Elävät kirjeet - ekumeenisia tiimivierailuja

Elävät kirjeet (Living Letters) ovat pieniä ekumeenisia tiimejä, jotka vierailevat ulkomailla kuuntelemassa, oppimassa ja jakamassa tietoa ja kokemuksia miten lähestyä väkivaltaa kokeneita ja vastata haasteisiin väkivallan voittamisessa ja rauhanteossa. Lisäksi he rukoilevat yhdessä maailman ja paikallisyhteisöjen rauhan puolesta. Tiimi koostuu 4-6 henkilöstä eri puolilta maailmaa, jotka ovat todistaneet väkivaltaa sen eri muodoissa ja jotka työskentelevät oikeudenmukaisen rauhan puolesta. Tiimi on onnistunut työssään silloin, kun vierailukohteen ihmiset sanovat, että eivät tunne olevansa yksin. Myös tiimiläiset tuntevat onnistumista saadessaan paljon niiltä, joita ovat käyneet rohkaisemassa.

"Olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin." 2. Kor. 3:3

Elävät kirjeet

osoittavat solidaarisuutta väkivaltaisessa ympäristössä ja kipeiden väkivaltakokemusten vallassa elävien kirkkojen ja ihmisten parissa.

syventävät ekumeenisia yhteyksiä kirkkojen, kansallisten kirkkojen neuvostojen ja niihin liittyvien organisaatioiden ja verkostojen kautta.

yhdistävät seurakuntia, opiskelija- ja nuorisoryhmiä, teologisia ja muita kirkkojen yhteydessä toimivia instituutioita ekumeenisen, oikeudenmukaisen rauhan etsinnässä

Elävät kirjeet - Kirkot naisten tueksi -vuosikymmenestä Väkivallasta sovintoon -vuosikymmeneen

Elävät kirjeet ovat yhteydessä kirkkojen maailmanneuvostoon: Kirkot naisten tueksi -vuosikymmenenä 1988-1998, noin 75 tiimiä vieraili yli 650 yhteisössä. Väkivallasta sovintoon -vuosikymmenenä Elävät kirjeet tarjosivat monille ihmisille turvallisen kohtauspaikan väkivallan ehkäisyn, rauhanteon, oikeudenmukaisuuteen ja väkivallattomuuteen pyrkimisen merkeissä. Nämä kohtaamiset antavat aineksia neuvoa-antavaan prosessiin, jonka määrä on johtaa ekumeeniseen rauhankokoukseen (IEPC).

Kirkkojen maailmanneuvoston väkivallan vastainen vuosikymmen huipentuu toukokuussa 2011 Jamaikan Kingstonissa järjestettävään ekumeeniseen rauhankokoukseen (International Ecumenical Peace Convocation). Kokousta varten valmistellaan mm. kirkkojen julistus oikeudenmukaisesta rauhasta.

Väkivallanvastainen vuosikymmen

Väkivallasta sovintoon 2001 - 2010 on Kirkkojen maailmanneuvoston aloite. Se on maailmanlaajuinen liike, jonka tarkoitus on vahvistaa jo olemassa olevia pyrkimyksiä ja verkostoja väkivallan voittamiseksi ja samalla innoittaa uusien projektien luomista.

Elävät kirjeet -nettisivusto englanniksi

Käännös: Anne Lagerstedt
NNKY liitto ry.

2023

2022

2021

2020

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010