Uskonnonvapaus Suomen ulkopolitiikassa

Pidämme Suomessa itsestään selvänä, että kaikilla on uskonnonvapaus. Se kuuluu perusoikeuksiimme, jonka merkitystä ei ole kyseenalaistettu enää vuosikymmeniin. Uskonnonvapauslakikin säädettiin jo 1923. Kuitenkin kansainväliseen oikeuteen uskonnonvapaus tuli mukaan vasta toisen maailmansodan jälkeen hyväksytyssä ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa 1948. YK:ssa hyväksyttiin 1966 kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, jossa uskonnonvapauskäsitettä edelleen täsmennettiin. Näissä asiakirjoissa on lisäksi maininnat mielipiteen-, sanan-, kokoontumisen ja opetuksen vapaudesta. Myös Euroopan Neuvoston 1950 hyväksymässä yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi on samansisältöinen osuus uskonnonvapaudesta. Lisäksi EU:n perusoikeus-sopimuksessa on artikla ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaudesta. Kansainvälisoikeudellisten sopimusten lisäksi on olemassa lukuisa joukko YK:n ja muiden järjestöjen päätöslauselmia, julistuksia, päätelmiä ja suosituksia, jotka koskevat uskonnonvapautta. Nämä eivät ole oikeudellisesti sitovia dokumentteja, vaan poliittisia tahdon ilmaisuja tai signaaleja siitä, miten näiden kysymysten osalta tulisi toimia tulevaisuutta ajatellen.

Suomen ihmisoikeuspolitiikan perusteita on selostettu valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle 2009. Sen mukaan Suomen ihmisoikeuspolitiikan lähtökohtana on ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus, jakamattomuus ja keskinäinen riippuvuus. Kaikki ihmisoikeudet ovat yhtä tärkeitä eikä yksi oikeus voi käytännössä toteutua ilman toista. Valtiolla on ensisijainen vastuu kaikkien ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja edistämisestä poliittisista, taloudellisista tai sivistyksellisistä järjestelmistään riippumatta. Vaikka selonteossa ei ole erikseen nostettu esiin uskonnonvapautta, siinä on otettu kantaa syrjinnän vastaiseen toimintaan. Tämän mukaisesti Suomen on jatkossakin perusteltua painottaa kansainvälisessä ihmisoikeuspolitiikassaan kaikkien ihmisoikeuksien yhdenvertaista toteutumista ja kiinnittää eritystä huomioita sellaisten ryhmien asemaan, jotka muita helpommin joutuvat suoran tai epäsuoran syrjinnän kohteeksi.

Vähemmistöihin kohdistuva vaino

Viime aikoina otsikoihin on noussut väkivaltaiset iskut uskonnollisia vähemmistöjä vastaan. Eräiden arvioiden mukaan yli kolme neljännestä niistä kohdistuu kristittyihin vähemmistöihin, joita on noin sata miljoonaa. Myös monien muiden uskontokuntien edustajat ovat joutuneet syrjinnän ja väkivallan kohteeksi. Globalisaation tuomat muutokset, taloudellinen ja sosiaalinen ahdinko ja aseelliset konfliktit voivat olla näiden tekojen motiiveina. Usein uskontoihin liitetty vastakkainasettelu ei todellisuudessa liity niihin lainkaan vaan pikemminkin selitystä on haettava sosioekonomisista tai muista syistä. Väkivaltaa esiintyy myös alueilla, joissa eri uskontokunnat ovat voineet elää sovussa vuosisatoja. Toisaalta on myös maita, joissa uskonnollisia vähemmistöjä on syrjitty ja vainottu sukupolvien ajan.

Valtauskonnosta poikkeavien uskontojen harjoittajia on paitsi estetty harjoittamasta uskoaan myös tehty se rangaistavaksi. Erilaisia hallintomenettelyjä vähemmistöuskontojen kontrolloimiseksi ja rajoittamiseksi on useita. Yhteistä näille kaikille toimille on, että ne ovat kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisia.

