Olen Theresa Ngouth, kolmen lapsen äiti ja vaimo, lasten iltapäiväkerhon ohjaaja ja vuoden 2015 pakolaisnainen. Elämä on kuljettanut minua Sudanista Libanonin kautta Suomeen Otanmäkeen ja sieltä Vantaalle, jossa asun nykyään.
Lapsuuteni vietin Sudanissa isossa perheessä. Meitä oli yhdeksän sisarusta ja vanhemmat, jotka asuimme Nasirin kaupungissa isossa omakotitalossa. Pihallamme oli oma, iso puutarha, josta saimme poimia aamupalaksi hedelmiä. Kävimme sisarusteni kanssa koulua. Lapsuuteni oli onnellista aikaa.
Kaikki muuttui, kun Sudanissa syttyi sisällissota vuonna 1983. Monien tapahtumien jälkeen perheeni joutui erilleen, ja minä pääsin lopulta kiintiöpakolaisena Suomeen.
Suomeen muuttaminen oli sekä helppoa että vaikeaa. Kun tulimme Suomeen mieheni kanssa, menimme suoraan Kainuun Otanmäkeen. Otanmäki on todella pieni kylä, mutta se muistutti minua lapsuuteni kotipaikasta Sudanissa. Meitä oli siellä monta sudanilaista perhettä. Jo ensimmäisellä viikolla kokoonnuimme kaikki minun ja Samuelin kotona, ja pidimme olohuoneemme lattialla rukouspiirin. Huonekaluja ei juurikaan ollut, mutta lattialta kaikille löytyi istumapaikka. Paikallinen kirkkoherra kuuli tästä ja antoi meille seuraavalla viikolla kirkon avaimet. Meidän ei enää tarvinnut kokoontua olohuoneemme lattialla vaan saimme kokoontua kirkossa. Saimme mahdollisuuden tukea toinen toistamme uudessa tilanteessa.
Otanmäessä ei puhuttu englantia, joten oli pakko opetella suomen kieltä. En halunnut, että joudun kulkemaan tulkin kanssa joka paikassa, vaan tahdoin osata kertoa itse, mitä haluan sanoa. Opiskelin suomea ahkerasti. Hoidin samalla tuolloin 10 kuukauden ikäistä poikavauvaani. Arki ei aina ollut helppoa.
Sopeutumista Suomeen helpotti kuitenkin varaukki ja varamummi eli naapurissamme Otanmäessä asunut pariskunta, johon tutustuimme hyvin. Varaukki auttoi kaikissa paperiasioissa ja näytti esimerkiksi, miten sauna laitetaan päälle. Pidämme yhteyttä edelleen. Lisäksi aktiivisuus seurakunnassa auttoi, saimme sitä kautta paljon ystäviä.
Haluan korostaa, että sopeutuminen uuteen maahan helpottuu, jos on itse oma-aloitteinen ja aktiivinen. Kukaan ei tule hakemaan neljän seinän sisältä, pitää itse uskaltaa lähteä ulos.
Lähdimme Otanmäestä, koska mieheni Samuelin piti täydentää teologian opintojaan Helsingin yliopistossa. Itse sain oppisopimuspaikan Korson seurakunnasta, eli sain samaan aikaan tehdä töitä ja opiskella lastenohjaajaksi. Muutimme perheeni kanssa Vantaalle. Sopeutuminen Vantaalle on sujunut hyvin, olen tutustunut työn ja opintojen kautta uusiin ihmisiin.
Tänä päivänä elämäni on onnellista. Suurin haaveeni on kuitenkin vielä toteutumatta; Etelä-Sudanin tilanne ei ole vielä rauhoittunut. Yritän rohkaista ihmisiä anteeksiantoon sanomalla: ”Jos rauhan hinta on anteeksiantaminen, niin se hinta kannattaa maksaa.”