Rauhaa!

En ole oikein koskaan osannut toivottaa kenellekään "rauhaa". Muistan vieläkin kuinka kauan sitten, 10-vuotiaana poikana Rovaniemen vapaaseurakunnan pienessä kokoustilassa olin hämmentynyt moisen tervehdyksen edessä. "Rauha" tuntui tuolloin hahmottomalta möhkäleeltä, joka edusti jotakin vierasta ja liian mahtipontista.

Sama tervehdysongelma vaivaa minua osin vielä aikuisiälläkin. Tehtyäni vuosia töitä yhteiskunnallisten konflikti- ja kehityskysymysten parissa, rauhasta on tullut itselleni jotakin hyvin käytännöllistä ja arkipäiväistä.

Rauhanprosesseja analysoitaessa yksi tunnetuimpia lähestymistapoja on Johan Galtungin määritelmä negatiivisesta ja positiivisesta rauhasta. Galtungin negatiivinen rauha viittaa tilanteeseen, jossa konflikti on saatu päätökseen ja suoraa väkivallan uhkaa ei enää ole. Positiivisen rauhan edellytykset puolestaan ovat huomattavasti laajemmat: sosiaalinen oikeudenmukaisuus, yhtenäiset mahdollisuudet elämässä, vallan ja yhteiskunnan voimavarojen oikeudenmukainen jakaminen, demokraattiset osallistumismahdollisuudet sekä puolueettoman oikeusjärjestelmän olemassaolo muodostavat mahdollisuuden kestävämmän rauhan rakentamiselle.

Toinen paljon käytetty rauhan analysointi puhuu sisäisen ja ulkoisen rauhan yhteyksistä ja eroista. Sisäinen vahvistaa ulkoista ja toisinpäin. Sisäinen rauha on tietysti meille kristityille tuttu ja läheinen käsite. Rauhanprosessien näkökulmasta en kuitenkaan itse pidä tällaista jaottelua kovin hyödyllisenä. Itse asiassa oma ymmärrykseni siitä rauhasta, josta raamattu puhuu, on hyvin kokonaisvaltainen. Se rauha, jota usko tarjoaa, koskee niin itseä, toista, Jumalaa, lähiyhteisöä kuin laajempaakin yhteiskuntaa.

Minulta on toisinaan kysytty onko kristittynä oleminen ohjannut omia ammatillisia valintojani. Onko taustalla "kutsumus" tai "näky". En ole koskaan osannut vastata tuohon kysymykseen. Nuorena seurakuntalaisena minulla oli aina vaikeuksia saada kiinni suurista hengellisistä teemoista, vanhurskauttamisesta, pelastuksesta, taivaasta, helvetistä. Sen sijaan takaraivooni jätti lähtemättömät jäljet inhimillisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät hetket. "Minkä teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle". "Sallikaa lasten tulla minun luokseni". "Ja Jeesus itki". Alusta alkaen kristinusko on edustanut minulle oikeudenmukaisuutta ja armoa. Nämä kaksi ovat myös rauhanrakennuksen keskeisimmät käyttövoimat.

Oikeudenmukaisuuden ja armon teemat ja niiden konkreettinen käsittely ovat viimeisen viidentoista vuoden aikana nousseet koko rauhanrakennuksen kentän keskiöön. Eliitin ja konfliktiosapuolten neuvottelemat rauhansopimukset ovat vasta alku. Todellinen rauha luodaan aina ruohonjuuritasolla, ihmisten kesken. Totuus, anteeksianto ja sovinto ohjaavat sitä polkua, joka voi johtaa kokemukseen oikeudenmukaisuudesta. Ilman tuota kokemusta rauha ei ole kestävää.

Myös rauhanrakennuksen tutkimuksessa ja toteutuksessa tunnustetaan sovinnon tekemisen ja sovittelun yhteydet kristinuskon ainutlaatuiseen armo-käsitteeseen. Armoon, joka luo pohjan ihmisen ja Jumalan väliselle suhteelle ja joka laittaa meidät valintatilanteissa kysymään, miten Jumala haluaisi meidän toimivan suhteessa läheisiimme, lähellä tai kaukana. 2000-luvulla sovittelusta ja sovinnon tekemisestä on tullut rauhanrakennuksen ja konfliktin ehkäisyn keskeisin työväline.

Sovinnon aikaansaaminen usein vuosikymmeniä kestäneiden konfliktien ja vääryyden kokemusten jälkeen on aina jumalallinen ihme. Omin voimin ihminen ei siihen kykene. Anteeksiantaminen, toisen hyväksyntä ja eteenpäin kulkeminen vaatii ihmiseltä aina ankaraa rehellisyyttä. Sovintoon ei voi pakottaa, se on aina valinta, useimmiten äärimmäisen kivulias sellainen.

Rauhantyö velvoittaa kristittyjä. Sovinnon ja armon sanoman kautta, mutta myös Jeesuksen velvoittavien sanojen kautta. "Minkä teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle". Nykymuotoisten, lähes aina maiden sisäisten konfliktien armottomuus jättää jälkensä lasten elämään. En mielestäni liioittele, kun sanon, että Jeesuksen eettisesti painavin haaste meille kristityille koskee lasten elämän pyhyyttä ja sen erityistä suojelua.

Ymmärrys rauhan vaikeudesta pitää minut nöyränä sen edessä yhä. Silti uskon, että vielä jossain vaiheessa osaan itsekin rauhaa toivottaa. Hiljaisesti ehkä, mutta kuitenkin.

Sami Lahdensuo
WorldVision
Vapaakirkko

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010