Uskonnonvapaus on osa kansainvälistä oikeutta

Suomen ihmisoikeuspolitiikka on vahvasti perustunut kansainväliseen oikeuteen. Sen mukaan valtioilla on suojeluvastuu omalla alueellaan. Tämä koskee myös uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien suojelua. On tietysti poikkeuksena valtioita, jotka eivät noudata ihmisoikeussopimuksia. Näihin yritetään vaikuttaa kahden ja monenvälisten neuvottelujen kautta. Valtaosa hallituksista pyrkii kuitenkin noudattamaan ihmisoikeussopimuksia ja niissäkin maissa, joissa ilmenee väkivallantekoja vähemmistöihin, suojeluvastuun periaatetta ei yleensä kiistetä. Aivan viime aikoina esille ovat nousseet myös kansainvälisen yhteisön toimet, mikäli valtio ei kykene täyttämään suojeluvelvollisuuttaan tai jopa itse toimii suojeluperiaatteen vastaisesti.

Kristittyihin vähemmistöihin kohdistuneet väkivaltaisuudet ovat olleet esillä YK:ssa, Euroopan parlamentissa ja EU:ssa sekä monilla muilla areenoilla. Ihmisoikeussopimukset ovat sinällään riittäviä näiden rikkomusten käsittelemiseksi. Samalla on kuitenkin todettava, että niihin kohdistuvat odotukset ovat muuttuneet ja monipuolistuneet. Etenkin kansalaisjärjestöjen ja muiden ei-valtiollisten toimijoiden määrä on lisääntynyt ja ne edellyttävät aikaisempaa täydellisempää ihmisoikeuksien kunnioittamista. Kysymys uskonnollisten vähemmistöjen asemasta on monipolvinen, koska niihin liittyy yleensä myös muita ongelmia, jotka koskettavat kaikkea eri väestöryhmiä yhtä lailla. Tällaisia voivat olla puutteet kokoontumis-, mielipiteen- tai järjestäytymisvapaudessa. Usein uskonnollisia vähemmistöjä syrjivät maat eivät noudata muitakaan ihmisoikeuksia. Kristittyjen kohtaama syrjintä on siten vain osa laajempaa ongelmakokonaisuutta.

Uskonnonvapaus kuuluu kaikille

Suomi on lähtenyt uskonnonvapauskysymyksissä siitä, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Puolustamme ihmisoikeussopimuksiin kirjattuja uskonnonvapautta ja samalla kristittyjen vähemmistöjen oikeuksia kuten kaikkien muidenkin uskontojen tunnustajien oikeuksia. Ihmisoikeussopimukset muodostavat oikeusperustan näiden kysymysten käsittelylle. Tätä näkökohtaa on syytä korostaa, koska yhä useammin keskusteluun on tuotu myös puhtaasti poliittisista lähtökohdista kehitettyjä näkökohtia. Jos jostain syystä ei haluta pitää kiinni kansainvälisesti sovituista sopimuksista ja niissä yhteisesti päätetyistä oikeuksista, päädytään keskusteluissa helposti pelkkään mielipiteiden vaihtoon, joka ei johda välttämättä mihinkään.

Keskustelua ihmisoikeuksista ja erityisesti uskontopolitiikasta ei tietenkään pidä väheksyä. Päinvastoin on tärkeää, että uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää käsitellään eri foorumeilla. Tämä oikeastaan vain korostaa sitä, että oikeudelliset instrumentit näiden kysymysten käsittelyyn eivät ole riittäviä. Toisen maailmansodan jälkeisessä ajattelussa lähdettiin optimistisesti siitä, että ainakin osittain ihmisoikeusrikkomukset johtuivat kansainvälisen oikeuden puutteista. Tätä ryhdyttiin korjaamaan sopimusteitse. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että sopimukset eivät yksin takaa ihmisoikeuksien toteutumista. Niitä täydentämään tarvitaan poliittisia toimia. Puhtaimmillaan esimerkkinä näistä voisi olla Geneven ihmisoikeusneuvoston jäsenmaiden määräaikaistarkastelut, joissa jäsenmaiden ihmisoikeuspolitiikka kokonaisuudessaan otetaan muiden maiden käsittelyyn. Niiden yhteydessä voidaan hyvin ottaa esille myös uskonnollisten vähemmistöjen oikeudet. Tarkastelun päätteeksi saatetaan antaa neuvoja ja suosituksia, joiden toteutumiseen voidaan myöhemmin vielä palata. Näihin menettelyihin voidaan laajasti ottaen laskea myös kaikki kahdenväliset sekä monenväliset neuvottelut ihmisoikeuksista.

