Allan kertomus

Allan kertomus

Minä olen kotoisin Irakista. Tiedän historian ja myös perhetaustani perusteella, että kristityt ovat asuneet tässä maassa ennen vuosisatojen ajan. Mutta nyt huomaat, että veljesi, joka asuu samassa maassa ja joka myös on irakilainen, vihaa sinua sen tähden, että uskot Kristukseen. Myöskään uskonnonvapautta ei ole.

Kun Irakin ja Iranin välillä käytiin sotaa vuosina 1980–1988,menin opintoni päätökseen saatuani armeijaan puolustamaan maatani, koska se on jokaisen irakilaisen velvollisuus.  Koin kuitenkin shokin, sillä minut oli sijoitettu sellaiseen armeijan yksikköön ja ryhmään, jossa olin ainoa kristitty. Ensi hetkestä lähtien muut ryhmäläiset alkoivat vihata minua, koska nimeni perusteella he tiesivät minun olevan kristitty. He alkoivat myös kohdella minua tavalla, joka heijasteli heidän vihaansa: vaikka heidän huulillaan oli hymy, he sydämessään vihasivat minua. Tähän aikaan maani hallitus ei olisi vielä sallinut tällaista kohtelua, mutta ongelmana olivat ihmiset. He yrittivät vahingoittaa minua. Oli huvittavaa, että he rikkoivat kaikki käyttämäni esineet esimerkiksi lasit ja lautaset, koska he uskoivat näiden tavaroiden tulleen likaiseksi minun käytettyäni niitä. Olin näet heidän mielestään epäpuhdas. Voitte vain kuvitella, miten paljon astioita rikottiin. Lopulta käytin vain omia astioitani. Kaikkein pahinta oli kuitenkin se, että he yrittivät vahingoittaa minua monin eri tavoin esimerkiksi lähettämällä minut paikkoihin, jotka olivat aivan vihollisjoukkojen läheisyydessä, päästäkseen minusta eroon. Jumala kuitenkin pelasti minut näistä tilanteista. Jouduin siis pelkäämään samanaikaisesti kahta vihollista: itsestäni kauempana olevaa ja itseäni lähellä olevaa. Pelkäsin myös erityisesti, että he ampuisivat minut taistelussa ja väittäisivät sitten vihollisen tehneen sen.

 Muistakaa mitä Herra on sanonut Luukkaan evankeliumin kohdassa 6:22–24: ”Autuaita olette te, kun teitä ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoin tekivät heidän isänsä profeetoille.”

Elin puolitoista vuotta vaikeissa olosuhteissa. Vietin aina kaksi kuukautta kerrallaan armeijassa omassa yksikössäni ja sen jälkeen sain viikon loman, jonka aikana matkustin tapaamaan perhettäni. Palatessani takaisin yksikköön havaitsin usein heidän suunnitelleen jotakin varalleni, mutta Jumala muutti pahat asiat hyviksi. Kuulin heidän keskustelevan keskenään minusta pohtien, miten he voivat syödä ja elää tämän uskottoman kanssa, mitä he voisivat tehdä ja pitäisikö heidän tiedustella asiaa Imaamilta.

Armeijassa oli hyviäkin ihmisiä, jotka myös olivat muslimeita. He olivat kuitenkin tavallisia muslimeita eivätkä niiden kuuden kaltaisia, jotka uhkasivat minua. Suurenmoista oli se, että kun palasin lomalta yksikkööni keskellä yötä, hyvät ihmiset odottivat minua kertoakseen minulle kaikesta, mitä oli tapahtunut, ja siitä, mitä minua vastaan oli suunnitteilla. Minulla ei voinut olla armeijassa mukanani Raamattua, ja pyrin myös rukoilemaan kaukana heistä, jotta he eivät olisi nähneet minua.  Ainoa asia, jonka ansiosta jaksoin pysyä vahvana, oli Jumalan lupaus Matteuksen evankeliumin jakeessa 28:20: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Uskon, että Jumala antoi minun sydämeeni rauhan koko tänä aikana ja koko sinä 10 vuoden ajanjaksona, jonka vietin armeijassa. Olin mukana sodassa koko ajan: ensin Irakin ja Iranin välisessä sodassa ja sitten Persianlahden sodassa. Vain Jeesus Kristus pelasti minut kuolemalta. Sotien loputtua pääsin pois armeijasta. Tilanne Irakissa oli tällöin hyvin hankala ja vaikea, ja minun piti taistella elääkseni, koska minulla oli vaimo ja kaksi lasta. Kun tapasin ihmisiä ja ystäviäkin, he sanoivat minulle uskovansa meidän kristittyjen olevan heitä parempia ja myös luotettavia. Samaan aikaan he kuitenkin sanoivat myös, että me olimme uskottomia. Tämä kaikki oli jotenkin epäloogista.

Minä pääsin ulos maasta yhdessä perheeni kanssa, ei niinkään uskonnollisista vaan poliittisista syistä. Mutta jos olisin edelleen Irakissa, minun täytyisi paeta sieltä uskonnonvapauden puuttumisen vuoksi. Neljä veljeäni ja vaimoni perhe asuvat edelleen Irakissa. Vuodesta 2003 alkaen tilanne Irakissa on kääntynyt 360 astetta huonompaan suuntaan kristittyjen kannalta.  Monia on surmattu sen vuoksi, että he ovat kristittyjä, ja monia kirkkoja on tuhottu. Kristityt naiset eivät voi kulkea kadulla peittämättä päätään jollakin tavalla. Kun olemme puhelimitse yhteydessä perheenjäseniimme Irakissa, he kertovat, että heidän kulkiessaan kadulla he kuulevat ihmisten puhuvan heistä pahaa heidän kristillisen uskonsa vuoksi. Jokunen vuosi sitten tappajajoukko hyökkäsi erääseen kirkkoon, ja he tappoivat siellä noin 50 henkilöä, jotka olivat rukoilemassa kirkossa.  Kun poliisit saivat heidät kiinni, yksi hyökkääjistä sanoi, että nämä kristityt olivat olleet uskottomia ja siksi heillä ei ollut oikeutta elää. Nykyisin voimme nähdä päivittäin uutisista, miten kristityt joutuvat kärsimään ympäri maailman ja aivan erityisesti arabimaissa, kuten Egyptissä, Irakissa ja Syyriassa. Tämä on hinta, jonka kristityt joutuvat uskostaan maksamaan.

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010