Turvaa etsivien kertomukset: Onko meillä tulevaisuutta?

Kaikki kutsuvat minua Um Ehabiksi, joka tarkoittaa yksinkertaisesti Ehabin perheen äitiä. Sydämeni on raskas huolesta, jota kannan perheeni puolesta. Toivon, että voisitte kuunnella tarinani ja kertoa meidän irakilaisten kärsimyksestä omassa maassanne! Meiltä on viety tulevaisuus. Joudumme vain siirtymään paikasta ja maasta toiseen. Nyt olemme Jordaniassa, mutta pysty edes aavistamaan, mihin päädymme. Nämä parakit täällä kirkon pihalla ovat vain väliaikainen paikka asua.

Minua ahdistaa, kun lapseni eivät pääse kouluun. Haluaisin heille turvallisen paikan elää, opiskella, päästä elämässä eteenpäin.

Perheellämme oli hyvä asema Irakissa. Poikamme ovat monella tavoin lahjakkaita ja he menestyivät koulussa erinomaisesti. Lukiossa molemmat vanhemmat pojat saivat lähes täydet pisteet kaikissa kokeissa. Sitten tuli Isis, ja murskasi elämämme tuhoten unelmat ja kaiken. Menetimme kaiken, meillä ei ole enää mitään. Kun lähdimme pakoon kodistamme, saimme mukaamme vain yhden laatikon, jossa oli muutamia kirjoja ja vähän vaatteita. Ensin menimme kirkolle turvaan. Luulimme, että muutaman päivän päästä pääsemme vielä käymään kodissamme ja hakemaan tavaroitamme. Toisin kävi. Meidän oli lähdettävä maasta välittömästi.

Kaikkein tärkeintä olisi, että lapsemme pääsisivät kouluun. Henkisesti tämä tilanne on turhauttava ja raskas. Nuoremme haluaisivat opiskella. Pelkkä englannin opiskelu ei riitä heille. He haluaisivat opiskella enemmän. Mieheni lähti tänään viemään tytärtämme erääseen koulukeskukseen kokeeseen. Auton järjestäminen oli kallista. Muutoin meillä ei ole rahaa järjestää lapsillemme kuljetusta kouluun.

Kannan huolta myös talvesta, miten selviämme ilmojen viilentyessä. Tarvitsemme mattoja ja jonkinlaista lämmityslaitetta. Pystyttekö auttamaan ennen talven tuloa?

 

• Teksti: Satu Toukkari, Suomen Pipliaseura.

Haastattelu on tehty syyskuussa 2015 Jordaniassa, irakilaiskristittyjen pakolaisyhteisössä.

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010