Lue lisää lapsityövoimasta Unicefin sivuilta!

Olisivatko osallistujat jaksaneet tehdä tätä työtä kahdeksan tuntia päivässä, kymmenen tuntia päivässä, tai enemmän, ja jokaisena päivänä viikossa? Jos he olisivat tehneet vastaavaa työtä jokaisena päivänä elämänsä aikana siitä lähtien kun täyttivät 8 vuotta, millaiset yleistiedot heillä olisi elämästä tai maailmasta? Miltä heidän tulevaisuutensa näyttäisi? Millaisia mahdollisuuksia heillä olisi elämää ajatellen?

2. Ihmiskaupan uhrina, ajatusmatka

Tarvikkeet: Kyniä ja paperia, mahdollisesti rauhallista musiikkia. (Ei sovellu alle 15-vuotiaille!!)

Jaa jokaiselle osallistujalle kynä ja paperia. Osallistujille luetaan seuraava teksti, jonka aikana he eläytyvät ihmiskaupan uhrin asemaan. Lue tekstiä rauhalliseen tahtiin, pysähdy aina jokaisen kysymyksen jälkeen. Osallistujat kirjoittavat kysymysten herättämiä ajatuksia paperille.

Olet 20-vuotias ja asut pienessä asunnossa. Kotisi on vaatimaton, asut yksin. Käyt töissä läheisessä tehtaassa. Saat työstäsi pientä palkkaa, mutta rahasi ovat jatkuvasti tiukalla. Kuulit eilen esimieheltäsi, että tehdas joudutaan lopettamaan laman takia. Tämä ei tullut sinulle yllätyksenä, mutta olet silti järkyttynyt. Et tiedä, mitä tekisit, miten saisit vuokrasi maksettua. Kuvaile ajatuksiasi tässä tilanteessa.

Työ on loppunut, olet masentunut. Eräs lähitalossa asuva tuttava tulee luoksesi käymään. Et tunne häntä kovinkaan hyvin. Tuttava ottaa osaa tilanteeseesi erittäin empaattisella tavalla. Hän kuuntelee sinua ja tukee. Mitä ajattelet tuttavastasi?

Tuttavasi kertoo sinulle työstä Tanskassa. Työpaikkaan kuuluisi hotellin ylläpitotehtäviä, hotellin vastaanotossa olemista, asunto ja hyvä palkka. Työyhteisö on ystävällinen ja vastaanottava, siellä on muitakin suomalaisia töissä. Lomia on paljon, joiden aikana pääsisit käymään Suomessa. Alat kiinnostua aiheesta, tunnet toivon kipinän. Innostutte keskustelemaan aiheesta enemmänkin, kunnes tuttavasi paljastaa sinulle salaisuuden - hänellä saattaisi olla hotellin johtajan yhteystiedot. Tuttavasi voisi ottaa häneen yhteyttä, jos vaikka sieltä aukenisikin sinulle paikka. Mitä ajattelet?

Tuttavasi tulee käymään uudestaan, hän on selvästi tohkeissaan. Sinut on hyväksytty uuteen työhön Tanskaan! Lähtö on jo pian ja alat järjestellä matka-asiakirjoja kuntoon. Nostat vähäiset säästösi pankista lentolippua varten ja pakkaat vaatteesi. Annat loput tavarat tuttavallesi. Lähtöpäivänä annat vielä palkkion tuttavallesi paikan järjestämisestä, hänkin on näet tällä hetkellä vähävarainen, ja ajattelet jo uutta asuntoasi ja tulevaa palkkaa. Kuvaile tuntemuksiasi.

Saavut Kööpenhaminan lentokentälle. Sinua on vastassa entuudestaan tuntematon mies. Mies on asiallinen ja vie sinut hotellille. Hotelli on rakennettu 70-luvulla, se on siisti, mutta hieman rapistunut. Hotellilla mies pyytää saada viedä matka-asiakirjasi tallelokeroon. Annat ne hänelle. Majoitut alustavasti eräässä hotellin huoneessa, jossa sinun on käsketty odottaa ohjeita. Tunnet olosi vieraaksi ja sinua jännittää. Odotat kuitenkin toiveikkaana uutta tulevaisuutta. Kuvaile tunteitasi tarkemmin.

