Lähettiläiden kertomukset: Ibrahimin tarina

Lähettiläiden kertomukset: Ibrahimin tarina

Olin kaverini Deniksen kanssa jakamassa ruokaa turvapaikanhakijoille Pasilan poliisitalolla, kun tapasin Ibrahimin ensimmäistä kertaa. Olimme saaneet arabiaa puhuvan Rakanin mukaamme ja toivoin että pääsisin juttelemaan jonkun kanssa. Kuulemaan tarinaa, miksi joku on joutunut jättämään kotinsa taakseen ja päätynyt tänne Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Juttelimme muutamien ihmisten kanssa ja Irakilainen Ibrahim oli heti halukas kertomaan tarinansa.  Hän oli 47-vuotias Irakista tullut turvapaikanhakija, jolla oli vaimo Ashwaq ja kolme lasta mukanaan. Hän kutsui meidät haastattelemaan ja kuvaamaan hänen perhettään vastaanottokeskukseen, jotta voisi kertoa tarinansa tarkemmin. Viikkoa myöhemmin saavuimme Rakanin kanssa vastaanottokeskukseen. Istuimme perheen kanssa keskuksen puiston pihaan penkeille ja kuuntelimme, kun Ibrahim alkoi kertomaan tarinaansa.

Ibrahim lähti pois kotikaupungistaan Anbarista, koska Isis oli tehnyt siellä elämästä liian vaikeaa. "Kun isis tuli meidän kotikaupunkiin, ne sanoi että ne tuli pelastamaan meidät ja tämän korruptoituneen valtion. Ne julisti olevansa meidän pelastus."

Mutta toisin kävi. Ensimmäiset päivät menivät rauhallisesti kunnes julmuus, kapinallisten tappaminen ja päiden katkominen alkoi. Jos joku kieltäytyi liittymästä heidän joukkoihinsa, niin hänet tapettiin ja vietiin isolla tarjottimella perheensä nähtäväksi. Vanhemmat tapettiin, jos he eivät suostuneet päästämään lapsiaan ISIksen kouluihin. "Koska olen mies, en voinut murtua siellä. Mutta jos olisin ollut nainen, olisin murtunut ja itkenyt. Siellä oli niin paljon julmuutta, että pelkkä ajatteleminenkin saa minut tärisemään" Ne kenellä oli rahaa pakenivat. Ne kenellä ei ollut, ovat siellä edelleen.

Ibrahimilla oli kauppa Anbarissa. ISIS räjäytti sen, koska he myivät siellä tupakkaa, mikä on ISIksen mukaan syntiä. Lisäksi he antoivat Ibrahimille sakot ja ruoskivat häntä 600 kertaa, josta hänellä on edelleenkin arvet selässä. Räjähdyksessä Ibrahimin pojan Abu Bakrin silmä vahingoittui ja hän menetti melkein näkönsä. Hänelle jouduttiin tekemään viisi leikkausta, neljä Syyriassa ja yksi Iranissa.

Myös Irakin hallinto kiusasi heitä. Lähetteli viestejä ja kertoi ettei heitä haluta sinne. Komensi heidät luovuttamaan omaisuutensa tai se otettaisiin heiltä väkisin. Moni siltä alueelta missä he asuivat oli liittynyt ISIkseen ja ihmisiin oli ruvennut kasvamaan sisäistä vihaa. Koska he olivat sunnamuslimeja niin kuin ISIksen joukotkin olivat, heitä pidettiin syyllisinä ISIksen julmuuksiin. Jos Ibrahim halusi poistua kotoaan hän tarvitsi jonkun takaajan mukaansa, joka pystyi todistamaan ettei hän kuulunut ISIkseen. Myös muut shiia- ja sunnamuslimien erimielisyydet aiheuttivat heille ongelmia. Abu Bakria, perheen vanhinta poikaa, pilkattiin hänen nimensä takia. Se herättää shiiamuslimeiden keskuudessa tunteita historian takia. Shiiamuslimit kannattivat profeetta Muhammedin sukulaista hänen seuraajaksi, kun taas sunnit kannattivat Abu Bakria tehtävään. Tästä erimielisyydestä syntyi jako shiia- ja sunnimuslimeihin. Vaikka perheellä oli ongelmia joidenkin shiiojen kanssa, oli suurin osa heistä kuitenkin Ibrahimin mukaan auttavaisia ja hyvä sydämisiä ihmisiä. "Valehtelisin jos sanoisin että kaikki shiiat ovat tuollaisia. Vain vähemmistö oli. Suurin osa heistä oli mukavia. Vain muutama oli ilkeä."

Joka tapauksessa heitä ei enää haluttu omaan kotikaupunkiinsa. Eivätkä he myöskään olleet siellä turvassa. Ei Irakin valtiolta, eikä myöskään Isikseltä. Sen takia he joutuivat pakenemaan Irakista.

Perhe ihastui Suomeen sen perusteella mitä oli siitä kuullut ja lehdistä lukenut. Niinpä he halusivat tulla Suomeen ja taistella myös sen eteen, että tänne pääsevät. 12-vuotiaalle Abu Bakrille Suomesta tulee ensimmäisenä mieleen kauneus, ihmisten hymyt ja puhtaus. Hän haluaa isona silmälääkäriksi, jotta voisi auttaa muita samassa tilanteessa oleva lapsia. Suhaib, hänen 11-vuotias pikkuveljensä, haluaa lentäjäksi ja 7-vuotias Amina-sisko ilmoittaa haluavansa lentoemännäksi, kun kuulee veljensä vastauksen.

Ibrahim kertoo pitävänsä Suomen valtiosta ja kansalaisista. Ennen kaikkea hän haluaa kiittää suomalaisia. He ovat olleet hyvä sydämisiä ja auttaneet turvapaikanhakijoita. He antoivat hänen lapselleen pyörän, hän muistelee hymyillen. Ibrahim toivoo, että hänen pojalleen voitaisiin tehdä silmäleikkaus täällä Suomessa ja että hänen perhettään autettaisiin. Siinä vastaanottokeskuksessa, missä he asuvat nyt on paljon nuoria miehiä, joista jotkut juovat sisällä ja haastavat riitaa keskenään ja puhuvat lasten korvaan sopimattomia asioita. Se paikka ei ole hyvä hänen perheelleen. Heitä pelottaa. Kuitenkin Ibrahim toivoisi, ettei kaikkia pakolaisia tuomittaisi. On myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tarvitsevat apua.

Hän haluaisi perheelleen kodin Suomesta ja toivoisi että lapset pääsisivät kouluun. Vaimon kanssa he suostuisivat tekemään mitä vain työtä. Sen ei tarvitsisi olla juuri sitä mitä he haluavat tehdä. Kunhan saisi työn, mistä saisi palkkaa, jotta voisi elättää perheen. Pahinta on ollut nyt, kun ei ole voinut tehdä mitään. Se ei sovi Ibrahimin luonteelle. Hän kertoo joskus heräävänsä aamulla ja alkavansa siivoamaan vastaanottokeskuksen edessä olevaa katua. Kunhan tekee jotain, se riittää hänelle.

 

Anna-Julia Pekkanen

Filoksenia ry: n kansainvälinen kohtaamispaikka Trapesan nuorten ryhmän aktiivi

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010