EU vaikuttaa aktiivisesti uskontopolitiikassa

Ihmisoikeuspolitiikan käytännön ilmentyminä voidaan pitää jo aikaisemmin mainittuja julkilausumia, päätelmiä, päätöslauselmia tai suosituksia. Ne ovat niitä kannattaneiden maiden tahdonilmaisuja. Suomen ihmisoikeuspolitiikan kannalta keskeinen vaikutuskanava on EU:n jäsenmaiden kanssa tehty yhteistyö. EU onkin ollut aktiivinen vaikuttaja myös uskontopolitiikan alalla. Se on reagoinut uskonnon nimissä tai siihen liittyen tehtyihin väkivallantekoihin. EU päätti marraskuussa 2009 päätelmistä, jossa tuomittiin kaikenlainen suvaitsemattomuus, joka liittyy ihmisten uskontoon tai uskoon. Samalla esitettiin huoli eri puolilla maailmaa esiintyvistä äärimmäisen väkivaltaisista toimista uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan. Päätelmissä otettiin esille myös joissain maissa oleva uskonnonpilkkaa koskeva lainsäädäntö, jota usein käytetään muiden uskontokuntien syrjintään sekä mielipiteenvapauden rajoittamiseen. EU muistutti, että uskontoa ei voida käyttää yksilön ihmisoikeuksien rajoittamiseen. Samassa yhteydessä käsiteltiin uskonnonvapauden ja mielipiteenvapauden välistä suhdetta. Vapaa media ja keskustelu kuuluvat demokraattiseen yhteiskuntaan ja toimivat osaltaan suvaitsemattomuutta vastaan.

EU tuomitsi eri yhteyksissä 2010 lopulla Irakissa ja Egyptissä kristittyihin kohdistuneet väkivaltaiset iskut. Näihin liittyen se antoi uudet päätelmät helmikuussa kuluvaa vuotta. Niissä korostettiin uudelleen valtioiden suojeluvastuuta sekä perusoikeuksiin kuuluvia uskonnon ja mielipiteen vapauksia, jotka ovat olennainen osa demokratiaa. Kansainvälisen yhteisön tulee vastustaa niitä, jotka haluavat käyttää uskontoa yhteiskuntaa jakavana välineenä lietsoen samalla ääriliikkeitä sekä väkivaltaa. EU lupasi myös tukensa kulttuurien väliselle keskustelulle sekä yhteistyöhankkeille, joilla edistetään uskonnollista suvaitsevaisuutta ja tuetaan ihmisoikeuksia.

Geneven viimeisin ihmisoikeusistunto

Uskontopolitiikka oli esillä myös Geneven ihmisoikeusneuvoston viimeisimmässä istunnossa maaliskuussa 2011. Suomi suositti uskonnon ja uskon vapautta koskevaa päätöslauselmaa, jossa viitattiin näitä koskeviin ihmisoikeussopimuksiin ja aikaisemmin hyväksyttyihin päätöslauselmiin ja muistutettiin jokaisen oikeudesta ajatuksen, omantunnon, uskonnon tai uskon vapauteen, johon kuuluu oikeus paitsi uskonnon harjoittamiseen myös vaihtaa uskontoa. Päätöslauselmassa jälleen kerran tuomitaan uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistunut väkivalta sekä mainitaan valtioiden suojeluvastuu. Päätöslauselmassa on mainittu lukuisia eri väkivallan ja syrjinnän muodoja sekä esitetty, mihin toimiin hallitukset voisivat ryhtyä tilanteen parantamiseksi.

Samassa istunnossa hyväksyttiin myös Islamilaisten maiden nimissä esitetty päätöslauselma, jossa vastustetaan suvaitsemattomuutta, kielteisiä stereotypioita sekä leimaamista ja syrjintää, väkivaltaan yllyttämistä tai väkivaltaa uskonnon tai uskon perusteella. Siinä muistutetaan valtioiden vastuusta opetuksen ja muiden toimien kautta vähentää suvaitsemattomuutta, syrjintää ja vihapuheita. Samalla valtioita kannustetaan eri tavoin lisäämään kulttuurien ja uskontojen välistä vuorovaikutusta sekä tunnettavuutta.

Uskontopoliittisilla kysymyksillä on yhä enemmän merkitystä

Uskonnonvapauden nouseminen sekä EU:n että laajemmin myös YK:n kokousten asialistoille osoittaa uskontopoliittisten kysymysten merkityksen lisääntymistä kansainvälisissä suhteissa. Sitä voi myös pitää merkkinä siitä, että uskonnonvapaus ei ole vailla ongelmia. On hyvä, että erilaisten asiakirjojen valmisteluissa käydyissä keskusteluissa joudutaan perehtymään monipuolisesti ihmisoikeusloukkausten sekä oikeudellisiin että poliittisiin ja muihin tekijöihin. Tällöin vältytään todennäköisesti ainakin pahimmilta väärinkäsityksiltä ja ennakkoluuloilta. Samalla voidaan hakea kestäviä ratkaisuja tilanteiden parantamiseksi.

