Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. (1.Moos1:26) Ihminen sai tehtäviä Luojaltaan – viljellä ja varjella luomakuntaa (1.Moos.1:28-30) ja nimetä Jumalan luomat eläimet (1.Moos.2:19-20). Ihminen sai jatkaa Jumalan luovaa työtä. Vapaus on nähty olennaisena piirteenä Jumalan kuvaa ihmisessä, koska vapaus antaa mahdollisuuden vastata Jumalan antamaan kutsuun. Vain vapaana rakkaus on mahdollista.
Kristinuskon Jumala ei ole yksi yksinäinen. Hän ilmoittaa itsensä Kolminaisuutena – Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä. Jumaluus on mysteeri, mutta Raamatun perusteella voi nähdä, että kolme tasaveroista persoonaa muodostaa yhden jumalallisen luonnon. Myös ihminen luotiin yhteisölliseksi. Hän on Jumalan kuva ja työtoveri. Hänet luotiin mieheksi ja naiseksi (1.Moos.1:27), koska ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Luomiskertomus määrittelee myös eläimet ihmisen kumppaneiksi(1. Moos.2:18).
Joku on kysynyt pilkallisesti, olisiko Kaikkivaltias Jumala voinut luoda niin ison kiven, ettei itse jaksaisi sitä nostaa. Vastaus on, että Jumalan loikin sen kiven, ja se on ihminen. Jumala kunnioittaa ja rakastaa ihmistä niin paljon, ettei toimi ihmisen vapautta vastaan.
Kahlehdittu vapaus
Vapaus on taustalla, kun ihminen lankeaa syntiin. Jumalan työtoveruuden sijasta ihminen tahtoo itse olla jumala. (1.Moos.3:5) Kaikki synti saa alkunsa itsekeskeisyydestä ja haluttomuudesta olla Jumalan yhteydessä. Synti on eroa, pirstoutumista, vihollisuutta, väkivaltaa, ja sen seurauksena on kärsimys ja kuolema. (1.Moos.3:16-19) Synti on sairaus, joka kalvaa kaikkia ihmisiä.
Syntiin kuuluu valhe (Joh.8:44), sillä eihän ihmisestä omin voimin tule jumalaa. Valhe ja kärsimys vammauttavat ihmisen vapauden. Usein ihminen ei tee sitä hyvää mitä tahtoo, vaan sitä pahaa mitä ei tahdo (Room.7:19). Vähintään yhtä usein ihminen erehtyy ja tahtoo pahaa (Room.3:12).
Synti rikkoo yhteyden toiseen ihmiseen. Toisen erilaisuus ei olekaan mahdollisuus yhteyteen ja kumppanuuteen hänen kanssaan, vaan se on pelottava uhka. Uhkaa vastaan pitää puolustautua, ja sen seurauksena on väkivalta (1.Moos.3:4-7).
Se, että synnin lähtökohtana on vapaa valinta, kertoo siitä, ettei pahalla ole omaa olemusta. Paha on hyvän poissaoloa. Jos en itse valintojeni kautta antaisi pahalle mahdollisuutta, sitä ei olisi olemassakaan. Paha ei ole ihmisen vääjäämätön kohtalo, siitä voi ottaa etäisyyttä. Jos ihmisen alkuperäiseen vapaus toipuisi synnin sairaudesta, olisi toivoa pahan ja kuoleman voittamisesta.
Jumalan nöyryys murtaa kahleet
Jumala tuli ihmiseksi, jotta Hän jakaisi luotujensa elämän. Kristus palauttaa mahdollisuuden yhteyteen Jumalan kanssa, ihmisten kesken ja koko luomakunnassa, kun hän tulee ihmisten keskuuteen: hän syntyy hoivattavaksi vauvaksi, kasvaa oikeudenmukaisuuden opettajaksi ja kärsivien auttajaksi. Hän elää niin kuin opettaa (Jes.53) – toisten tähden – ja se tie johtaa epäoikeudenmukaiseen tuomioon ja orjan teloitukseen (Luuk.23:22, 23:41). Kristus syntyy ja kuolee ihmisten kaupunkien ulkopuolella, vapaana vallan, rahan ja aseiden järjestelmistä. Jumalan nöyryys voittaa ihmisen ylpeyden, koska kuolema ei voi pitää hallussaan elämän ruhtinasta (Ap.t.3:15).
Ensimmäisille kristityille pelastus tarkoitti sitä, että Kristus tulee mukaan ihmisen kuolemaan ja ihminen pääsee osalliseksi Kristuksen ylösnousemuksesta (Room.7:4). Voitto kuolemasta avaa uuden elämän, jossa ihminen voi toteuttaa alkuperäisen mahdollisuutensa. Hänen vapautensa toipuu, kun hänestä tulee Pyhän Hengen temppeli (1.Kor.6:19). Vapaasta tahdostaan rakastava ihminen on Jumalan luova työtoveri(1.Kor.3:9). Jumalan alkuperäinen kuva alkaa kirkastua kaltaisuudeksi (Room.6:22; 8:21).
Toipuminen vapaaksi
Raamatussa sanotaan 365 kertaa ”Älä pelkää!”. Toipuminen pahuuden kahleista alkaa vapautumisella pahan ja kuoleman pelosta (Mt. 5:36). Elämän olennainen tarkoitus on päästä orjuudesta vapauteen(Room.6:17-22).
Usko merkitsee luottamusta elämän voittoon, se on sen todellisuutta, mitä toivotaan(Hepr.11:1). Uskon valossa voi nähdä omat synnit ja tunnustaa ne. Niistä vapautuminen tapahtuu hengellisen kasvun tiellä askel askeleelta, samoin kuin toisen ihmisen uudelleen löytäminen lähimmäisenä (Jaak.5:16).
Meidän kristittyjen on tärkeää myöntää se, että kristinuskon nimissä on vainottu toisuskoisia, alistettu siirtomaita ja siunattu sotia. Oma vapaus edellyttää toisen vapauden tunnustamista(1.Joh.4:19-20). Usko Kristukseen on mahdollista vain vapaana ja se kasvattaa vapauteen; siksi se edellyttää toisen ihmisen uskon ja vapauden kunnioittamista (Gal.5:13).
Vapaus on ihmisen ja Jumalan kohtaamisen ulottuvuus. Se on myös yhteyden ulottuvuus toisen ihmisen, eläinten ja koko luomakunnan kanssa(Room.8:20-21). Toinen ja hänen erilaisuutensa ei ole enää pelottava uhka, vaan mahdollisuus yhteyteen. Vapaus sisältää mahdollisuuden kasvuun ja uudistumiseen, jossa elämän tarkoitus toteutuu.
Jumalan vapaus tarkoittaa sitä, että hän on ihmisen määritelmiä ja käsityskykyä suurempi. Kristinusko kertoo Jumalan tiestä ihmisen luo, ja se on myös ihmisen tie Jumalan luo. Ihminen ei kuitenkaan hallitse eikä ymmärrä koko todellisuutta, ja siksi hänen on syytä kunnioittaa Jumalan tuntemattomuutta. Usko ja vapaus kutsuvat ikuiselle tielle, jossa ihminen voi aina päästä lähemmäs elämän lähdettä, jossa tieto muuttuu rakkaudeksi, kirkkaudesta kirkkauteen(2.Kor.3:18).
isä Heikki Huttunen