Romahin kertomus

Vainottu uskonvakaumukseni tähden

Minä olen kiintiöpakolainen. Jouduin lähtemään kotoani 20.12.2004 kello 3 aamuyöllä. Pakenin yhdessä monen muun kotikyläni miehen kanssa kotimaastamme  pakolaisleirille Kambotsaan. Pako kesti kävellen metsiä pitkin lähes kuukauden. 

Meidän maassamme  ei ole helppoa elää kristittynä. Vietnamalaiset kommunistipoliisit vainoavat meitä uskomme tähden. Tiesin, että mikäli olisin jäänyt kotiin, olisin varmasti joutunut käsirautoihin ja tullut vangituksi.

Onneksi lähdin ajoissa ja vältin siten joutumasta pidätetyksi. Päästyämme Kambotsan  pakolaisleirille kuulimme  kuukauden kuluttua surullisia uutisia. Vietnamin viranomaiset olivat käyneet hakemassa minun kylästäni ja heimostani seitsemän ihmistä. Pidättäneet heidät ja vieneet vankilaan. Vankilassa he tappoivat meidän pastorimme. Minun serkkuni aviomies myös kuoli vankilassa kärsiessään 21- vuoden tuomiota.

Serkkuni aviomies oli 20- vuotta julistanut evankeliumia kaikille ihmisille. Meidän sukulaisemme eivät ole vieläkään saaneet noutaa hänen ruumistaan kotikylämme hautausmaahan. Poliisit ja vankilan viranomaiset sanovat, että meidän on odotettava kunnes hänen tuomionsa on kulunut loppuun. Vasta sitten voimme käydä noutamassa hänen ruumiinsa kotipaikallemme haudattavaksi.  Kaikkiaan yhteensä 36 miestä, jotka ovat Jumalan palvelijoita ovat saanut 7-15 vuoden tuomion.

Toimin omassa kotikylässäni nuorisopastorina noin viiden vuoden ajan. Kylässämme oli 10 nuoren uskovaisen ryhmä, joille opetin hengellisiä lauluja sekä pidin raamattutunteja. Tästä johtuen minua pahoinpideltiin poliisien toimesta yhdessä vanhempien työntekijöiden kanssa. Kahdeksan poliisia pitivät minua kiinni ja löivät minua kepeillä kylkeen sillä seurauksella, että munuaiseeni ja kylkeeni tuli vammoja.

Kommunistit halusivat estää meitä uskomasta Kristukseen, mutta me emme halunneet kuunnella heitä. Seuraavaksi he ottivat meidän peltomme  ja sanoivat,  että pelto kuuluu valtiolle. Me emme  halunneet kuunnella heitä. koska vanhemmat aina haluaisivat jäätä oman tontin perinnöksi lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

Monet, etenkin kaupunkilaiset, ovat opiskelleet jopa 12 vuotta. Kuitenkin  kukaan meistä ei saa palkkatyötä teollisuudessa tai muualla. He sanoivat meille, että uskosta Kristukseen täytyy luopa, jos mielii saada työtä. Jos ei luovu uskostaan  Jeesukseen  Kristukseen joutuu palaamaan kotiin ja tekemään maanviljelijän töitä elämänsä loppuun asti.

Minusta Kristuksesta luopuminen ei ole yksinkertaista,  koska minä olen ollut uskossa jo lapsuudestani asti. Muistan kuinka isäni talutti minua kädestä ja menimme yhdessä  kotikirkkomme kokouksiin viikoittain. No, ei ole yksinkertaista luopua uskosta pois, vaikka joskus onkin vaikeaa. Meidän perheemme on tottunut uskonelämään ja me tahdoimme palvella elävää Jumalaa. Yleensä he sanovat meille, että palvelette juutalaisten Jumalaa.  He siis haluaisivat, että me palvelisimme Kristuksen ohella myös buddhaa. Silloin meillä olisi mahdollisuus vapauteen. Me emme kuitenkaan voi tehdä niin, koska meidän vanhempamme tietävät,  että buddha ei ole elävä Jumala, vaan epäjumala.