Kokousten tuloksena syntyneet asiakirjat kertovat, mistä asiakohdista valtioiden kesken on päästy yhteisymmärrykseen, mitkä ovat ongelmakohdat ja miten niiden suhteen tulisi menetellä. Niistä on jäänyt pois ne kysymykset, joista ei ole saavutettu yksimielisyyttä tai jota kukaan ei varsinaisesti ole esittänyt. Yksi kiistanalainen kysymys liittyy terrorismiin. Uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan suunnattua äärimmäistä väkivaltaa on usein kuvattu julkisuudessa terrorismina. Tämä herättää kysymyksen terrorismista. Kansainvälisessä kielenkäytössä on määritelty terroriteot, mutta ei terrorismia. Toinen ongelma liittyy siihen ovatko kaikki terroriteot terroristien tekemiä vai voisivatko ne olla häiriintyneiden tai rikollisten tekemiä. Edelleen voisiko kaikkia väkivallantekijöitä kutsua näissä tapauksissa terroristeiksi? Useimmiten tämä osuus onkin käsitelty tuomitsemalla väkivalta ja terroriteot sekä niiden tekijät.

Kansainvälisen politiikan toimintaperiaatteita

Kansainvälisistä kokouksista saattaa syntyä myös sellainen kuva, että niissä esitetään vain valtioiden mielipiteitä. Näin tietysti onkin, mutta useimmiten niiden takana on paljon tietopohjaa. Maailmassa on paljon ihmisoikeuksia seuraavia järjestöjä, valtioita, tutkimuslaitoksia ja muita tahoja. Erilaisista ihmisoikeusrikkomuksista laaditaan laajoja raportteja. Uskonnollisiin vähemmistöihin liittyvästä syrjinnästäkin on kerätty paljon tietoja. Näihin tietokantoihin sisältyy yksityiskohtaisia selvityksiä kaikista diskriminaation muodoista, joista tietysti väkivaltaiset toimet ovat vain ääriesimerkki. Tässä voidaan mainita yksilön tasolla vangitseminen uskonnon perusteella tai rangaistus uskonnon vaihtamisesta. Kollektiivisella tasolla uskontokunta pakotetaan rekisteröitymään, jota sitten voidaan monin tavoin vaikeuttaa. Samoin uskonnollisen kirjallisuuden ja muun materiaalin käyttöä ja levittämistä saatetaan rajoittaa. Uskonnollisten toimitusten ja niihin liittyvien rakennusten ja muiden paikkojen käyttöä rajoitetaan tai kielletään. Uskonnollinen opetus ja koulutus ovat säätelyn kohteena. Myös lainsäädäntöön liittyvää diskriminaatiota ja viranomaisten toimia seurataan. Keskustelua käydään siten tietojen oikeellisuudesta ja niiden pohjalta tehtävästä tulkinnasta.

Voidaan sanoa, että kansainvälisessä politiikassa päätöksenteko on rationaalista ja perustuu tietoihin, niistä tehtyihin analyyseihin ja näiden pohjalta tehtyihin johtopäätöksiin. Päätösten perustelut voivat tulla kansainvälisen oikeuden kautta, mutta niiden toimeenpano on politiikkaa. Ihmisoikeussopimuksien täytäntöönpanon tarkastelu ja seuranta sekä näistä tehdyt johtopäätökset ovat poliittista toimintaa. Samoin päätökset, joiden pohjalta ryhdytään yhteisiin toimenpiteisiin, ovat luonteeltaan poliittisia. Geneven ihmisoikeusneuvostossa Suomenkin ihmisoikeuspolitiikka on sekä tutkinnan kohde että Suomi on mukana muiden tutkinnassa. EU:ssa maamme osallistuu myös yhteisen uskontopolitiikan rakentamiseen. Aikaisemmin mainituissa EU:n ja YK:n piirissä esille tulleissa tapauksissa uskonnollisiin vähemmistöihin liittyvät ongelmat ovat tulleet esille ja niihin on esitetty parannuskeinoja. Nämäkin esimerkit ovat riittäviä osoittamaan, että uskonnonvapauskysymykset eivät ole kaikkialla lähellekään itsestään selviä.

