Rauhanvälittäminen

Rauhanvälittäminen on viime vuosina vakiintunut osaksi kansainvälistä kriisinhallintaa. Välitystoiminta on mielletty osaksi tärkeää konfliktien ennaltaehkäisytyötä, joka onnistuessaan ehkäisee aseellisen toiminnan puhkeamisen tai myötävaikuttaa jo käynnissä olevan konfliktin päättymiseen. Rauhantutkimuksen mukaan jopa puolet kaikista konfliktien välitystyrityksistä ovat johtaneet tuloksiin. Lisääntyvä resurssien ohjaaminen rauhanvälitykseen on koettu taloudellisesti kannattavaksi sijoitukseksi, sillä onnistuessaan välitystoiminta säästää ihmishenkien ohella merkittävästi taloudellisia resursseja, jotka muuten olisi kulutettu kalliseen kriisinhallintaan sekä jälleenrakennustoimintaan.

Rauhanvälityksellä on linkki myös kehitykseen. Konfliktien taustalla on usein perustavia rakenteellisia ongelmia, joiden ratkaiseminen on välttämätöntä huomioida rauhanprosessissa. Näin rauhanvälitys saattaa johtaa hyvinkin kokonaisvaltaisiin ja monimutkaisiin neuvotteluprosesseihin, joiden lopputuloksena syntyvät asiakirjat ovat yksityiskohtaisia ja hankalia toimeenpanna. Rauhansopimusten toimeenpanon seuranta onkin tärkeä osa välitysprosessia.

Valtioiden joukossa rauhanvälittämisen edelläkävijöitä ovat Sveitsi ja Norja, joiden ulkopoliittinen profiili perustuu vahvasti aktiivisuuteen rauhanvälitystoiminnassa. Kansainvälisistä järjestöistä puolestaan YK:lla on pitkä historia välittäjänä ja sovittelijana. Kesti kuitenkin kauan, kunnes YK:n pääsihteerin tai turvallisuusneuvoston toimeksiannosta tapahtuneelle välitystoiminnalle luotiin pysyvät rakenteet. Vasta niin myöhään kuin 2005 rauhanvälittäminen tunnustettiin niin tärkeäksi osaksi YK:n toimintaa, että sille myönnettiin itsenäiset resurssit. Vuoden 2005 huippukokouksen toimeksiannon pohjalta perustettiin YK-sihteeristöön erityisesti välitystoimintaa tukeva yksikkö. Tarve tälle oli ilmeinen: vuonna 2009 YK oli mukana 26:ssa rauhanvälityshankkeessa.

Myös Euroopan unioni on tunnustanut rauhanvälitystoiminnan tarpeellisuuden ja ryhtynyt pohtimaan omien välitysresurssiensa kehittämistä. Ruotsin puheenjohtajuuskaudella 2009 laadittin EU:lle "välitystoiminnan ja dialogin konsepti", jossa hahmoteltiin järjestön mahdollisuuksia toimia välityssektorilla. EU:n edellytykset toimia välittäjänä ovat hyvät erityisesti kriiseissä, joissa EU:n avokätinen rahoitus tai jäsenyysperspektiivi voivat muodostaa välitystoiminnalle selkänojaa. EU:n vetovoimaa onkin vaihtelevalla menestyksellä yritetty käytettää konfliktien tukahduttamisessä erityisesti Länsi-Balkanilla. EU:n uusi ulkosuhdehallinto tarjoaa sekin mahdollisuuksia EU:n välitysroolin kehittämiselle.

Myös monet muut alueelliset toimijat sekä kansalaisjärjestöt Afrikassa, Aasiassa ja Amerikassa ovat menestyksellä harjoittaneet rauhanvälitystyötä.

Suomella on hyvät edellytykset kohottaa ulkopoliittista profiiliaan panostamalla järjestelmällisemmin rauhanvälitystoimintaan. Suomella on pitkä kriisinhallinnan kokemus sekä sotilas- että siviilipuolelta. Suomi koetaan asiallisena, kiihkottomana ja kärsivällisenä Pohjoismaana, jota eivät rasita siirtomaahistoria, ideologinen painolasti tai kansallisen edun tavoittelu. Myös näkyvien suomalaisten näytöt välitystoiminnassa ovat vahvistaneet maamme uskottavuutta. Nobel-palkittu Martti Ahtisaari, Harri Holkeri, Elisabeth Rehn ja Pekka Haavisto ovat tehneet arvokasta työtä rauhanvälityksen parissa ja pohjustaneet kansainvälistä mielikuvaa välitystoiminnasta suomalaisten osaamisalueena. Tuorein tunnustus suomalaiselle välitystaidolle saatiin maaliskuussa 2010, kun YK:n pääsihteeri nimitti suurlähettiläs Antti Turusen Georgia-erityisedustajakseen.

Suomessa on myös vahvaa kansalaisjärjestöasiantuntemusta, joka voisi toimia osana Suomen rauhanvälitystoiminnan järjestelmällisempää kehittämistä. Presidentti Ahtisaaren perustama CMI-järjestö on kansainvälisestikin tunnustettu välitysalan toimija, jonka asiantuntemusta mm. EU on hyödyntänyt oman välitysmallinsa kehittämisessä. Samaten Kirkon ulkomaanapu on hyödyntänyt osaamistaan ja kenttätason kontaktejaan rauhantyön edistämisessä.

Ulkoministeriön 2010 toukokuussa julkaistussa selvityksessä todetaan, että rauhanvälittäminen on alue, jossa kansainvälinen kysyntä ja suomalainen tarjonta kohtaavat. Suomella on käsillä ainekset tuotteeseen, joka yleisen rauhanedistämisen ohella vahvistaisi Suomen kansainvälistä profiilia. Selvityksessä kuvaillaan kansainvälisen rauhanvälityksen toimintaympäristöä sekä esitetään suosituksia käytännön toimenpiteiksi, joilla luotaisiin perusta Suomen rauhanvälitysprofiilin vahvistamiselle.


Kai Sauer
YK- ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikkö
Ulkoasiainministeriö

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010