Kristittyjä rauhantyössä

Kristittyjä rauhantyössä

Suomussalmen rintamalla teloitettiin 5.11.1941 autonkuljettaja Arndt Pekurinen, jonka mielestä ihmisen ampuminen oli aina ja kaikissa olosuhteissa väärin. Ennen teloitusta hänet oli tuomittu neljä kertaa vankilaan: ensin neljäksi, sitten kuudeksi, yhdeksäksi ja lopulta kolmeksi vuodeksi. Vankilatuomioiden syynä oli, ettei hän ollut suostunut suorittamaan varusmiespalveluaan eikä osallistumaan sotaan.

"Olen kyllä valmis palvelemaan isänmaatani hyödyllisellä työllä", Pekurinen kirjoitti puolustuspuheessaan kolmatta vankilatuomiota odotellessaan,"jos saan suorittaa sitä sotalaitoksesta erillään olevana siviilityönä. Olen valmis tällaista työtä suorittamaan paljon pitemmänkin ajan sotapalveluksen asemesta kuin mitä on palvelusaika sotaväessä."

Pekurinen varttui Juvan suurpitäjässä Etelä-Savossa. Pasifistisen vakaumuksensa hän sai kirjoja, erityisesti Raamattua, Leo Tolstoita ja Arvid Järnefeltiä lukemalla. Kieltäydyttyään marraskuussa 1929 asepalveluksesta hän joutui kuulusteluiden, arestien ja vankeusrangaistusten kierteeseen, joka sai myös kansainvälistä huomiota. Muun muassa Albert Einsteinin kirjoitti Suomen puolustusministerille kirjeen ja vaati Pekurisen vapauttamista. Kirjeen oli allekirjoittanut myös kuusikymmentä Iso-Britanian parlamentin jäsentä sekä kirjailijat H. G. Wells ja Henri Barbusse. Pekurisen vankilatuomiot seurasivat toisiaan, koska vankilaoloaikaa ei siihen aikaan laskettu palveluksen suorittamiseksi.

Puolustuspuheessaan Pekurinen kertoi huomanneensa sodan tarkoituksettomuuden, turmiollisuuden ja kulttuuria hävittävän luonteen. Hän vetosi kansainväliseen oikeuteen: "Suomenkin hallitus on kansainvälisellä sopimuksella julistanut sodan laittomuudeksi ja sitoutunut olemaan käyttämättä sitä kansallisen politiikan välikappaleena. Jos sota on julistettu laittomaksi, kuinka voitaisiin katsoa lainvastaiseksi toiminnaksi sitä, että kieltäytyy palvelemasta sotalaitosta."

Kansalaistottelemattomuudesta lakimuutokseen

Paljolti Pekurisen tapauksen aiheuttaman kiusallisen huomion ansiosta eduskunta hyväksyi huhtikuussa 1931 lain niille asevelvollisille, joita omantunnon syyt estävät suorittamasta sotapalveluksen. Käytännössä tämä tarkoitti Pekurisen vaatimusten hyväksymistä ja siviilipalveluksen syntyä. Kahdeksan vuotta Pekurinen sai elää rauhassa. Hän tapasi Aleksandran, he menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta, Säteen ja Juhanin. Arndt toimi aktiivisesti paitsi Antimilitaristisessa liitossa, myös raittiusyhdistyksessä. Kesäisin hän toimi raittiusyhdistyksen kesähuvilan isännöitsijänä, talvisin hän työskenteli autonkuljettajana Helsingissä.

Laki omantunnonaroista ei ollut voimassa sodan aikana, joten sotien alettua Pekurinen joutui kieltäytymään vielä kahdesti. Talvisodan hän vietti Helsingin lääninvankilassa, mutta jatkosodassa hänet vietiin rintamalle, vaikkei hänellä ollut edes sotilaspukua, saati sitten sotilaskoulutusta. Yhdessä viimeisimmistä keskusteluistaan vaimonsa kanssa hän kiteytti vakaumuksensa: "Eihän minun silti tarvitse toisia tappaa, jos minut tapetaan."

Sota ja rauha

Tärkeä inspiraationlähde Pekuriselle oli venäläinen kirjailija Leo Tolstoi, yksi viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmista pasifisteista. Hän syntyi kreiviksi, eli yltäkylläisen lapsuuden ja riehakkaan nuoruuden. Hän pelasi muun muassa uhkapelejä ja haki seikkailua osallistumisesta upseerina Krimin sotaan. Sodan jälkeen hän matkusteli Euroopassa ja paneutui kirjoittamiseen. Hän kirjoitti kymmeniä romaaneja, muun muassa maailmankirjallisuuden klassikoiksi jo hänen elinaikanaan nousseet Sota ja rauha ja Anna Karenina.

