suomeksipå svenska

Mikä on Vastuuviikko?

Kirkkojen kansainvälinen vastuuviikko, tuttavallisesti Ekumeeninen vastuuviikko, on Suomen kirkkojen yhteinen kansainvälisen vastuun ja vaikuttamisen viikko.

Vastuuviikkoa vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1978. Tiedostava kolmikymppinen on historiansa aikana ehtinyt pitää meteliä monenlaisista epäkohdista aina maailman nälästä pakolaiskysymyksiin. Vuonna 2010 Vastuuviikon teema on Pyri sopuun - rakenna rauhaa! Tarinoita rauhanrakentajista kriisien jälkeisissä yhteiskunnissa

Vastuuviikon tarkoitus on ollut läpi sen historian saada ihmiset pohtimaan, kyselemään ja arvioimaan omaa elämäntapaansa suhteessa maailman tilaan. Ihmisiä on myös haastettu vaikuttamaan: vetoomukset, postikorttikampanjat ja boikotit ovat olleet konkreettisia viestejä päättäjille. Vastuuviikko ei ole keräys, vaikka moni tärkeä työmuoto toki rahaa tarvitseekin. Vielä kipeämmin tarvitaan kuitenkin sellaisia rakenteita, jotka mahdollistavat oikeudenmukaisuuden toteutumisen.

Seurakunnilla on keskeinen rooli siinä, kuinka Vastuuviikko näkyy ja kuuluu ruohonjuuritasolla. Vuosien varrella seurakunnissa on toteutettu isoja ja pieniä Vastuuviikon tapahtumia ja tilaisuuksia: Reilun kaupan maistatuksia, rukoushetkiä, mielenosoituksia, paneelikeskusteluja? Hyvän asian puolesta tempaisemisessa vain mielikuvitus on rajana!

Vastuuviikko on vuonna 2010 saanut Ulkoasiainministeriön Viestintä- ja kehityskasvatustukea.