Kansainvälisissä yhteyksissä on suhteellisen tavanomaista, että valtiot syyttävät toisiaan erilaisista laiminlyönneistä tai ihmisoikeusrikkomuksista. Se että samoja ihmisoikeusloukkauksia tapahtuu monissa maissa, ei tietenkään tee niistä hyväksyttäviä. Tähän liittyy toinenkin ongelma, joka on yritys muuttaa ihmisoikeuksien tulkinta suhteelliseksi. Ikään kuin ongelman yleisyys tekisi siitä hyväksyttävämmän. Suomen kanta on ollut, että ihmisoikeuksista on päätetty sopimuksissa eikä niitä voi ryhtyä soveltamaan tästä poiketen.

Vastavuoroisuus

Vaikea kysymys on myös uskonnonvapauden vastavuoroisuus. Tuntuisi luontevalta, että valtiot vaatisivat kansalaisilleen yhtäläiset oikeudet toistensa alueilla. Tätä tietysti voidaan esittää, mutta sitä ei voida perustella ihmisoikeussopimuksilla. Vastavuoroisuuteen liittyy sekin ongelma, että sitä voi harjoittaa vain ne, joilla on vastaava määräysvalta näihin kysymyksiin. Usein uskonnolliset vähemmistöt eivät ole siinä asemassa, että ne voisivat käydä kauppaa vastavuoroisuudella. Ratkaisu tähän kysymykseen löytyy vain ihmisoikeussopimuksista, jotka siis takaavat uskonnonvapauden. Sitä rajoittavien valtioiden tulee yksiselitteisesti ryhtyä noudattamaan kansainvälistä oikeutta.

Ihmisoikeuspoliittinen selonteko

Suomi on yhtenä harvoista maista ottanut ihmisoikeuspoliittiseen selontekoonsa osion Suomen omasta tilanteesta. Kansainvälisissä yhteyksissähän arvioidaan toisten ihmisoikeuspolitiikkaa. Suomen esimerkkiä pidetään mielenkiintoisena ja sille voi ennustaa seuraajia. Kun eduskunta käsitteli selontekoa, se antoi siitä varsin laajan lausunnon. Pelkästään sen perusteella voisi odottaa, että seuraavaan selontekoon sisällytetään myös uskontopoliittisia aspekteja nykyistä laajemmin. Tällaisten selontekojen eräs merkitys niin meillä kuin muuallakin on, että ne luovat vertailupohjaa eri ajankohtiin sekä toimivat hyvänä työkaluna asioiden parantamiseksi. Kansainvälisessä vertailussa eri maiden osalta on todettava, että ihmisoikeudet eivät ole absoluuttisesti toteutuneet missään. Kaikkien maiden osalta löytyy siten parantamisen varaa. Myös ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyvät odotukset ovat kasvaneet vuosikymmenien mittaan.

Ovatko uskonnolliset loukkaukset lisääntymässä?

Aikaperspektiivistä on vaikea sanoa, ovatko ihmisoikeudet todella edistyneet vai taantuneet niistä tehtyjen sopimusten jälkeen. Uskonnonvapauteen liittyvissä kysymyksissä näyttäisi siltä, että loukkaukset ovat lisääntymässä ja uskonnollisiin vähemmistöihin liittyvät toimet kasvamaan päin. Näin varmasti onkin YK:ssa ja muualla käsittelyyn tulleiden tapausten valossa ja etenkin tietyissä maissa tapahtuneiden väkivallantekojen perusteella. Tämän lisäksi monissa ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittavissa maissa on myös uudenlaista muukalaisvihaa ja vähemmistöihin kohdistuvaa arvostelua. Tämä vain osaltaan todistaa tarvetta jatkuvasti ylläpitää ja edistää ihmisoikeuksien toteutumista kaikkialla.

Suomen kehityspolitiikka ja uskonnonvapaus

Suomen oman kehityspolitiikan avulla voimme konkreettisesti edistää myös ihmisoikeuksien toteutumista. Lähtökohtaisesti ihmisoikeudet ja kehitys ovat toisistaan riippuvia ja toisiaan tukevia elementtejä. Ihmisoikeudet ovat Suomen rahoittamissa hankkeissa mukana läpileikkaavana teemana. Erityisesti tukea kohdistetaan kaikkein haavoittuvimmissa asemassa oleviin ryhmiin, joita voivat olla myös uskonnolliset vähemmistöt. Näitä hankkeita on toteutettu etenkin kansalaisjärjestöjen kanssa sekä pakallisen yhteistyön määrärahoilla.

