Rauha on kaikkien unelma
Rauha on edelleen kaukainen unelma miljoonille ihmisille. Liian moni nukahtaa laukausten ääniin, herää aamulla pelkoon läheistensä kohtalosta ja joutuu juoksemaan pakoon summittaista kranaattikeskitystä. Sotauutisten taustalla ovat tavallisten ihmisten rikkirevityt elämät.
Sota saa aikaan sietämätöntä tuskaa ja kärsimystä. Se on äärimmäinen ilmentymä ihmisten pahuudesta, vaikka poikkeakin yllättävän vähän tavanomaisemmasta mielivallasta.
Lasten olosuhteiden näkeminen sodan keskellä tuntuu sota-alueilla käydessä sietämättömältä. Siinä ovat vastakkain suurin inhimillinen viattomuus ja elämän voima ja sitä rikki repivä todellisuus. Kuitenkin omat vanhempamme tai heidän vanhempansa ovat kokeneet samoja pelkoja ja ehkä nähneet samanlaista tuhoa.
Miksi me saamme elää rauhassa? Eikö jotain enemmän olisi tehtävissä? Hyvä Jumala, mikä on sinun osuutesi tässä kaikessa?
Rauhantyön hiljaisista sankareista
Sodan tuhojen keskellä olen kaikkialla saanut tutustua ihmisiin, jotka eivät sotaa ole hyväksyneet vallitsevaksi olosuhteeksi ja toimivat sen lopettamiseksi. Nämä ihmiset ovat usein itse sodan uhreja. Moni heistä on menettänyt läheisiään, ehkä he ovat haavoittuneet itsekin. Yhteistä heille on usein se, että työ rauhan puolesta saattaa heidät suurempaan vaaraan ja uhka oman hengen menettämisestä on todellinen ja usein jopa jokapäiväinen.
Sodalla on aina kannattajansa. Toiselle se on keino säilyttää valtansa, toiselle yrittää saada sitä. Sitten on ne, jotka hyötyvät sodasta taloudellisesti ja tekevät usein kaikkensa estääkseen sovun syntymisen. Joillekin sota on ideologinen taistelu, jossa rauhan asialla olevat pettävät aatteen tai kuvitellut uskonnolliset periaatteet.
Sodassa harvoin on mustavalkoista hyvää ja pahaa. Myös länsimailla on omat monimutkaiset intressinsä, jotka ylläpitävät sotaa monilla alueilla jopa niin, että olemme miltei hyväksyneet sodan normaaliksi vallitsevaksi todellisuudeksi, jonka jatkumisesta ei tarvitse välittää.
Minulle suurimpia toivon lähteitä ovat olleet kuitenkin nämä ihmiset, jotka pelosta ja toimintansa aiheuttamasta vaarasta huolimatta ovat valmiita uupumatta rakentamaan keskusteluyhteyttä ja ymmärrystä sodan eri osapuolien välille.
Rauhanprosessia edeltää useimmiten pitkä tunnustelun vaihe, jonka usein näkymättömiä sankareita nämä rauhantyön puurtajat ovat. Heitä on suomalaisissa lähiöissä asuvissa somaleissa, kärsimyksen ja tuskan voimakseen kääntäneissä sota-alueiden naisissa tai nuorissa – tai hämmentävän usein myös uskonnollisissa johtajissa.
Uskonto on usein osa konfliktia
Monia nykyisistä sodista ja konflikteista voisi määritellä myös uskonnosta käsin. Uskonto tuntuu olevan osapuolia jakava tekijä. Usein ongelmia nähdään lähinnä muiden uskonnoissa, vaikka kiihkoilijoita on kaikkien uskontojen parissa.
Erityisesti Islamia on haluttu leimata väkivaltaiseksi uskonnoksi. Kaikki samat tunnuspiirteet on löydettävissä niin kristinuskosta kuin juutalaisuudestakin. Tuskin yksittäisen kristityn tai jonkun ryhmän hölmöilyn vuoksi olisimme valmiita hyväksymään kristinuskoa väkivaltaiseksi tai väkivaltaan kannustavaksi uskonnoksi, vaikka sellaiselle raamatustakin löytäisi halutessaan perusteluja.
Konfliktien leimaaminen uskonnosta johtuvaksi on liian helppo ja halpa ratkaisu. Uskonnon vaikutus on otettava huomioon, mutta uskonnolla voidaan motivoida niin hyvää kuin pahaa. Rauhantyössä kaikki mahdollinen olisi kyettävä valjastamaan rauhan ja sovun voimavaraksi.
Ratkaisevaa on usein se, miten konfliktialueiden uskonnolliset johtajat ovat valmiita toimimaan. Moni uskonnollinen johtaja tukee kiihkoilijoita tai siunaa väkivallan, mutta paljon useampi toimii myös niitä vastaan.
Uskonnolliset johtajat rauhan tekijöinä
Sellaisissa konflikteissa, joissa eri osapuolilla on erilainen uskonto tai maailmankuva, uskonnolliset johtajat voisivat olla erityisiä rauhanlähettiläitä. Ensinnäkin, uskonnolliset johtajat voisivat auttaa YK:ta ja yksittäisiä konflikteihin eri tavoin osallistuvia valtioita näkemään ja ymmärtämään mitä tavalliset ihmiset ajattelevat.