Tästä syystä me vaadimme uskonvapautta vuonna 2001. He ovat erottaneet meidän vanhempia työntekijöitä  ja järjestäneet tilalle uusia, vietnamilaisia, nimittäin DeGA. Meidän tarkoituksemme oli, että jarailaiset uskovat ihmiset olisivat toimineet pastoreina. koska me tarvitsemme omankielisiä saarnaajia. Jarailla on neljä kaupunkia ja seitsemän eri murretta.

Olen osallistunut mielenosoitukseen. Kävimme Pleikun -kaupungissa pyytämässä, että  vietnamalaiset kommunistit vapauttaisivat kuusi pastoriamme, jotka olivat olleet jo kauan vankilassa.

Haluan sanoa suoraan, että maanpakko oli välttämätön. Mielenosoituksen jälkeen he polttivat meidän kotikirkkomme sekä purkivat erään toisen kristittyjen kirkon.

Muutama sana meidän historiastamme. Vietnamilaiset vainosivat meitä pitkiä aikoja jo ennen vuotta 1963. He valtasivat meidän kuntamme ja pakottivat meidät opiskelemaan heidän kieltänsä.

Vaikka olemme opiskelleet oman äidinkielemme lisäksi vietnamin kielen, me emme voi käydä ammattikoulua, koska se on Kristukseen uskon tähden  kielletty.

Muualta tulleet lähetyssaarnaajat toivat evankeliumin maahamme, mutta välittömästi sen jälkeen usko Jeesukseen kiellettiin.

Me tiedämme, että Jumala todella rakastaa meitä.  Hän on meidän Herramme ja Vapahtajamme. On käynyt niinkin, että kun me rukoilemme Jeesukseen Kristukseen nimessä,  niin sairaita paranee.

He kielsivät meitä kokoontumasta yhteiseen jumalanpalvelukseen  ja luottamasta Jeesukseen. No, joka tapauksessa me kuitenkin turvaudutaan Häneen.

Jumala on voimallinen. Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista. Niin kuin me tiedämme, Hän on suuri taivaan  ja maan päällä. Vaikka kotimaassamme ei nyt vielä ole rauhallista ja vapautta uskoa niin kuin tahdomme luotamme, että Hän voi muuttaa tilanteen.

Jaraista 95% on protestantteja ja katolilaisia kristittyjä. Kyläläisistä ehkä vain 1-3 perhettä on ilman uskoa. Jaraiden keskuudessa ei ole juurikaan muita uskontoja. 

Voin vakuuttaa, ettei vielä nykyäänkään tilanne ole muuttunut siitä mitä se oli kun pakenin maasta. Kukaan ei vieläkään voi vapaasti kokoontua kirkossa. Vaikka minun perheeni on käynyt vietnamilaisten puolella kirkossa ei heillä silti ole vapautta  uskoa Jeesukseen. Viranomaiset ilmoittivat perheelleni,  että jos perheeni vielä käy kirkossa he pidättävät pikkuveljeni ja vievät vankilallaan. Jos perheeni lakkaa käymästä kirkossa ei ole mitään ongelmia. Täällä suomessa saamme olla rauhassa, mutta perheellämme ja sukulaisillamme on siellä turvatonta.

Toivon, että viranomaiset kotimaassamme ymmärtävät asemamme ja sallivat heimojemme elää Jumalaa palvellen. Rukouksemme on, että omaisemme vietnamissa saisivat samat vapaudet ja oikeudet, kuin mitä meillä on nyt täällä Suomessa.

Lopuksi tahdon kiittää Jumalaa ja toivon, että suomalaiset ymmärtäisivät meitä, rukoilisivat puolestamme ja tekisivät voitavansa auttaakseen omaisiamme kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Ystävällisin terveisin

Romah

 

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010