Sovinto ja sovitus ovat kristillisen uskon ytimessä. Ne kuvaavat uskon tarjoamaa suhdetta Jumalaan, lähimmäiseen ja luomakuntaan. Luomiskertomuksessa Jumala katsoi maailmaa ja se oli sangen hyvä (1.Moos.1) Ihmisen itsekkyys ja halu tulla Jumalan kaltaiseksi ilman Jumalaa avasi pahalle tien hyvään maailmaan. Se rikkoo yhteyden ihmisen ja Luojan välillä, ja synnyttää vihollisuuden toista ihmistä ja muuta luomakuntaa kohtaan. (1.Moos.1-2)Synnin seurauksena ihminen näkee toisen vihollisena. Vihollinen uhkaa elämääni, ja siltä on suojauduttava. Seurauksena on toisen ja toisenlaisen pelko, puolustautuminen ja väkivalta. (1.Moos.3) Kristilliseltä kannalta pelko on sairasta, koska se rikkoo elämän perusperiaatteen, yhteyden. Synti on yhteyden rikkoutumista perimmäiseen "toiseen", Jumalaan, ja muihin luotuihin "toisiin", ihmisiin, eläimiin ja koko luomakuntaan. Aito elämä edellyttää yhteyden palauttamista, sovitusta ja sovintoa.
Kristinuskon opetus sovituksesta ja sovinnosta lähtee liikkeelle Kristuksen rististä. Jumala ei vain etäältä nähnyt ihmisen hätää ja vaivaa, vaan astui sisälle siihen tilaan. Jumala ei vain todennut ihmisen voimattomuutta pahan vallassa, vaan tuli itse ihmisen voimattomuudesta osalliseksi. Jeesus Kristus antaa esikuvan siitä, mitä luomisessa annettu aito elämä on. Jeesus näyttää, kuinka toisen kohtaaminen merkitsee ehdotonta kunnioitusta toista ihmistä ja hänen vapauttaan kohtaan. Hän murtautuu ihmisten välillä vallitsevan vieraantumisen ja väkivallan läpi. Hän ottaa syntisen vastaan ehdoitta. Hän ojentaa kätensä syrjäytetylle ja sorretulla ja näyttää, kuinka pelolle ja puolustautumiselle on vaihtoehto. Jeesus Kristus elää niin kuin opettaa - muita kuin itseään varten. Se johtaa ristiriitaan tämän maailman yhteiskuntajärjestyksen kanssa, lopulta väärään tuomioon ja kidutuskuolemaan. Mutta kun Kristus kohtaa kuoleman, käy ilmi, että elämä on voimakkaampi kuin sitä pirstovat voimat. Kuolema ei voi ottaa valtaansa elämän alkulähdettä. Risti ja ylösnousemus sovittavat synnin rikkoman yhteyden Jumalan ja ihmisen välillä. Ylösnousemus avaa tien sovintoon vääryyden erilleen repimille ihmisille. Siitä alkaa mahdollisuus uudenlaisiin suhteisiin ihmisten välillä ja luomakunnan kesken. Ristin ja ylösnousemuksen antama pelastus synnistä ja kuolemasta merkitsee sovitusta kaikkeen siihen, mikä pirstoo ihmisen sisältä, riistää eroon toisista ihmisistä ja vieraannuttaa luomakunnasta.
Uuden testamentin kristityille sovinto ja oikeudenmukaisuus olivat kuin virta, joka tulvii elämän lähteestä ja ravitsee pahuuden näivettämät. Kristus voittaa kuolemallaan kuoleman, koska "kuolema ei voi pitää elämää vallassaan". Ylösnousemus on kaikkia kuolevaisia varten, ja sille tielle, samaan kasvuun kaikkia kutsutaan mukaan. Teologia on usein kuvannut sovitusta lainopillisin termein, mutta se kertoo vain yhden näkökulman asiaan. Ensimmäisten sukupolvien kristityille kysymys ei ollut siitä, että ihminen oli rikkonut sääntöjä ja että sovitukseksi olisi vaadittu verisiä lunnaita. Sovitus ei ole juridinen toimenpide, vaan osallisuutta elämästä ja oikeudenmukaisuudesta, toipumista vääryydestä ja kasvua kohti eheyttä. Ihmisen korkein kutsumus on tulla Jumalan työtoveriksi, löytää oma osuutensa Jumalan tarjoaman suuren sovinnon työssä.
