Resurssit ylläpitävät sotatalouksia

Mahdollisuudet helppoihin ryöstösaaliisiin ajaa hallituksia, sotaherroja ja kapinallisia etsimään niistä toimeentuloa, mikä syventää sotataloutta. Taistelua voidaan käydä esimerkiksi valtion hallinnosta, resurssien käytön hallinnasta valtiomekanismien avulla tai jotkut osapuolet ovat pelkästään kiinnostuneita resurssien ryöstämisestä. Tyypillistä on, että eri ryhmittymien johtajat nauttivat resurssien ja niihin liittyvän sotatalouden tuomasta valtavasta varallisuudesta, kun taas enemmistö saattaa elää jopa alle dollarilla päivässä. Tavalliset kansalaiset ja erityisesti naiset ja lapset ovat sodan suurimman häviäjät.

Sodan rahoitus

Kapinallisryhmät tarvitsevat resursseja taistelujen rahoittamiseksi. Toisaalta taas on väitetty, että kapinallisryhmät syntyvät ahneudesta, halusta rikastuttaa itseään ja liikkeen seuraajia. Tilanne, jossa on saatavilla paljon luonnonvaroja, mutta monet nuoret miehet ovat työttöminä tai ilman koulutusta tai heillä on vain hyvin vähän koulutusta, on erityisen riskialtis. Olipa tilanne mikä tahansa, ryhmät pyörittävät yleensä erilaisia bisneksiä rahan keräämiseksi, usein luonnonvarojen kaupan avulla. Ne voivat väkivaltaisesti ottaa resursseja haltuunsa tai käydä harventamassa satoja niiden kypsyttyä ja näin teettää työn muilla. Ryhmien keskukset saattavat toimia maalaisalueilla, lähellä resursseja. Usein näiden ryhmien poliittiset tavoitteet hukkuvat resurssien hankinnan ja taistelujen jatkuessa. Toisinaan suurempia tavoitteita ei edes ole, vaan ryhmä keskittyy organisoidun väkivallan ja kauhun ylläpitämiseen. Joskus resursseista saatu ryöstösaalis on kapinallisille arvokkaampaa kuin valtiokoneiston haltuunotto ja he saattavat surutta tuhota valtion instituutioita ja infrastruktuuria, jos sen seurauksena pystyy hallitsemaan luonnonvaroja. Kapinallisryhmän ja sotaherrojen johtajien lihava elämä voi olla täysin riippuvainen resurssien hallinnasta, esimerkkinä Liberia ja ryöstelystä tuomion saanut Charles Taylor.

Konfliktialueilla toimivat aseelliset ryhmät rahoittavat toimintaansa esimerkiksi keräämällä tietulleja ja suojelurahaa, ryöstämällä siviileitä ja yhä suuremmassa määrin myymällä luonnonvaroja. Myyntiartikkelit vaihtelevat kaivosoikeuksien hyödyntämisestä jalokiviin, -metalleihin ja jalopuuhun. Esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa käydään niin kutsuttua Afrikan maailmansotaa, jota ylläpidetään myymällä muun muassa tinaa ja koltaania. Jälkimmäistä tarvitaan matkapuhelin valmistamiseen. Jos toiminta jatkuu pitkään ja vakiintuu taloudellisiksi toimintatavoiksi, on riskinä taisteluiden käyminen alkuperäisen syyn sijasta luonnonvaroista ja oikeudesta niiden taloudelliseen hyödyntämiseen. Resurssisodissa voi sanoa olevan kyse talouden jatkamisesta sodan keinoin. (Jarmo Pykälä, SaferGlobe Finland)

Asekauppa mahdollistaa konflikteja

Kansainvälisen rikostuomioistuimen entinen pääsyyttäjä Luis Moreno-Ocampo totesi jo kymmenen vuotta sitten heidän olevan tietoisia asekaupan ja luonnonvarakaupan sekä kansainvälisten yritysten välisistä yhteyksistä. Asekauppa ei ole konfliktien syy vaan tekijä, joka mahdollistaa aseellisen väkivallan aloittamisen ja jatkamisen. Aseiden tuonti on poikkeuksetta tarkoituksellista ja konfliktissa olevan alueen ulkopuolelta ohjattua. Toiminta ei ole hyväntekeväisyyttä vaan liiketoimintaa ja asiakkaiden on kyettävä tavalla tai toisella maksamaan haluamansa aseet. Tästä syystä asekaupassa on kasvavassa määrin yritetty estää rahan päätyminen aseellisille ryhmille. (Jarmo Pykälä, SaferGlobe Finland)

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010