Kotimaassani Liberiassa oli 14-vuotinen sisällissota vuosina 1989-2003. Olemme vähitellen toipumassa tuosta surun, menetysten ja erilaisten traumojen ajasta.
Kuka rakensi rauhaa? Miksi meidän oli rakennettava rauhaa, tehtävä töitä rauhansopimuksen saavuttamiseksi ja lähes neljännesvuosisadan kestäneen levottomuuksien ajan lopettamiseksi?
Rauhanrakentaja on ihminen, jonka sydämessä asuu rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Hän on sellainen ihminen, joka on valmis kuulemaan, kuuntelemaan ja jakamaan läheistensä surua ja tuskaa.
Tällainen tunne, rakkaus, sai minutkin liittymään niihin, jotka matkasivat rauhankonferenssiin Ghanan pääkaupunkiin Accraan kesäkuussa 2003. Meitä naisia oli matkassa monta kymmentä. Tarkoituksemme oli rohkaista ja painostaa maassamme sotivia osapuolia lopettamaan vihamielisyydet ja taistelut. Halusimme aloittaa neuvottelut. Halusimme tosissamme neuvotella ja auttaa sodan johtajia löytämään syyn sovinnolle.
Meille naisille annettiin muutama paikka neuvottelupöydässä. Suuri joukko odotti kokoussalin ulkopuolella ja heidän piti kustantaa lähes kahden kuukauden mittaiseksi venynyt oleskelumme Accrassa.
Rauhanneuvottelut kestivät niin kauan, koska sodan eri osapuolilla oli monenlaisia vaatimuksia tulevaisuuden ja nimitettävän väliaikaishallituksen paikkajaon suhteen. Väliaikaisen hallituksen tehtävä oli turvata käytännön toimia sotatilan päätyttyä ja vastata ensimmäisten sodan jälkeisten vaalien järjestämisestä vuonna 2005.
Nopeuttaakseen neuvotteluja naiset päättivät 7.7. 2003 lukita kokoussalin pääoven ulkopuolelta. Tarkoituksena oli pitää ovi lukittuna siihen asti kunnes sopimus syntyy ja saadaan allekirjoitetuksi. Naisten hullunrohkea toiminta tuotti tulosta: sopimus saatiin aikaan saman päivän kuluessa.
Kun tulimme takaisin Liberiaan, naiset jatkoivat kokoontumista Monrovian lentokentällä. Siellä istuttiin joka päivä, niin auringon paahteessa kuin sateessakin. Joka viikko järjestettiin myös rauhanmarssi, jossa kannettiin erilaisia rauhaan ja sovintoon kannustavia kylttejä.
Miksi me halusimme rauhaa Liberiaan? Miksi olimme valmiit jättämään kaiken mahdollisen arkityön rakentaaksemme sovintoa?
Näen tähän ainakin kolme erilaista syytä:
1. Halusimme ja haluamme asua turvallisessa paikassa.
2. Halusimme ja haluamme elää omalla paikallamme maailmassa, joka on yksi kokonaisuus.
3. Halusimme ja haluamme antaa rauhalle mahdollisuuden Liberiassa, jotta voimme elää sovinnossa, rakastaa toisiamme sekä auttaa itseämme ja lähimmäisiämme unohtamaan sisällissodan pitkät, katkerat vuodet.
Me uskoimme vahvasti siihen, että Jumala haluaa rauhaa. Vaikka taustamme olivat hyvin erilaisia ja joukkomme koostui eri puolilta Liberiaa tulleista ihmisistä, eri heimoista, eri-ikäisistä ja -kokoisista naisista, meillä oli yhteinen päämäärä. Asenteemme ja asenteeni muuttuivat. Opin hyväksymään niitä, jotka olivat aiheuttaneet minulle vahinkoa. Ymmärsin, että sodan johtajat ja huumeiden käyttö oli vaikuttanut monien ihmisten toimintaan. Teimme työtä ja rukoilimme yhdessä, vaikka edustimme hyvin erilasia aatteita ja uskontoja. Yhteinen rukous auttoi myös ymmärtämään, että sota ei ole vastaus maamme ongelmiin. Jaoimme sen, mitä jaettavissa oli. Yhdessä etsimme huoliimme ja tuskaamme sopiva sanoja. Sovintoa rakentamaan pyrkivien neuvottelujen myötä huomaisimme, että ihmisten sydämissä muuttui jotain: halusimme muodostaa uudelleen yhtenäisen kansakunnan, vaikka sota, viha ja rikokset toisimme kohtaan olivat saaneet meidät hyökkäämään toistemme kimppuun. Ajattelen, että kristityille oli ja on erityisen tärkeää rukoilla kaikkien kanssa anteeksiannon, rakkauden ja mieleen asti ulottuvan rauhan puolesta.
