Maryamin kertomus

Maryamin kertomus

Minä synnyin muslimi- ja osin kommunistiperheeseen Keski-Aasiassa. Perheeni tuli tuskin toimeen taloudellisesti. Kolmannestatoista ikävuodestani lähtien aloin yhdessä sisareni kanssa myydä pientä tavaraa, kuten perunoita, suklaata, suolaa ja tulitikkuja maani kaikkein kaukaisimmissa kylissä. Erään kerran olimme yhdessä äitini kanssa saapuneet kaikkein kauimmaiseen kylään vuorten juurelle aivan maamme rajalle yrittäessämme epätoivoisesti löytää ostajia tavaroillemme. Emme kyenneet myymään kaikkea, mitä meillä oli. Sitten eräs mies, jonka aikomuksena oli maata äitini kanssa, huijasi meitä ja vei meidät maamme rajan toiselle puolelle, missä ympärillämme oli vain köyhä naapurimaan kylä sekä loputon autiomaa. Ylitimme jalkaisin voimakkaasti virtaavan joen maiden rajalla. Kukaan ei ostanut tavaroitamme siinä kylässä, koska heillä oli omat kauppansa. Yritettyään turhaan päästä seksuaaliseen kanssakäymiseen äitini kanssa mies jätti meidät keskelle autiomaata noin puolen tunnin ajomatkan päähän kylästä. Äitini ja minä istuimme autiomaan ainoan tien reunalla. Äitini kertoi minulle, että me olimme keskellä ei-mitään ja että tässä tilanteessa joku varmasti tulisi vahingoittamaan meitä tässä paikassa, jossa sudet metsästivät ruokaansa. Äitini kääntyi poispäin tieltä ja alkoi itkeä. Vaikka itsekin pelkäsin kovasti, en ollut kuitenkaan luopunut toivosta. Tarkkailin jatkuvasti tietä siihen asti, kunnes ohikulkeva auto pysähtyi ja sen kuljettaja kutsui minua nimeltä. Tunnistin äitini parhaan ystävän, joka oli palaamassa takaisin kotimaahan. Jumalani ei milloinkaan hylännyt meitä vaaratilanteessa.

Olisin valmistunut vuonna 2005 maamme parhaasta yliopistosta. Vuoden 2004 lokakuussa minut kuitenkin kidnappasi mies, ja hän ajoi minut kuuden tunnin ajomatkan päähän maamme pääkaupungista. Vaikka yritin panna vastaan ja taistella, hän raiskasi minut. Minulla ei ollut sen jälkeen muuta mahdollisuutta kuin jäädä kyseisen miehen luokse, jotta en olisi tuottanut häpeää perheelleni ja itselleni. Seuraavana päivänä muslimipappi siunasi meidät avioliittoon sen jälkeen, kun mies oli maksanut vanhemmilleni maksun morsiamesta; yhden hevosen ja 250 dollaria. Kyse oli islamin hyväksymästä morsiamen ryöstön perinteestä maassamme.

En milloinkaan kyennyt olemaan vihaamatta kyseistä miestä, ja hän kohteli minua väkivaltaisesti. Hän halusi pakottaa minut pysymään kotona ja tekemään hänelle lapsia. Kolmen kuukauden jälkeen pakenin hänen talostaan ja palasi vanhempieni taloon pyytämään apua. He sulkivat oven nenäni edestä ja vaativat minua palaamaan mieheni taloon, jotta en tuottaisi häpeää perheelleni. Naapurimaasta kotoisin oleva muslimiystäväni ei myöskään sallinut minun asua luonaan, vaan sanoi, että musliminaisena olin toiminut väärin. Sain kuitenkin suojapaikan erään toisen ystäväni talosta aina siihen saakka, kunnes hänen vanhempansa pääsivät perille tilanteestani. Tämän jälkeen vanhemmat pyysivät minua poistumaan heidän tyttärensä talosta. Sen jälkeen pyysin suojaa yliopistoni hallituksen puheenjohtajalta, joka oli amerikkalainen nainen. Yliopistoni tarjosi minulle asunnon siihen saakka, kunnes vanhempani ja kyseinen mies löysivät minut ja pakottivat palaamaan. 

Onnistuin kuitenkin pakenemaan miehen luota uudelleen. Yliopiston professorin ansiosta löysin naisten turvakodin, jossa tarjottiin anonyymisti suojaa kidnapatuille naisille ja ulkomailta tuoduille seksiorjille. Saavuttuani keskukseen makasin kolme päivää ilman ruokaa ja täysin voimattomana odottaen elämäni päättymistä. Vanhempani ja ystäväni olivat hylänneet minut. Minulla ei ollut enää toivoa, ei enää elämää, ei enää voimia. Ei mitään eikä ketään. Kolmantena päivänä pieni tyttö tuli huoneeseeni ja sanoi, että minun pitäisi nousta ylös ja syödä, ellen halua kuolla. Joku siis välitti vielä minusta tässä maailmassa. Nousin ylös vain hänen takiaan. Söin hänen minulle valmistamansa paistetut perunat. Sen jälkeen minulle tuli halu kulkea parin huoneen läpi. Jälkimmäisessä huoneessa aloin katsella kirjahyllyä, jossa oli joitakin kirjoja. Pieni sininen kirjanen, jonka kannessa luki Uusi Testamentti ja Psalmit vangitsi mielenkiintoni.

