Hartaus Jeesuksesta, Kingistä ja väkivallattomuudesta

Teille on opetettu: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.
(Matt. 5: 38-39)

Jeesus lausuu nämä sanat Raamatussa. Voidaan ajatella että sanoilla on vain symbolinen merkitys, joka voidaan tulkita niin että meidän ei tulisi lyödä takaisin toista, joka haastaa riitaa kanssamme, ei ainakaan aivan ensi sijassa. Joukostamme löytyy kuitenkin myös niitä jotka ovat ottaneet nämä sanat aivan kirjaimellisesti. Yksi ainutlaatuinen esimerkki tällaisesta ihmisestä on Martin Luther King.

King oli vasta 26-vuotias, kun hän 1950-luvulla alkoi aktiivisesti tehdä töitä afroamerikkalaisten rotusyrjintää vastaan Yhdysvaltain etelävaltioissa. Hänen taktiikkansa perustui väkivallattomuuteen, jota laitettiin täytäntöön erilaisin mielenosoituksin ja boikotein. Esimerkiksi Alabamassa mustat kieltäytyivät bussien käytöstä, sillä laki kohteli  heitä matkustajina syrjivästi. Bussien etuosassa olevat istumapaikat olivat nimittäin varattuja valkoihoisen väestön käyttöön. Lisäksi mustien tuli antaa istumapaikkansa valkoihoiselle matkustajalle, jos muita vapaita istumapaikkoja ei ollut. Kun musta nainen nimeltä Rosa Parks eräänä päivänä kieltäytyi antamasta paikkaansa valkoiselle, hänet vangittiin. Tapahtumaa seurannut bussiboikotti antoi hitaita, mutta varmoja tuloksia. Kun 50 000 afroamerikkalaista olivat välttäneet bussin käyttöä vuoden ajan, he onnistuivat kumoamaan vallitsevan lainsäädännön. Tämän seurauksena mustaihoiset saivat samat bussien käyttöä koskevat oikeudet kuin valkoiset.

Kingin taistelun päämääränä oli oikeudenmukaisuus, joka tähtäsi ihmisten väliseen sovintoon. Hänen mukaansa väkivalta synnytti katkeruutta, kun taas väkivallanteko johon ei vastata samalla mitalla, mahdollisesti voi muodostaa häpeäntunteen väkivallantekijälle ja näin ollen johtaa hänet muuttamaan käytöstään. King ei ehtinyt nähdä työnsä tuloksia, sillä hänet murhattiin juuri hänen oikeudenmukaisuuden puolesta käymänsä taistelun vuoksi. Mutta Kingin elämäntyö inspiroi meitä yhä tänään ottamaan Jeesuksen sanat todesta. Myös me voimme yhtyä vanhaan negrospirituaaliin, jota King ja hänen maamiehensä lauloivat: ”Free at last! Free at last! Thank God Almighty, we are free at last!” (Vihdoinkin vapaa! Vihdoinkin vapaa! Kiitos Kaikkivaltias, me olemme vihdoinkin vapaita!).

Jeesus auta meitä ymmärtämään ja ottamaan omaksemme sinun sanasi
Anna meidän aina seistä heikkojen ja alttiinaolevien rinnalla
Auta meitä tulemaan enemmän sinun kaltaiseksesi
Ettemme koskaan käyttäisi väkivaltaa
Jotta olisimme aina valmiita ottamaan vastaan iskun
Että muut voisivat olla vapaita

 

Teksti: Sofia Helsing
Käännös ruotsinkielestä: Nora Repo

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010