Hartausaineisto: Kristitty - kunnon kansalainen?

Varhaisessa kirkossa yhteys jumalanpalveluksen ja köyhien palvelemisen välillä oli läheinen. Pyhää ehtoollista, alttarin sakramenttia, ei ollut olemassa erillään lähimmäisen sakramentista. Mutta jos pyhä ehtoollinen ei toteudu kirkon ja kristittyjen elämässä, ristiriita on sovittamaton. ”Jos pyhä ehtoollinen ei onnistu kantamaan asiaan kuuluvia hedelmiä siihen osallistuvien elämässä, epäonnistuminen johtuu siitä, että liturgiaan osallistuvat eivät kohtaa tai eivät halua kohdata Jumalaa. Jos Kristuksen kohtaaminen pyhässä ehtoollisessa ei johdata vapauteen kurjaa, joka kuolee nälkään, tai turvaan poliittista pakolaista, joka kolkuttaa ovellamme, se on merkki siitä, että uskonnollisissa toimissamme valehtelemme Pyhälle Hengelle,” kirjoittaa amerikkalainen teologi Emmanuel Clapsis.

Vapahtaja käskee antaa verorahan sille, jonka kuva on rahaan lyöty, keisarille. Mutta ihminen on Jumalan kuva, ja ihmisyys kuuluu Jumalan yhteyteen. (Mark. 12:17). Myös vuorisaarna kehottaa vaikuttamaan yhteiskuntaan: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?” (Matt. 5:13). Apostolien teoissa todetaan yksinkertaisesti: ”ennemmin meidän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Ap.t. 5:39). Kristityt kieltäytyivät uhraamasta jumal-keisarille, ja heidän uskontunnustuksensa ”Jeesus on Herra” (Fil. 2:11) haastoi valtionuskonnon, jonka mukaan herruus kuului keisarille. Useiden vuosisatojen ajan kristittyjen luonteenomainen piirre oli, että he kyllä rukoilivat vallanpitäjien puolesta, mutta kieltäytyivät astumasta valtion palvelukseen, varsinkaan sotilaiksi. Tunnemme useita aseistakieltäytyjiä pyhien marttyyrien joukossa.

Kristinuskon tultua valtionuskonnoksi tilanne muuttui. Usein kirkko ja valtio samastuivat.  Kristuksen nimessä on käyty sotia, tapettu vihollisia ja alistettu kansoja. Sekä luterilaisen että ortodoksisen valtionkirkkoperinteen kannalta on melkein mahdotonta, että valtion laki olisi ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Evankeliumi, pyhien kokemus ja kirkon kaksituhatvuotinen historia puhuvat kuitenkin toista.
Kriittisyys vallanpitäjiä kohtaan säilyi sekä idän että lännen kirkkojen reunamilla: hengellisten opettajien ohjeissa ja Kristuksen tähden houkkien esikuvassa, mutta myös silloin kun kirkko kärsi ja taisteli yhdessä sorretun kansan kanssa.

Elämme valtionkirkkojen jälkeistä aikaa. Julkista tukea kirkoille riisutaan ja kirkkojen suhde poliittiseen ja taloudelliseen valtaan muuttuu etäisemmäksi. Kirkoissa nähdään uutta kriittisyyttä vallanpitäjiin nähden. Kristinusko on saamassa takaisin äänensä, jonka se oli välillä miltei menettänyt.

Evankeliumi ja sen mukainen hengellisyys on vallankumouksellista. Köyhän etusija on ehdoton. Hengellisen elämän olennainen tehtävä on poistaa esteet todellisen uskon tieltä, sellaisen vakaumuksen edestä, joka johtaa muutokseen. Kristityt on kutsuttu tulemaan yhteisöksi, joka yhdistää rukouksen toimintaan, ylistyksen oikeudenmukaisuuteen, mietiskelyn muutokseen ja kontemplaation yhteiskunnalliseen toimintaan. Uskovat tunnistavat yhteiskunnalliset seuraukset sille, mitä heistä pyhässä ehtoollisessa tulee.

• Isä Heikki Huttunen, ortodoksisen kirkon pappi

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010