Otin sen käsiini ja aloin lukea. Löysin siitä uuden elämän, Jeesukseen Kristukseen perustuvan toivon sekä todellisen elävän Jumalan, joka rakastaa meitä ja kuulee rukouksemme. Se oli ihmeellinen elämä. Kykenin tuntemaan Jumalan siinä, ja se sai minut uskomaan häneen. Silloin tajusin myös, että kyseinen kirja oli se Raamatun osa, jota me muslimeina pelkäsimme ja josta me emme pitäneet. Aloin pohtia, miten minä Islamin uskoon syntyneenä saatoin uskoa Jeesukseen. Olin tumma keskiaasialainen tyttö, joka oli syntyperäinen muslimi. Ajattelin, ettei Jeesus Kristus voinut olla minua varten ja että minä en ollut häntä varten, koska en ollut syntyperäinen kristitty. Taistelu minussa jatkui aina siihen asti kunnes luin Uudesta Testamentistani Jeesuksen sanovan, että kuka tahansa tuleekin hänen luokseen, Hän ei käännytä tulijaa pois. Taistelu oli ohi. Minulla oli sanoinkuvaamaton rauha ja toivo. Ymmärsin, että kohtaloni ei ollutkaan kuolema vaan uusi elämä Jeesuksen kanssa. Ikuinen elämä kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen Poikansa Herrani Jeesuksen kanssa, joka oli minun ainoa toivoni. Rukoilin Jumalaa sanoen: ”Jumala, sinä näet, etten voi jäädä enää kotimaahani. Minulla ei ole enää paikkaa, minne mennä. Pelasta minut täältä. Jeesuksen nimessä.” Kahdessa viikossa sain viisumin Suomeen. Koska Helsingin lennolla ei ollut enää paikkoja jäljellä, lensin Tukholmaan tarkoituksenani matkustaa Tukholmasta Helsinkiin laivalla. Kun olin turvallisesti lentokoneessa ja jättämässä taakseni kotimaani ja minua etsivät ihmiset, kiitin Jumalaa. Tiesin silloin, että Jeesus Kristus on myös minua varten. Tiesin, että hän on tie, totuus ja elämä. Ensimmäistä kertaa elämässäni rukoukseeni vastattiin. Jumalani oli pelastanut minut.

Tukholman lentokentälle saavuttuani passintarkastaja tiedusteli lentoni matkustajilta, paljonko heillä oli rahaa käytettävissään Ruotsissa oleskelunsa aikana. Minulla oli vain 30 dollaria, mutta myös Jumala ja hänen Sanansa laukussani. Vaikka minua pelotti, tunsin, että minun oli luotettava Jumalaan ja kerrottava, mikä tilanteeni oli. Passintarkastaja tiedusteli minulta, mihin olin matkalla. Vastasin matkaavani Suomeen. Hän kysyi, miksi olin tullut Ruotsiin. Vastasin, ettei Helsingin koneessa ollut paikkoja. Hän tiedusteli, miten ajattelin matkustaa Suomeen. Vastasin matkustavani laivalla. Hän kysyi vielä, paljonko minulla oli rahaa mukanani.  Kerroin omistavani 30 dollaria. Hän katseli minua jonkin aikaa, antoi passini takaisin ja toivotti minut tervetulleeksi Ruotsiin. Kiitos Jumalalle! Sitten hain turvapaikkaa. Vietettyäni kahdeksan kuukautta Ruotsissa ja kymmenen kuukautta Suomessa sain oleskeluluvan Suomeen. Minun ei tarvinnut palata enää kotimaahani. Jeesus Kristus pelasti elämäni, sieluni ja henkeni.

Samana kesänä, jona löysin (Gideonien lahjoittaman) Uuden Testamentin, sain kirjeen läheiseltä ystävältäni Lilialta, joka oli opiskellut Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana vuoden ajan. Hän on lähtöisin hyvin vahvasta muslimiperheestä ja kuuluu erääseen kotimaani vähemmistöryhmään. Hän lähetti minulle sähköpostiviestin, jossa huomautti minun kirjoittavan kirjeitä oudolla tavalla ja käyttävän usein Jumala-sanaa Allahin sijasta. Hän tiedusteli, olinko vaihtanut uskontoa. Pelkäsin menettäväni hänen ystävyytensä, jos tunnustaisin olevani nykyisin kristitty. Rukoiltuani ymmärsin, miksi minua pelotti kertoa Jeesuksesta, vaikka hän pelastaa. Kerroin ystävälleni sähköpostitse kaiken, mitä minulle oli tapahtunut. Sain häneltä välittömästi vielä samana iltana vastauksen, jossa hän tunnusti oman uskonsa Jeesukseen Kristukseen. Minun Herrani tekee ihmeitä! Kiitän Jumalaa Gideoneista ja heidän naisten turvakotiin Keski-Aasiaan lahjoittamastaan Uudesta Testamentista, jonka kautta sain vastaanottaa iankaikkisen pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, kallisarvoisessa Herrassamme. Jumalan siunausta. Maryam

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010