Kehityspolitiikan näkökulmasta minkä tahansa vähemmistön syrjintä on haitallista. Syrjityt eivät yleensä pysty osallistumaan yhteiskunnan kehitykseen täysipainoisesti, koska se on tietoisesti erilaisin toimin estetty. Myös varsinaiset syrjintätoimet voivat kuluttaa valtion voimavaroja. Joissain maissa on peräti ns. uskontopoliisi, jonka tehtävänä on valvoa, että valtauskonnosta poikkeavat ryhmät eivät saa näkyä katukuvassa ja tuoda esiin omaa uskontoaan. Syrjintä sisältää aina myös konfliktin siemenet. Mikäli avoimeen voiman käyttöön ajaudutaan, kehityksen osalta se merkitsee huomattavaa takaiskua. Oma lukunsa on syrjinnästä aiheutuva maastamuutto, jota tälläkin hetkellä tapahtuu. Esimerkiksi kristittyjen määrä on vähentynyt Irakissa selkeästi parissa vuosikymmenessä. Kristittyjen pakolaisten osuus Irakista lähteneiden osalta on 40 %, kun väestöstä heidän osuutensa on vain 4 %. Vapaaehtoisessa maastamuutossa koulutettujen lähtö lienee vielä suurempaa ja kansantaloudellisesti vahingollista lähtömaalle. Vaikka erilaiset tunnusluvut maittain voivat kovasti vaihdella, on helppo päätellä, että ihmisoikeusloukkaukset eivät ainakaan edistä kehitystä vaan päinvastoin indikoivat heikkoa tai jopa taantuvaa taloutta.

Suomen uskontopolitiikka

Suomen uskontopolitiikka on ollut hyvin käytännönläheistä. Se on perustunut kansainväliseen oikeuteen ja kantaa on otettu lähinnä niihin kysymyksiin, joita on tullut esille kansainvälisissä yhteyksissä. Historiallisesti ajatellen arvomaailmamme rakentui paljolti roomalaiskatolisen kirkon opin varaan, joka saapui maahamme ensimmäisenä. Sittemmin uskonpuhdistus ja ortodoksinen kirkko ovat tuoneet tähän arvomaailmaan oman lisänsä. Kirkkokuntien ja uskontojen vaikutus on vuosisatojen kuluessa vaihdellut, mutta niiden edustavat perusarvot ovat pitäneet hyvin pintansa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että erilaiset poliittiset ideologiat ovat menettäneet asemaansa tai ainakaan niiden osuus ei ole samaa mitä kylmän sodan aikana. Vastaavasti uskontojen tai niiden edustamien arvojen asema on noussut monissa maissa. Poliittisesta näkökulmasta vaikuttaisi siltä, että kehitys näyttäisi menevän kohti yhteisiä sääntöjä uskontojen välisissä suhteissa ja uskonnonvapaudessa. Sen sijaan että kilpailtaisiin vaikutusvallasta perinteisin tavoin, nyt korostetaan kansainvälistä oikeutta ja etenkin ihmisoikeuksia, joiden avulla voidaan taata kaikkien uskontokuntien toiminta ja oikeudet. Koska sopimusten mukaan valtiot takaavat nämä oikeudet kansalaisilleen, kirkkokunnat pyrkivät vaikuttamaan valtioiden noudattamaan ihmisoikeuspolitiikkaan ja sitä kautta myös uskontopolitiikkaan. Tätä kautta se liittyy ulkopolitiikkaan.

Lopuksi

Tällä hetkellä EU:n piirissä pyritään tehostamaan sen ihmisoikeuspolitiikkaa ja tähän liittyen myös uskonnon ja uskonvapautta. Suomi tukee tätä tavoitetta. Pyrkimyksenä tulee olla niiden pelisääntöjen vahvistaminen, joilla voidaan tukea kaikkien ihmisoikeuksien toteuttamista. Tällä työllä tuetaan myös rauhaa sekä kehitystä, joille on edelleen paljon kysyntää eri puolilla maailmaa.

Suomen ihmisoikeus- ja demokratiasuurlähettiläs Sauli Feodorow, ulkoasiainministeriö

13.4.2011

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010