Odotat huoneessasi monta tuntia. Jännityksesi kasvaa. Lopulta huoneeseen tulee toinen mies, arvelet hänen olevan esimiehesi. Mies on tyly ja hän käskee sinut siivoamaan hotellin huoneita. Saat siivousvälineet. Sinulle kerrotaan, millä alueella saat liikkua. Siivoat tunnin, toisen, viidennen, kymmenennen. Olet nälkäinen. Ihmettelet, miksi tapaat hotellilla vain muutamia ihmisiä, jotka ovat selvästi tulleet eri puolilta maailmaa, eivätkä osaa englantia tai ruotsia keskusteluksi asti. Missä hotellin vieraat ovat? Olet yksin ja nälissäsi. Et löydä ketään, keneltä kysyä neuvoa. Mitä teet? Minkälaisia ajatuksia sinulla on uudesta työpaikastasi tai tulevasta ajastasi siellä? Mitä pelkäät? Mitä toivot?

Ajantajusi hämärtyy. Lopulta esimiehesi kutsuu sinut nuhjuiseen keittiöön syömään haaleaa kaalikeittoa. Jäät nälkäiseksi. Mies on töykeä ja kieltäytyy antamasta lisää ruokaa. Päinvastoin hän kieltää sinua valittamasta, koska olet tullut töihin. Aiot ihmetyksen ja väsymyksen vallassa mennä takaisin huoneeseesi, mutta mies raahaa sinut käsipuolesta hotellin baariin, jota et ole vielä nähnyt. Baarissa työsi jatkuu. Näet miten aiemmin kohtaamasi muut työntekijät katoavat baarin asiakkaiden kanssa hotellin huoneisiin. Miten reagoit baarin tapahtumiin? Pystytkö tekemään töitä nälkäisenä? Miten koit esimiehesi?

Pääset lopulta aamuyöllä nukkumaan. Yrität karata, mutta ovet ovat lukossa. Et tiedä, missä passisi on. Menet baarin puolelle etsimään uloskäyntiä. Olet juuri ehtinyt ovelle, kun esimiehesi löytää sinut. Hän huutaa sinulle. Miehen nyrkki kohoaa, se osuu kasvoihisi. Hän tarttuu hiuksistasi kiinni, huudat. Paikalle tulee lisää miehiä, he uhkailevat sinua. He lyövät sinua useamman kerran vartaloon, kunnes et tee enää vastarintaa. Lopuksi sinut raahataan takaisin huoneeseesi. Mitä ajattelet omasta arvostasi tai asemastasi huoneessasi? Mitä ajattelet miehistä, jotka löivät sinua? Millä mielellä odotat seuraavaa päivää?

Aamulla sinut herätetään. Siivous jatkuu. Siivoat iltaan asti. Syöt taas haaleaa kaalikeittoa, josta sinut ohjataan baarin puolelle. Päivät jatkuvat samanlaisina. Et tiedä enää, mikä päivä on. Olet aina nälkäinen, sinulle huudetaan ja sinua lyödään. Pelkäät jatkuvasti. Sinulla ei ole yhtään rahaa, kun puhut palkasta, joudut pahoinpidellyksi. Baarin puolella sinut pakotetaan tekemään muutakin kuin siivoamaan. Ovet ovat lukossa. Kukaan ei puhu sinulle muulloin kuin ohjeita annettaessa. Miltä sinusta nyt tuntuu? Ajatteletko elämää taaksepäin Suomessa? Ajatteletko tuttavaasi, joka järjesti tämän työpaikan? Miten toimit tässä tilanteessa? Mitä ajattelet tulevaisuudestasi? Mitä toivoisit eniten tässä tilanteessa?

Eräänä päivänä poliisi tulee taloon. Sinut viedään kellariin ja sinua uhkaillaan. Jos hiiskutkin, miehet lyövät sinua. He pitävät käsiä suullasi. Kuulet poliisien äänet, mutta et voi tehdä mitään. Miltä tapahtunut tuntuu? Tunnetko pelkoa, epätoivoa, masennusta, surua rikkinäisyyttä, tms.?

