Zhu Luoxinin kertomus

Zhu Luoxinin kertomus

Kokemuksia vankileiriltä

Nimeni on Zhu Luoxin. Olen Falun Dafa harjoittaja Guanzhousta, Guangdongin provinssista, Kiinasta. Aloin harjoittamaan Falun Gongia vuonna 1994. Parannuin vakavasta ihosairaudesta, johon ei lääketieteellä ollut mitään hoitokeinoa. Myöhemmin tutustuin nykyiseen aviomieheeni, Hra. Wu Zhipingiin, kun teimme puistossa yhdessä ryhmäharjoituksia Guanzhoussa. Koska me molemmat olimme kiinnostuneita Falun Gongista, menimme lopulta naimisiin.

Toukokuun  28. päivä, vuonna 2001, aviomieheni tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön Baiyunin piirikunnan tuomioistuimen toimesta ja häntä pidettiin Guanzhou Cityn 1. työleirillä. Hänen tuomionsa syynä oli se, että hän oli tuonut muille Falun Dafa harjoittajille joitakin materiaaleja, jotka selvensivät tosiasiat Falun Gongista.

Elimme erillään toisistamme 11 vuoden ajan tammikuun 26. päivään 2012 asti. Tämä onnistui Suomen viranomaisten ja hallituksen tuen sekä YK:n avulla.

Hänen vankilatuomionsa aikana, 25.1.2002-18.6.2002, hänet sidottiin vankilan koripallotelineeseen yli neljäksi kuukaudeksi, koska hän ei luopunut Falun Gongista. Joka päivä hän oli sidottuna yli 17 tuntia polttavan auringon alla. Hänen annettiin käydä vessassa vain kolme kertaa päivässä ja hänelle annettiin vain kymmenen minuuttia aikaa syödä ja käydä vessassa. Vankilan vartijat määräsivät joitakin muita vankeja jotka olivat huumeiden käyttäjiä, vahtimaan häntä tarkasti 24 tuntia päivässä. Usein ”vahdit” potkivat häntä väkivaltaisesti herättääkseen hänet keskellä yötä.

Marraskuun 2002, kaikki pidätetyt Falun Gongin harjoittajat, jotka olivat järkähtämättömiä heidän vakaumuksensa suhteen määrättiin tehostettuun vankeuteen. He sijoittivat vangit seitsemään erityisselliin, jossa heidät pakotettiin katsomaan yötä päivää ”virallisia” videoita, joissa mustamaalattiin Falun Gongia. Harjoittajien ei annettu nukkua useisiin päiviin ja heidät pakotettiin seisomaan koko ajan ja heidän annettiin käydä vessassa vain kolme kertaa päivässä. Sen jälkeen harjoittajia vietiin salaa toiseen selliin, jossa heitä pahoinpideltiin lisää. Vanginvartijoiden käskystä useat vangit väänsivät lakanan köydeksi ja sitoivat harjoittajien kädet, pään ja jalat niin tiukalle, että hänen kehonsa painautui kasaan, koska pienikin liikahdus kiristäisi sidoksia lisää. Kidutusta toistettiin tunnin välein. Salatakseen sen kaikilta muilta vankilassa, vanginvartijat tekivät sitä keskiyöllä ja muut vangit, joita pidettiin työleirillä, eivät tienneet siitä.

Seuraavaksi kertomukseni

1.  joulukuuta v. 2001 poliisit Baiyun lähiön poliisiasemasta Guangzhousta pidättivät minut kun olinviemässä joitakin Falun Gongin totuudenselvennysmateriaaleja muille Falun Gongin
harjoittajille. Olin vangittuna 14 päivää Baiyun lähiön pidätyskeskuksessa. Minua estettiin nukkumasta ja kuulusteltiin käyttäen kidutusta. Yli 40 poliisia Guangzhoun ”610-toimistosta”, poliisilaitoksen 11. osastosta ja Baiyun lähiön Sanyuanli poliisiasemasta vuorotellen kuulustelivat minua 24 tuntia joka päivä. He yrittivättuhota minut henkisesti, eivät sallineet mennä nukkumaan tai käydä WC:ssä, he luulivat, että voisin antaaheille tietoa paikallisista Falun Gongin harjoittajista.
Olin silloin täysin poikki. Aloitin syömislakon protestoidakseni vainoa vastaan ja kieltäydyin vastaamastaheidän kysymyksiinsä. Kun he eivät saaneet minulta mitään tietoa, oleskeluni pidätyskeskuksessapidennettiin ja minulta takavarikoitiin 3000 yuania.

