Eräänä yönä Orissassa...
Intiassa nimittäin vainotaan paikoin muun muassa kristittyjä. Esimerkiksi koillis-intialaisen Orissan osavaltion Kandhamalin alueen kristityt ovat eläneet vaikeissa oloissa useita vuosia. Heihin kohdistuneet suuret vainot alkoivat syksyllä 2008 eikä loppua näy. Vaikka näistä vainoista on kerrottu joissakin suomalaisissakin lehdissä, ovat ne yhä suurelle enemmistölle vieras asia.Vainojen alkua on kuvattu näin: ”Syyskuinen yö maalaiskylässä Orissan osavaltiossa Intiassa. Keskellä yötä metsästä alkaa kuulua voimakasta lyömäsoittimien ääntä ja kylään ryntää satoja äärihinduja soihdut käsissään. Väkivaltainen joukko sulkee ulosmenotiet suurilla puilla estäen poliisin pääsyn kylään ja ihmisten pakenemisen sieltä pois. Hyökkääjät tunkeutuvat järjestelmällisesti kristittyjen taloihin, hakkaavat ihmisiä bambukepeillä ja hajottavat irtaimiston. Rakennuksia sytytetään tuleen”.
Näissä väkivaltaisuuksissa on tuhottu ainakin yli 4500 kristityn kodit ja arviolta 150 kirkkoa. Monet kristityt ovat saaneet surmansa (intialaisten viranomaisten mukaan noin 30 henkeä, mutta joidenkin arvioiden mukaan yli 500 henkeä). Yli 50 000 kristittyä on joutunut pakenemaan kodeistaan pakolaisleireille. Väkivaltaisuuksien pontimena oli paikallisen hindujohtaja Swami Laxmananda Saraswatin murha. Hindujen viha kohdistuu yhä kristittyihin, vaikka vasemmistolaiset maoistit ovat ilmoittaneet olevansa murhan takana. Intian hallitus on luvannut puuttua vainoihin, mutta paikallishallinto on voimaton. Tälläkin hetkellä kymmenettuhannet Orissan kristityt elävät pakolaisleireillä, koska eivät uskalla palata koteihinsa. Heidän todistuksensa mukaan heidän kotiinpaluunsa on turvallista vain jos he kääntyvät hinduiksi.
Uskonnonvapaus Intiassa
Jos Intiaa pitäisi kuvata yhdellä adjektiivilla, olisi moninainen ehkä kattavin sana. Intian monimuotoisuuden pitkä historia on vaikuttanut sen demokratian kehittymiseen ja säilymiseen ja myös vahvasti tukenut sekularismin nousua Intiassa. Moninaisuus on vaikuttanut myös vahvasti siihen muotoon, jonka intialainen sekularismi on omaksunut ja joka jossain määrin poikkeaa läntisestä sekularismista.
Termejä sekulaari ja sekularismi ei tule sekoittaa eikä suoranaisesti samaistaakaan; arkisessa kielenkäytössä puhumme yhteiskunnan maallistumisesta eli sekularisoitumisesta, kun tarkoitamme sitä, että uskonnolliset näkemykset menettävät merkitystään. Poliittinen sekularismi puolestaan tarkoittaa uskonnollista riippumattomuutta tai irrallisuutta, ei välttämättä merkityksettömyyttä.
Taloustieteen Nobelilla palkittu intialainen Amartya Sen kirjoittaa, että “uskonnollisen monimuotoisuuden suvaitseminen näkyy konkreettisesti Intian historiassa erityisesti siinä, miten Intia on tarjonnut kodin seuraaville uskonnollisille suuntauksille (aikajärjestyksessä): hinduille, buddhalaisille, jainalaisille, juutalaisille, kristityille, muslimeille, parsilaisille, sikheille, bahai-uskonnon edustajille ja niin edelleen“. Kukin uskonnollinen yhteisö onkin pääsääntöisesti pystynyt säilyttämään oman identiteettinsä Intian moniuskontoisessa ilmapiirissä läpi vuosisatojen.
Nyky-Intian sekularismissa, joka sai lakimuotonsa Intian tasavallan perustuslaissa Intian itsenäistyttyä, näkyykin vahvasti Intian älyllisen historian vaikutus, esimerkiksi älyllisen pluralismin voiton muodossa. Tästä historiallisesta yhteydestä kertoo muun muassa se, että Intian sekularismi on hieman toisenlaista kuin sen länsimaiset vastineet. Esimerkiksi ranskalainen tulkinta sekularismista kieltää jopa uskonnollisten symbolien tai tapojen ilmaisemisen valtion työpaikoilla.