Afganistanissa epäluottamus presidentti Karzaita kohtaan on todellista. Korruptio ja väärinkäytökset ovat niin laajalle levinneitä, ettei maan tulevaisuuteen roistojen käsissä oikein osata luottaa. Sellainen on otollista maaperää vastarinnalle.
Uskonnollisilla johtajilla saattaa roolinsa vuoksi olla myös pääsy sellaisten puheille, joita länsimaissa ei ole totuttu keskustelukumppaneina pitämään. Erilaisilla terroristilistoilla olevat ihmiset ja ryhmät saattavat olla kuitenkin tarpeellisia neuvottelukumppaneita rauhan saavuttamiseksi.
Jonkun pitää pystyä näkemään se vaiva, että tällaisten osapuolien ajatuksia ja tavoitteita opitaan ymmärtämään – ja parhaimmillaan heitä pystytään rohkaisemaan neuvotteluratkaisun etsimiseen. Niissä rauhan tunnusteluhankkeissa, joissa itse viime vuosina olen ollut mukana, ongelmana ei ole ollut terroristilistalla olevan henkilön tai ryhmän haluttomuus neuvotella, vaan länsimaiden haluttomuus neuvotteluun tai päättämättömyys niiden aloittamisessa.
Uskonnolliset johtajat ovat pystyneet kuitenkin rakentamaan keskusteluyhteyksiä silloinkin, kun niitä muuten ei ole ollut. Taitavat rauhanvälittäjät työskentelevät heidän kanssaan saadakseen parhaan mahdollisen tiedon mielipiteistä kentällä ja korvaamattomia yhteyksiä tunnustelujen tekemiseksi.
Religions for Peace–järjestö, joka on maailman laajin uskontojen välinen yhteistyöjärjestö, on omissa konfliktinhallintaohjelmissaan keskittynyt juuri tällaisten yhteyksien rakentamiseen. Samalla on luota uskontojen välisiä yhteistyöelimiä, joissa luottamusta ja yhteistyömalleja on voitu vahvistaa.
Uskonnollisilla johtajilla on usein myös erinomaisia mahdollisuuksia vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen konfliktialueilla elävien ihmisten parissa. Rauha vaatii usein anteeksiantoa miltei yli-inhimillisen kärsimyksen jälkeen. Uskonto voi olla usein sellaiseen ainoita voimavaroja.
Sotien vai sovun tulevaisuus
Ulkopolitiikan seuraaminen ja siihen vaikuttaminen on usein tuskallista puuhaa. Valtavan mittaluokan virheitä tehdään kokoajan ja selvältäkin näyttäviä ratkaisuja ei haluta hakea.
Suomen pyrkimys vahvistaa omaa rauhanvälitykseen liittyvää osaamistaan tulee tärkeällä hetkellä. Tulevaisuuden suunta ei kaikista vaikeuksista huolimatta ole huono. Suomen kaltainen neutraali ja luotettavana pidetty maa voi halutessaan tehdä paljon auttaakseen länsimaita korjaamaan omia virheitään ja etsimään sopua aivan liian pitkään jatkuneiden sotien lopettamiseksi.
Kirkon Ulkomaanavun kaltaiset järjestöt ovat viime vuosina osoittaneet rohkeutensa auttaa sovun rakentamisessa ruohonjuuritasolla myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa. Ulkomaanavun työn ansiosta YK löysi Somaliassa yhteyden maan merkittävien uskonnollisten ja heimojohtajien kanssa. Siinä yhteistyössä voi olla uudenlainen somalien itsensä rakentaman rauhan siemen. Aiemmissa rauhanprosesseissa heidän osaamistaan ei ole osattu hyödyntää.
Sodat eivät siis vain tapahdu jossain kaukana. Niihin voidaan myös vaikuttaa. Rauhan puolesta toimivia tarvitaan kaikkialla maailmassa. Sodan keskellä elävälle toivon lähde vaikeimpina hetkinä voi olla se, että heitä ole unohdettu – tai että toisella puolella maailmaa rukoillaan tai kerätään varoja sodan lopettamiseksi.
Niin paljon kuin ihminen onkin saanut aikaan pahaa, on samoissa ihmisissä voima sellaiseen hyvään, joka voi mahdollistaa rauhan.
Rauhantyö alkaa siitä, ettemme hyväksy sotaa vallitsevaksi olosuhteeksi tai ulkopolitiikan vaihtoehdoksi. Rauha ei ole haihattelua, se on kestävin tapa myös lännen mahdollisten omien etujen turvaamisessa – ja sitä paitsi käsittämättömän paljon halvempaa. Yhden sotilaan pitäminen toimintakuntoisena sota-alueella maksaa noin miljoona dollaria vuodessa. Se voisi hyvin riittää onnistuneen rauhanprosessin rahoittamiseen.
Antti Pentikäinen
Religions for Peace-järjestön konfliktinhallintaohjelmien johtaja
Kirkon Ulkomaanavun komennuksella oleva toiminnanjohtaja