2. Eräänä päivänä vuoden 2002 alussa, kun olin tekemässä Falun Gongin harjoituksia
toisen harjoittajan kanssa pidätyskeskuksessa, vanginvartijoiden ohjaamat 20 vankia alkoi lyödä harjoittajia julmasti. Seisoin yrittäen estää heitä, mutta  minua lyötiin. Vanginvartijat laittoivat minulle kahleet, jotka painoivat lähes 40 kiloa, ja minut oli laitettu kiinni samaan paikkaan 15
vuorokaudeksi. Silloin en pystynyt liikkumaan itse ja tehdä omia arkipäivärutiineja, koska olin kiinnitettymaahan kahleilla. Vanginvartijat käyttivät samaa kidutusta monta kertaa. He tekivät tämän pakottaakseenminut luopumaan Falun Gongista henkistä ja fyysistä kidutusta käyttäen, mutta turhaan.

3. 26 helmikuuta  v. 2003 minut lähetettiin Shaoguan naisten vankilaan Guangdongin maakuntaan, jossa minua pidettiin kaksi kuukautta. Sen jälkeen minut siirrettiin naisten vankilaan Guangdongin maakunnassa, jossa olin pidätettynä 8 vuotta. Kun olin vangittuna, menetin oikeuden tavata perhettäni ja kaikki minun kirjeeni heille takavarikoitiin.

Eräänä päivänä, kun olin lukemassa Falun Gongin kirjoja, vanginvartija kaatoi kylmää vettä minun päälleni ja kidutti minua sähköpumpuilla. Se oli niin tuskallista, ja vanginvartija oli käsittämätön hurja.

Vankilassa jouduin tekemään raskasta työtä pitkiä päiviä, mutta yöllä minut pakotettiin katsomaan”virallisesti” tehtyjä videoita, jossa paneteltiin Falun Gongia. En saanut mennä WC:hen tai keskustella muiden ihmisten kanssa. Kaikki nämä aiheutti suuren trauman mieleeni ja kehooni. Löytämättä mitään muuta tapaa, he yrittivät hyödyntää perhettäni murtamaan
uskoni Falun Gongiin. Loppuvuodesta 2004 paikallinen «610
toimisto” toi minun 70-vuotiaan isäni vankilaan yrittäen muuttamaan mieleni.

Nähtyäni isäni pyörätuolissa, sydämeni melkein murtui. Hän ei sanonut mitään, mutta katsoi minuakyynelet silmissä. Hänen hiljaisuudella hän ilmaisi hänen ymmärrystään ja tukeaan. Se oli ikimuistoinenkokemus.
En koskaan ajatellut, että Kiinan kommunistinen puolue (KKP) voisi tehdä tällaista, koska se oli niinepäinhimillistä minun näkökulmastani, mutta KKP: n kavaluus oli ylittänyt minun arviointini.
 
Myöhemmin sain tietää, että kun isäni tuotiin vankilaan tapaamaan minua, hän kärsi toistuvastadiabeteksesta ja verenpainetaudista, ja tällä matkalla hänen piti mennä myös lääkärin vastaanotolle. Muttavirkamiehet 610-virastosta estivät häntä menemästä lääkärille ja veivät hänet vankilaan.

Vuonna 2004 loppuvaiheessa vankilassa pidettiin kokousta tuomitsemaan Falun Gongia. Kun minut tuotiinsinne näin noin 800 osanottajaa kokouksessa. Ennen kokousta alkua minä huusin yhtäkkiä "Falun Dafa on hyvä! "Silloin alkoi ukkonen jyristä ja salamoida. Vankilassa tuli äkillinen sähkökatkos, joka kesti noin 30 minuuttia. Sen takia kokous meni nopeasti loppuun.

Kun nousin ylös puhumaan uskostani Falun Gongiin, vankilan vartijoita ryntäsi minua kohti ja käskivät vankeja laittamaan liimanauhat minun suuni päälle. Sen jälkeen minut raahattiin ylös ja roikuin kädet kahleissa koko yön.

Koko 8 vuoden vankeuden aikana tapahtui monia asioita. Yllä mainittu on vain pieni osa koko tarinasta. Toivon, että se antaa ihmisille jonkinlaisen käsityksen KKP: n vainon vakavuudesta Falun
Gongia vastaan.

2022

2021

2020

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010