Jokin järjestö on saanut vihiä hotellista. Poliisit ja sosiaalityöntekijät tulevat tekemään ison ratsian baarin ollessa auki. Kaikki työntekijät esimiehesi mukaan lukien viedään poliisilaitokselle. Sinua kuulustellaan. Mitä ajattelet kuulustelijoista? Jaksatko vastata kysymyksiin? Uskallatko? Jaksatko? Mitä ajattelet itsestäsi? Millaiseksi koet elämäsi? Mikä on ihmisarvosi tällä hetkellä?

Lopulta sosiaalityöntekijät tulevat huoneeseen. He vievät sinut kirkon turvakotiin. Saat tietää, että olet ollut hotellissa töissä kahdeksan kuukautta. Ensimmäisen kerran saat olla rauhassa, sinua hoidetaan. Näet silti öisin kamalia painajaisia, heräät huutaen. Pääset sielunhoitajalle ja lääkärille. Työntekijät kunnioittavat sinua ja osoittavat sinulle rakkautta. He kutsuvat sinut seurakuntaansa. Menet mukaan ja tutustut pappiin, joka alkaa tukea sinua. Saat olla turvakodissa monta kuukautta. Miten koet ajan turvakodissa? Miten koet kristityt, jotka auttavat sinua? Miten koet kristinuskon tässä tilanteessa? Mikä on sinun ihmisarvosi tällä hetkellä? Millaiseksi ajattelet ihmisarvosi turvakodin työntekijöiden silmissä? Millainen on arvosi Jeesuksen silmissä?

Mietit tulevaisuuttasi. Miltä se näyttää? Hoitoprosessi jatkuu kauan. Sen aikana sinä alat suunnitella Suomeen paluuta uusien ystäviesi avulla. Mitä aiot tehdä tulevaisuudessa? Miten kauan luulet paranemisen kestävän? Aiotko hakea apua seurakunnasta?

*********

Pitäkää lopuksi harjoituksen purku. Käykää yleisellä tasolla läpi sen herättämiä ajatuskia ja tuntemuksia. Millainen ole tästä jäi? Miksi? Muuttiko sen käsitystänne ihmiskaupan uhrien asemasta? Mikä oli mielestänne harjoituksen merkitys? Rukoilkaa lopuksi toistenne puolesta ja ihmiskaupan uhrien puolesta.

Ihmiskaupan uhrien auttaminen, ihmiskaupan ehkäiseminen

1. Sarjakuva, sarjakuvanäyttelyn laatiminen

Tarvikkeet: paperia lyijykyniä, pyyhekumeja, viivoittimia, tusseja, teippiä ja kopiokone.

Piirtäkää yksilötyönä muutaman ruudun mittaisia sarjakuvia ihmiskaupasta ja laatikaa niistä näyttely. Sarjakuvat voivat ottaa kantaa ihmiskauppaan ilmiönä tai ottaa kantaa uhrien elämään, sen uhrien tunnistamiseen, vastuukysymyksiin tai ihmiskauppaa edistävien tekijöiden ennaltaehkäisemiseen.

Sarjakuva piirretään neljän ruudun mittaiseksi. Siinä tulee olla alku ja loppu, jonka välissä on juoni. Kaksi ruutua piirretään A4-arkille, seuraavat kaksi seuraavalle arkille. Työ tehdään ensin lyijykynällä. Tekstit kirjoitetaan sentin korkuisiksi, puhekuplat vasta valmiin tekstin ympärille. Jos piirtäjät ovat nuoria, työt on syytä tarkastaa ja niiden tekoa tulisi valvoa. Sarjakuvan ei tarvitse olla taideteos. Piirtämiseen ei tarvita ennakkokokemusta, juoni riittää. Sarjakuvan tekeminen on hauskaa, kun pääsee vauhtiin, jokainen selviytyy tästä tehtävästä.

Piirretyt työt tussataan. Lyijykynäjälki kumitetaan pois tussin kuivuttua. Arkit teipataan yhteen (huomaa ruutujen lukujärjestys) ja niistä otetaan kopio. Eli kaksi A4 arkkia (yhteensä A3 arkin kokoinen) kopioidaan kutistettuna A4 kokoon. Lopullinen A4 sarjakuva on valmis näyttelyyn!

2. Juliste

Tarvikkeet: paperia, voimapaperia tai pahvia, erilaisia värejä, maaleja, sormivärejä, kankaita, lankaa, liimaa, tms.