Poliittista sekularismia onkin periaatteessa kahdenlaista. 1) Voidaan joko suhtautua neutraalisti eri uskontoihin tai 2) voidaan kieltää uskonnon näkyminen valtiollisissa toimissa. Intian sekularismi on - ainakin virallisesti - tyyppiä 1. Jos valtio suhtautuu neutraalisti kaikkiin uskontoihin, tämä tarkoittaa sitä, ettei mitään uskontoa suosita tai syrjitä toisen kustannuksella.
Molempien sekularismin tulkintojen mukaan sekularismi kuitenkin vastustaa minkä tahansa uskontokunnan etuoikeutettua asemaa valtion toiminnassa. Laajemman (neutraalin) tulkinnan mukaan valtion ei kuitenkaan tarvitse olla täysin irrallaan kaikista uskontoon liittyvistä seikoista. Pikemmin valtion tehtävänä on varmistaa, että eri uskontoja ja eri uskontokuntia koskevissa asioissa valtio kohtelee niitä kaikkia tasaveroisesti. Tämän mukaan valtio ei toimi sekularismin vastaisesti suojellessaan jokaisen oikeutta palvoa, ketä haluaa, vaikka näin tehdessään valtion onkin toimittava yhdessä uskontokuntien kanssa ja niiden puolesta. Jos epäoikeudenmukaista kohtelua ei esiinny (kuten suojeltaessa vain yhden uskonnollisen yhteisön oikeutta palvontamenoihin), kovakaan työ uskonnonvapauden puolesta ei riko sekularismin periaatetta.
Kun Intia itsenäistyi yli kuusikymmentä vuotta sitten, sen sekulaarisuutta painotettiin kovasti, ja vain harva oli eri mieltä. Sen sijaan nykyään arvostellaan jatkuvasti ja kovin sanoin Intian sekularismia, jota vastaan on hyökätty hyvin monilta eri tahoilta. Skeptisyys sekularismia kohtaan ei ole rajoittunut vain poliittisiin aktivisteihin. Epäileviä ajatuksia on ilmaistu varsin kaunopuheisesti myös Intian kulttuuria ja yhteiskuntaa käsittelevissä arvovaltaisissa teorioissa. Puhuttaessa Intian sekularismista on tärkeää huomata esitetyn kritiikin laajuus ja voimakkuus ja myös tämän arvostelun moninaiset perustelut. Toiset arvostelevat sekularismia sinänsä, toiset sitä, että se ei toimi käytännössä. Eikä se todellisuuden valossa erityisen toimivalta vaikutakaan.
Kastittomat joutuvat uskonnonvapausloukkausten kohteeksi
Eniten Intian sekularismin ja uskonnonvapauden näennäisyydestä kärsivät dalitit eli kastittomat. Daliteja sortava kastijärjestelmä saa merkityksensä hindulaisesta maailmankuvasta, mutta ulottuu Intian muihinkin uskonnollisiin ryhmiin. Ja vaikka kastijärjestelmä on virallisesti kumottu jo Intian perustuslaissa, sen noudattaminen jatkuu yhä. Daliteja, joita suurin osa Intian kristityistäkin on, kohdellaan epäinhimillisesti ja jopa suoranaisesti sorretaan.
Valtion kiintiöpolitiikka korostaa kastin merkitystä polarisoiden yhteiskuntaa ylä- ja alakasteihin. Intian politiikka on tänä päivänä kasti-identiteetteihin perustuvaa, eikä se ole omiaan vahvistamaan myöskään uskonnonvapautta. Kiintiöpolitiikka itsessäänkin sortaa joitakin uskonnollisia ryhmiä, kuten kristittyjä (daliteja), koska heillä ei ole oikeutta samoihin kiintiöetuihin kuin esim. hindudaliteilla.
Tämä on vain yksi, mutta merkittävä esimerkki tuon “sekularistisen“ Intian todellisuudesta. Voitanee esittää kysymys; onko valtio, joka ei pysty turvaamaan laillista sekularismiaan, todella uskonnollisesti vapaa valtio?
Tiina-Mari Mällinen
pastori