Maaliskuussa 1999, Naton pommitusten toisena päivänä, nuori Artur Krasniqi (kuvassa oikealla) jonottaa leipää leipomossa Kosovossa, Pristinan kaupungissa. Hän on elänyt sodan pimeimmät hetket ja selvinnyt hengissä teloitusrivistä, nälästä ja pahoinpitelystä. Nainen tiskin takana korottaa äänensä: "Myymme leipää vain, jos teillä on henkilöllisyyskortti mukana!" Noin puolet ihmisistä kävelee ulos liikkeestä ilman leipää, Krasniqi heidän mukanaan.
- Se tuntui uskomattoman väärältä. Oli 20. vuosituhannen viimeinen vuosi Euroopassa, ja meiltä kiellettiin ruoka etnisen taustamme tähden! muistelee Krasniqi.
Artur Krasniqilla olisi syytä vihaan ja katkeruuteen, mutta hän on valinnut toisen tien. Tänään hän johtaa Kosovon evankelista kirkkoa ja korostaa kirkkojen roolia rauhan välittäjänä.
- Voimme ottaa luontevasti rauhan rakentajan roolin, koska olemme nuori kirkkokunta eikä meillä ole vanhempien kirkkojen raskasta historiaa painolastina.
Erilaisuus on Jumalan rikkautta
Krasniqin mukaan ei riitä, että kristityt kieltäytyvät sotimasta tai lietsomasta etnistä vihaa. Kirkon ja kristittyjen tulisi ottaa vahvempi ja aktiivisempi rooli sovinnon välikappaleena Balkanilla. Jos kristityt ovat hiljaa, he kieltävät kutsumuksensa olla rauhantekijöitä.
Krasniqi on pohtinut paljon Kosovon konfliktin syitä.
- Jugoslavia, jossa kaikki etniset ryhmät sulatettiin yhteen, kielsi ihmisiltä heidän etnisen identiteettinsä. Kun suurvalta alkoi mureta, piilossa olleet vihamielisyydet nousivat esiin ja riistäytyivät käsistä.
- Erilaisuus on Jumalan luomaa rikkautta, muistuttaa Krasniqi.
Evankelisen kirkon joululahjakampanja serbikylällä Kosovossa.
Sovinto syntyy anteeksiantamuksesta
- Jumala on sovituksen Jumala. Hän teki aloitteen poistaakseen vihollisuuden muurin itsensä ja ihmiskunnan väliltä. Sovinto ei synny, jos muistelemme muiden pahuutta tai jos luomme sovinnosta teorioita. Sovinto syntyy, kun elämme anteeksiantamuksessa toistemme sekä Jumalan kanssa, pohtii Krasniqi.
Krasniqin seurakunta rakentaa rauhaa myös käytännön teoilla: se toimittaa humanitaarista apua lähialueiden köyhiin kyliin. Omien kokemustensa jälkeen Krasniqi haluaa varmistaa, että apu on kaikkien etnisten ryhmien saatavilla.
Krasniqin johtama House of Hope -järjestö, yhdessä suomalaisen kumppanijärjestö Fida Internationalin kanssa, antaa nuorille koulutusta parantaen nuorten työllistymismahdollisuuksia.
Lasten kansantanssiryhmä House Of Hope -nuorisokeskuksessa Miloshevassa.
Patsas ilman konekivääriä
Jugoslavialainen Nobel-palkittu kirjailija Ivo Andrić (1892-1975) on lausahtanut: "Balkanilla sinun on vihattava jotakuta, muuten kaikki vihaavat sinua." Tämä kuvaa sitä kulttuurista muuria, joka Kosovon kirkkojen, seurakuntien ja kristittyjen on ylitettävä.
Kosovolaiset nuoret tarvitsevat tulevaisuudenuskoa ja malleja rauhan rakentamisesta. Onneksi lähihistoria on tarjonnut muutamia rauhanrakentajan roolimalleja nuorisolle.
Katolinen kulttuurintutkija Anton Çetta (1920-1995) oli yksi heistä. Vappuna 1990 hän kutsui kokoon
500 000 ihmistä sovintokokoukseen verikostoperinnettä vastaan. Hänen työnsä sovinnon luomiseksi ja verikoston estämiseksi perheiden välillä pelasti lukuisien ihmisten hengen. Häntä esittävä patsas seisoo lähes unohdettuna pristinalaisen omakotitalon pihassa.
- Täällä rakastetaan patsaita, joissa ihmisillä on konekivääri kädessä. Çettan patsaalla on tyhjät, avoimet kädet, jotka kutsuvat riidan osapuolia sovintoon, siksi hänelle ei ole löytynyt paikkaa kaupungilla! Rauhan rakentaminen ja sovinto Balkanilla vaativat vielä paljon työtä ja asennemuutosta.
Nene Teresa kävelykatu Pristinassa.
Teksti: Anne Sorila
Koulutusneuvonantaja, Kaakkois-Balkan | Fida International
Kuvat: Fida