Ihmisten välinen sovinto on mahdollista, koska Jumala tarjoaa sovintoa. Rakkaus on mahdollista, koska Jumala rakasti ihmistä ensin. Isä meidän -rukouksen anomus "ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme" sitoo ihmisten välisen anteeksiannon Jumalan anteeksiantoon (Matt.6). Herran rukous puhuu "me"-sanamuodossa, ja on olennaista, että sovinto elää yhteisössä. Yksilö voi kasvaa antamaan anteeksi yhteisössä, jossa anteeksiantaminen on yhteinen arvo ja toimintamalli.
Jumalan sovinto on suurempi kuin ihmisen ennakkoluulot tai mielikuvitus. Siksi se usein halutaan rajoittaa ihmisen käsityskyvyn mukaisiin määritelmiin ja valjastaa tämän maailman mukaisiin tarkoituksiin. Sovintoa ja anteeksiantoa voidaan myös käyttää vallan välineenä. Perheväkivallan, yhteiskunnallisen sorron tai sodan jälkitilanteessa sovintoa ei voida esittää lakina tai vaatimuksena. Sellainen vaatimus kohdistuu heikompaan osapuoleen. Todellinen sovinto on mahdollinen prosessin tuloksena, sitten kun väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi joutuneen haavat jo parantuvat ja sielu eheytyy.
Kristinuskon mukaan Jumala on Kolminaisuus - Isä, Poika ja Pyhä Henki. Uuden testamentin mukaan Jumala on rakkaus (1. Joh 4:8). Se on oikeastaan ainoa Jumaluuden "määritelmä", jonka kristinusko antaa. Se, että Jumalasta puhutaan kolmena persoonana, voidaan ymmärtää rakkauden valossa. Kukin persoona on oma itsensä, mutta ollakseen sitä tarvitsee toisen, johon hänellä on suhde. Ollakseni olemassa "minänä" tarvitsen "sinää". Pyhän Kolminaisuuden persoonien välillä vallitsee ehdoton kunnioitusta toisen erillisyyden ja erilaisuuden edessä. Tällöin toiseus muodostuu yhteyden edellytykseksi, ja yhteys rakentuu toisiaan kunnioittavien persoonien välille. Yhteys ja vuorovaikutus Kolminaisuuden persoonien välillä on rakkautta. "Sinä" ja "sinän" erilaisuus ei ole uhka, vaan edellytys sille, että "minä" voin olla olemassa.
Pyhä Kolminaisuus ei varhaisen kirkon opettajille ollut filosofisen pohdinnan kohde, vaan Jumalan ilmoituksen antama esikuva ihmisten elämälle. Se kertoo Jumalasta jotain olennaista ihmisen pelastuksen kannalta. Se antaa esikuvan, ikonin, persoonien välisestä yhteydestä. Ihmisyyden nähdään toteutuvan aidoimmin Kolminaisuus-ikonin mukaisessa persoonien välisessä yhteisössä. (1. Joh 4:20) Sovinto on olennainen ulottuvuus evankeliumin ilmoittamaa kuvaa Jumalasta.
Kristinusko ei ole ideologia, vaan uusi tapa olla yhteydessä Jumalaan. Kristuksen risti ja ylösnousemus vaikuttavat ratkaisevasti koko inhimilliseen olemassaoloon, ja sillä on merkittävät seuraukset suhteelle toisiin ihmisiin ja maailmaan. Kun kristitty lausuu: "Tulkoon Sinun Valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi," (Matt. 6:10) hän kutsuu Jumalan hallitsemaan historiaa ja muuttamaan maailmaa. Liittyessään uskon ja elämän kautta Kristukseen ihmiset tulevat osallisiksi Kolmiyhteisen Jumalan elämästä ja siten pääsevät mukaan siihen rakkauteen ja sovinnon vuorovaikutukseen, joka Hänessä vaikuttaa.
Lähimmäinen on konkreettinen mahdollisuuteni tuntea "Toinen". Jumala on läsnä lähimmäisen "toiseudessa", Hän on ihmisten välisen yhteyden ja sovinnon syvin totuus. Usko Jumalaan kutsuu katsomaan lähimmäistä silmiin, vastaamaan hänen katseeseensa ja sanaansa, tarttumaan hänen ojennettuun käteensä. Sovinto toisen ihmisen kanssa on Jumalan lahjoittaman sovituksen vastaanottamista. Sovinnon tien iankaikkinen päämäärä on kulku kuolemasta elämään, yhteyteen kaikkien luotujen ja Luojan välillä.
Isä Heikki Huttunen
pääsihteeri
Suomen Ekumeeninen Neuvosto
ortodoksinen kirkko