- Ilmapiiri oli niin saastunut ja tunteet kävivät erittäin kuumina. Rukous oli meille se paikka, mikä yhdisti meidät parhaiten yhteiseen Isäämme.
Tammikuussa 2009 alkanut Gazan sota toi Israelin ja Palestiinan Pipliaseurat toistensa yhteyteen tiiviimmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Jerusalemin Itä- ja Länsiosissa sijaitsevien itsenäisten järjestöjen päätoimistot rakensivat välilleen rukoussillan, jonka tarkoituksena oli vahvistaa toinen toista ja siunata toistensa kansanryhmiä. Tästä avautui mielenkiintoinen tie sovinnon löytämiseksi.
Palestiinalainen Labib Madanat työskentelee alueella toimivien Pipliaseurojen yhteyshenkilönä ja vetää niiden johtajien yhteistä ryhmää. Messiaaninen juutalainen Viktor Kalisher on Israelin Pipliaseuran toiminnanjohtaja. Yhteisten rukoushetkien innoittamina he organisoivat sodan aikana ruoka-apua Gazaan ja ottivat yhteyttä järjestöihin, jotka ovat erikoistuneet traumatisoituneiden henkilöiden auttamiseen. Palastiinan ja Israelin Pipliaseurat tukivat kukin tahoillaan muun muassa lapsille suunnattuja projekteja.
Madanat myös vieraili Beerseban sairaalassa katsomassa haavoittuneita israelilaisia sotilaita. Sotilaiden, heidän vanhempiensa ja sairaalan henkilökunnan reaktiot olivat hänen mukaansa häkellyttävät.
- Vierailu oli erittäin tunteita koskettava ja koin sydämessäni, kuinka Jumala sanoi minulle: Sinä voit voittaa israelilaisten sydämet minun rakkaudellani. Koin syyllisyyttä siitä, ettemme olleet tehneet tällaista monta kertaa aiemmin.
Usko Kristukseen ylittää vihamielisyyden
Pipliaseurat aloittivat myös projektin, jonka tarkoituksena on tuottaa ensimmäinen heprealaisarabiankielinen Raamattu paikallisten kristittyjen käyttöön.
- Kristityillä on uskonsa vuoksi hyvät valmiudet rakentaa sovintoa. Kun minä kerron Jumalan rakkaudsta arabeille, he kysyvät, miksi teen niin heille, jotka ovat vihollisiani. Kaksikielisestä Raamatusta tulee työkalu sekä messiaanisille juutalaisille että kristityille palestiinalaisille ja muille arabeille. Sen kautta he voivat tehdä hyvää naapureilleen, Kalisher kertoo.
Ensi vuonna valmistuvan Raamatun ohella valmistuu myös hartauskirja, jonka lyhyiden hartaustekstien kirjoittajina ovat sekä juutalaiset että arabit.
- Ajatuksena on välittää kummallekin kansanryhmälle ymmärrys siitä, että he voivat saada siunauksen toisiltaan. Hartaustekstit ovat nimettömiä, joten lukijat eivät tiedä, onko erityisesti heitä siunanneen tekstin kirjoittanut heidän veriveljensä vai naapuriheimolainen.
Taide julistaa sovintoa
Syyskuussa alueen Pipliaseurojen työntekijät matkustivat neljän päivän sovintomatkalle Sarajevoon. Tarkoituksena oli syventää sovinnon prosessia alan ammattilaisen johdolla yksityisessä seminaarissa ja pohtia tulevaisuuden käytännön strategiaa mission eteen päin viemiseksi. Työntekijöiden joukkoon liittyi myös palestiinalaisia ja juutalaisia taiteilijoita, joiden tarkoituksena oli yhdessä muiden kanssa suunnitella lasimaalausteokset Pipliaseurojen toimipisteiden julkisivua varten. Suurikokoisten lasimaalausten aiheet nousevat Raamatusta ja toivon mukaan jo ensi vuonna ne julistavat sovintoa sekä Jerusalemin että jonkin Länsirannan kaupungin kadun kulkijoille.
Kaksi kansanryhmää - yksi sydän
He ovat monella tapaa eri puolilla ja tuntevat ytimissään oman kansansa kärsimyksen. Silti heidän mielestään heidän on taisteltava veljesyhteyden puolesta.
- Se on meidän voittomme. Jos haluamme haastaa yhteisömme sovinnon etsimiseen, meidän on aloitettava työ ensin itsestämme, Kalisher ja Madanat sanovat.
Eikä heidän yhteytensä rajoitu vain työhön. Se käsittää myös heidän yksityiselämänsä, vaimojensa teekeskustelut ja lastensa pihaleikit. Avoin yhteyden harjoittaminen saattaa heidät yhteisöjensä silmätikuiksi.
- Meitä kritisoidaan kummaltakin puolelta. Myös "omamme" ajattelevat, että otamme osaa toisen poliittisiin näkemyksiin. Mutta eivät yhteiset poliittiset arvot ole meidän yhteistyömme perusta vaan juuri niiden erilaisuuden vuoksi teemme yhteistyötä, jonka perustamme yhteisen uskomme varaan. Me tiedämme, että meidän tulee antaa anteeksi, ei sen vuoksi, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, vaan sen vuoksi että todistaisimme anteeksiannosta muille.
Teksti: Niina Tuovinen
kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon jäsen ja freelance-toimittaja
Kuva: Heidi Wikström