Näin toteutimme käytännössä sitä, mistä YK:n päätöslauselma 1325 " Naiset, rauha ja turvallisuus" puhuu. Sen päätavoitteena on vahvistaa naisten roolia ja päätösvaltaa konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhanrakentamisessa sekä lisätä merkittävästi naisten turvallisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Naisten mielipiteitä ei ole riittävästi kuunneltu päätettäessä konfliktien jälkeisistä yhteiskunnan talouden ja vallankäytön rakenteista, maanomistusoloista tai lainsäädännöstä. Tutkimusraportit vahvistavat, että naisten oikeuksien ja aktiivisen osallistumisen edistäminen lisää merkittävästi turvallisen, tasapuolisen ja toimivan yhteiskunnan toteutumista. Kun naisilla ja miehillä on tasavertaiset mahdollisuudet osallistua päätösten suunnitteluun ja toteutukseen, on myös sovinnon rakentaminen helpompaa.
Vaikka Liberiassa on vielä paljon tehtävää keväällä 2009 hyväksytyn maallemme laaditun 1325-toimintohjelmamme läpiviemisessä, on jo paljon tapahtunut. Olemme rukoilleet yhdessä ja meillä on toimiva kirkkojen yhteinen neuvosto. Olemme istuttaneet vihanneksia ja juureksia. Olemme juhlineet ensimmäisten kylvöjen ja istutusten satoja. Olemme yhdessä ommelleet vaatteita ja korjanneet sodassa tuhoutuneita rakennuksia. Olemme saaneet ammatillista koulutusta ja peruskoulut ja päivähoito toimii, ainakin osittain. Kaikilla ei ole varaa koulupukuihin ja koulunkäyntiin, mutta etenemme pienin askelin. Vastustamme näkyvästi ja kuuluvasti lähisuhdeväkivaltaa. Presidentti, arvostettu maan äiti, Ellen Johnson Sirleaf on sekä esimerkillään että demokratisoituvien rakenteiden kautta tukenut kehitys- ja rakennustyötämme lukemattomin eri tavoin, mm. lisäämällä yrittäjyyskoulutusta. Saamme eri järjestöjen kautta pienlainoja. Maassamme on vielä lähes 15000 YK:n rauhanturvaajaa, mutta uskomme siihen, että heidän läsnäolonsa auttaa meitä liberialaisia rakentamaan vapaata maatamme.
Keskustelin rauhasta ja sovinnosta muutaman nuoren naisen kanssa ja he vakuuttivat minulle, että seuraava sukupolvikin uskoo, että emme halua ratkaista vaikeita kysymyksiä taistellen, vaan rauhassa ja yhteisön kaikkia jäseniä kuunnellen. Stipendiohjelmamme koordinaattorin (Hega Jonhsonin) mukaan asenteemme muuttuu myös silloin, kun opimme tuntemaan Raamattua paremmin, sehän opettaa mm. että kaikki, jotka uskovat Kristukseen ovat uusia luotuja, entiset toimintatavat katoavat uuden lahjaksi saadun elämän myötä. Raamattu kehottaa myös rakastaman, huolehtimaan toisistamme - niin ystävistä kuin vihollisistakin.
Katso kuvia ja lue unelmista Liberiasta, klikkaa tästä!
Teksti: Roseline K. Toweh, Liberia
Kuvat: Pirjo-Liisa Penttinen Suomen NNKY-liiton pääsihteeri
" Liityin Liberian NNKY:n teinijärjestöön 1976 ja minusta tuli ryhmän ohjaaja vuonna 1979. Siitä asti toimin vapaaehtoisena järjestössä, joka on perustettu Liberiaan vuonna 1941. Vuonna 2001 minut valittiin nykyiseen toimeeni NNKY:n kansalliseksi pääsihteeriksi." Roseline