Piirtäkää, maalatkaa tai askarrelkaa yksilö- tai ryhmätyönä ihmiskaupan vastaisia julisteita tai tehkää yksi iso seinäjuliste koko ryhmän kesken, johon jokainen saa maalata. Suunnitelkaa työ teksteineen ja sommitteluineen hyvin ennen maalaamista. Mitä tekstejä siihen tulee? Ottakaa kantaa ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen ja auttamiseen sekä ongelman ennaltaehkäisemiseen. Liittäkää mukaan Raamatun tekstejä! Ripustakaa valmis työ tai työt näytteille. Mallia voi ottaa Vastuuviikon sivuilta, jossa on nuorten tekemiä julisteita.

3. Rukous

Rukoilkaa yhdessä ihmiskaupan uhrien puolesta ja suomalaisten puolesta, jotta osaisimme paremmin puuttua asiaan. Rukoilkaa myös maailman tilanteen puolesta, jotta ihmiskauppaa edistävät olosuhteet helpottuisivat.

Parempaa tulevaisuutta etsimässä

1. Arvot, oikeudet ja arvottomuus, arvokauppa

Tarvikkeet: kirjoita paperilapuille erilaisia arvoja, kuten usko Jeesukseen, turvallisuus, ihmisarvo, koti, läheiset ihmiset, toimeentulo, tulevaisuus, toivo, elämä, terveys, vapaus, vapaa valinta, vastuu, valinnan mahdollisuus, koulutus, sananvapaus, uskonvapaus, rauha, tasavertaisuus, jne. Keksi lisää arvoja Raamatun ja Ihmisoikeuksien julistuksen pohjalta.

Sekoita laput keskenään. Jaa laput osallistujien kesken niin, ettei kukaan näe toisensa saamia arvoja. Anna osallistujille 10 - 15 min aikaa vaihdella arvoja keskenään. Tarkoitus on kerätä itselleen tärkeitä arvoja.

Vaihtokaupan jälkeen jokainen osallistuja järjestelee arvonsa tärkeysjärjestykseen hiljaisuudessa. Käytä tähän n. 5 - 10 min. Tämän jälkeen jokainen esittelee vuorollaan muille, mitä arvoja hänellä on korteilla, ja mihin järjestykseen hän ne on laittanut. Valinnat tulee perustella.

Keskustelkaa aiheesta. Mitkä arvot nousivat esille? Miksi juuri ne olivat tärkeitä? Miten ne tai niiden puuttuminen liittyy ihmiskauppaan? Miten ne liittyvät meihin, jos huomaamme ihmiskaupan uhrin? Vetäkää jokin yhteinen johtopäätös harjoituksesta.

Kiittäkää lopuksi Jumalaa niistä oikeuksista ja hyvistä arvoista, jotka Hän on meille antanut. Pyytäkää meille Herran näkyä jokaisen sydämelle siitä, miten voisimme jakaa hyvää muille.

2. Jumalan unelma maailmasta, askartelu

Tarvikkeet: pahvia, sekalaisia askartelutarvikkeita, luonnonmateriaaleja, muovailuvahaa, sormivärit tai muut värit valinnan mukaan.

Luokaa pienryhmissä kuvitteellisia kyliä, joissa ihmisoikeudet toteutuvat. Kuvitelkaa, millainen on Jumalan unelma maailmasta, jos se saisi toteutua. Kirjatkaa Raamatun kohtia kyläänne. Esitelkää tuotokset lopuksi muille ryhmille.

3. Kirje

Tarvikkeet: paperia, kyniä, kirjekuoria.

Kirjoittakaa yksilö- tai ryhmätyönä kirjeitä päättäjille ihmiskaupasta. Vedotkaa heihin, jotta ihmiskaupan kuriin saamiseksi tehtäisiin enemmän. Voitte lähettää kirjeenne esimerkiksi seuraaville tahoille:

- Tarja Halonen: Tasavallan presidentin kanslia, Mariankatu 2, 00170 HELSINKI

- Heidi Hautala: Lakivaliokunnan puheenjohtaja, 00102 Eduskunta

- Pertti Salolainen: Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, 00102 Eduskunta

- Ministerit: Snellmaninkatu 1 A, Helsinki PL 23, 00023 Valtioneuvosto

Lisää vinkkejä: