Asiantuntija-arkittelit: Kirkot ja pakolaisten turva

Kirkot ja pakolaisten turva

Kirkkojen mielenkiinto – toisin kuin viranomaisten – ei pääty maamme rajoille. Kirkkoturvapaikka ja muut kansalaisaktiivisuuden muodot vahvistavat demokratiaa, yleisiä ihmisoikeuksia ja perustuslaissa taattuja perusoikeuksia.

Euroopan kulttuuriin kuuluu ikimuistoinen käsitys temppelistä turvapaikkana. Antiikin Kreikassa alttareiden, pyhien lehtojen ja jumalten patsaiden katsottiin antavan turvaa. Esivallalla ei ollut oikeutta tunkeutua pyhään paikkaan etsimään sinne turvaa hakemaan piiloutuneita orjia, velallisia tai rikoksista syytettyjä. Keisari Justinianuksen lainsäädännössä pakanallisten temppelien oikeus antaa turvaa ulotettiin koskemaan kristillisiä kirkkoja. Samaa periaatetta on eri tavoin toteutettu kautta vuosisatojen aina juutalaisvainojen aikaan natsi-Saksassa. Temppeli turvapaikkana on merkityksellinen ilmiö myös modernin länsimaisen demokratian aikakaudella Euroopassa ja Suomessa.

Neuvostoliiton hajottua maahamme alkoi tulla sekä työtä hakevia maahanmuuttajia että turvaa etsiviä pakolaisia. Jo 1990-luvun alkuvuosina jotkut karkotusuhan alaiset turvapaikanhakijat saivat apua eri kirkkojen seurakunnilta. Ensimmäisinä liikkeelle lähtivät ruotsinkieliset vapaakirkot, mutta pian avun tarvitsijat olivat muittenkin seurakuntien ovilla. Tänä päivänä toiminnassa ovat mukana katolinen, luterilainen ja ortodoksinen kirkko sekä ns. vapaat suunnat.  Kirkkoturvatilanteet ovat lähes poikkeuksetta ekumeenisia tai uskontojen välisiä, koska turvan tarvitsijat edustavat useimmiten eri tunnustusta kuin seurakunta. Toisaalta kaikilla kirkkokunnilla maassamme on hyödyllisiä kokemuksia näistä tilanteista, ja käytännön tilanteissa seurakunnat toimivat ekumeenisesti yhdessä. Muita kuin kristillisiä seurakuntia ei tiettävästi vielä ole ollut antamassa temppeliturvaa vainotuille.

Seurakuntien antama turva maasta pois käännytettävälle pakolaiselle on herättänyt huolen siitä, onko kyse esivallan vastustamisesta. Uhmaako suojaa antava yhteisö laillista järjestystä? Eurooppalaisen kirkkoturvaliikkeen ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston näkemys on päinvastainen: toiminta ei ole laillisen järjestyksen vastustamista, vaan sillä pyritään takaamaan ihmisten oikeudenmukainen ja laillinen kohtelu. SEN:n antamat ohjeet eivät kehota piilottamaan kirkkoturvan hakijaa. Toiminta on avointa, eikä sillä pyritä estämään viranomaisten tai oikeuden päätösten toteuttamista. Tavoitteena on yhteistyö viranomaisten kanssa. Olennaista on julkisuus, aika ja asianmukainen apu, joiden toivotaan antavan turvan tarvitsijalle uuden mahdollisuuden saada oikeudenmukainen kohtelu ja uusi laillinen päätös asiassaan. Maamme lakien mukaan ihmiset ovat tasaveroisia lain edessä, ja jokaisesta virkamiespäätöksestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen tai valituksen.

Kirkkojen mielenkiinto – toisin kuin viranomaisten – ei pääty maamme rajoille. Kirkko turvapaikkana -toiminta antaa ohjeita siitä, kuinka seurakunta saattelee matkaan ja tukee hylkäävän päätöksen saanutta turvapaikan hakijaa. Ihminen tarvitsee monenlaista tukea, jos turvapaikkahakemus loppujen lopuksi hylätään ja hänet palautetaan maahan, josta tuli Suomeen, tai sinne, mistä hän on alun perin paennut. 

Kirkkoturvapaikka ja muut kansalaisaktiivisuuden muodot vahvistavat demokratiaa, yleisiä ihmisoikeuksia ja perustuslaissa taattuja perusoikeuksia. Tämä toiminta tukee oikeusvaltiota ja sen lainsäädännön parhaita periaatteita. Se nostaa esiin pohjoismaisen yhteiskunnan ja lainsäädännön humaania arvopohjaa, jonka juuret ovat kristinuskossa.

Kirkko turvapaikkana on kehittynyt olennaiseksi osaksi maamme kristillisten kirkkojen ekumeenista yhteistyötä. Se on osa Suomen Ekumeenisen Neuvoston toimintaa ja palvelua jäsenkirkoille. Pakolaisuus ja turvapaikka ovat lähelle tulevia koko maailmaa koskevia asioita, ja sellaisina ne kuuluvat Ekumeenisen vastuuviikon toimintaan.

• Heikki Huttunen
Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010