Maailmanmainseestaan huolimatta hän masentui, koki elämänsä tarkoituksenmukaisettomaksi ja löysi lopulta lohtua Raamatun Vuorisaarnasta. Hän otti sen pasifistis-anarkisen viestin kirjaimellisesti ja käytti lopun elämäänsä poliittis-uskonnollisten pamflettien kirjoittamiseen.

"Eteenpäinmeno ihmiskunnan onnea kohti tapahtuu marttyyrien eikä kiduttajien kautta. Niin kuin tuli ei sammuta tulta, niin ei pahuuskaan voi sammuttaa pahuutta. Ainoastaan hyvyys, kohdatessaan pahuuden ja saamatta siitä tartuntaa, voittaa pahuuden."

Monet hänen romaaneistaan seuraavat hänen oman elämänsä uraa: rikas nuorimies, joka nauttii aikansa aistillisesta elämästään, kunnes masentuu, ja tämän "pohjakosketuksen" kautta löytää elämälle tarkoituksen lähimmäisten auttamisesta, yksinkertaisesta elämästä ja fyysisestä työstä.

Kristinuskosta kumpuavaa pasifismia

Tolstoi kritisoi voimakkaasti paitsi armeijaa, myös kirkkoa ja valtiota. Hän ei uskonut vuosisadan vaihteessa järjestettyihin ensimmäisiin valtioiden välisiin rauhankokouksiin, vaan piti niitä jo lähtökohtaisesti toivottomina. Miten valtiot, joiden olemassaolo perustuu väkivallan oikeutukseen, voisi neuvotella rauhasta, hän kysyi. Hän vertasi armeijalla varustettua rauhanneuvotteluihin lähtevää valtiota mieheen, joka menee naapuriin keskustelemaan erimielisyyksistä ladattu revolveri kädessään.

Kirkko oli Tolstoin mielestä unohtanut kristinuskon ydinajatuksen eli lähimmäisenrakkauden, ja keskittyi merkityksettömiin ulkoisiin rituaaleihin, kuten mahtipontisten kirkkojen rakentamiseen ja järjenvastaisiin mystisiin menoihin. Tolstoin tulkinnan mukaan Jeesus ei taivasten valtakunnasta puhuessaan tarkoittanut kuolemanjälkeisestä elämää, vaan yhteiskuntaamme tässä ja nyt: jos rakastamme lähimmäisiämme kuin itseämme, luomme Jumalan valtakunnan keskellemme.

Tolstoin ja Pekurisen pasifismi oli kristinuskosta kumpuavaa ja absoluuttista. He eivät hyväksyneet mitään väkivaltaa missään olosuhteissa. Keskeistä oli vaatimus, ettei pahuutta tule vastustaa pahuudella. Vihamiehiä tulee rakastaa ja vainoojien puolesta rukoilla, kuten Jeesus vuorisaarnassa kehottaa.

Entä nyt?

Yllä esitetyt ajatukset ovat houkuttelevia, mutta pelottavan radikaaleja. Pitäisikö puolustusvoimat sitten lakkauttaa? Eikö raiskaajaa saa potkia? Eikö väkivaltaa saa käyttää edes suojellakseen viatonta lasta raivopäisen aikuisen hyökkäykseltä?

Pasifismin kannalta keskeistä ei ole, mitä yllä mainittuihin kysymyksiin vastataan. Keskeisempää on, mitä tekoja ihmiset tekevät sotien ennaltaehkäisemiseksi ja väkivallan vähentämiseksi. Pekurisella ja Tolstoilla oli vankka usko siihen, että he olivat löytäneet ratkaisun avaimet väkivallan voittamiseksi. Heitä on syytä kuunnella ja heidän ajatuksiaan on syytä punnita vakavasti, mutta myös kriittisesti.

Pasifismi -sanan alkuperä on latinan kielen sanoissa paci- (pax) eli rauha ja -ficus eli tekeminen. Tästä näkökulmasta rauhantekeminen lienee paras suomenkielinen vastine pasifismille. Pasifismi on tekoja rauhan puolesta. Se ei ole radikaali, eikä millään muotoa idealistinen eli todellisuudelle vieras maailmankatsomus. Työ väkivallan vähentämiseksi ja sotien ennaltaehkäisemiseksi ei ole sen radikaalimpaa eikä idealistisempaa kuin lääketieteenkään työ tauteja vastaan.

Timo Virtala
Suomen kristillisen rauhanliikkeen varapuheenjohtaja
Loviisan rauhanfoorumin pääsihteeri
www.rauhanfoorumi.fi

Katso PowerPoint aiheesta!

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010