Maissipellon laidalla seisoo pieni ruskea talo ”Toivon ja turvan keskus orvoille”. Parhaimpiinsa pukeutunut joukko järjestäytyy ottamaan vieraat vastaa.
Karibuni! Tervetuloa! – toivottavat lapset yhdessä Christine Wambuin, lastenkodin perustajan kanssa. Jokainen lapsi kertoo nimensä ja esittää yhden oppimansa raamatunlauseen. Erityisen koskettavalta tuntuu lause: ”Vaikka äitini ja isäni ovat hylänneet minut, sinä Herra olet turvani, sinä olet puolustajani.”
Lapset näyttävät meille vieraille huoneensa ja pihalla olevat kotieläimensä. – Tämän vuohen nimi on Thomas ja tuo tuolla on James, selittävät tytöt ylpeinä lemmikeistään. Sitten he kirmaavat takaisin leikkeihinsä, tytöt hyppäämään twistiä kuminauhalla ja pojat pelaamaan pikkukivillä.
Järkytys pani toimimaan
– Lähes kaikki lapsemme ovat hiv-positiivisia, Christine kertoo hiljaa. – Kuusi vuotta sitten koin suuren järkytyksen, kun sisareni kuoli aidsiin. Kerroin surustani eräälle hiv-positiiviselle ystävälleni, joka totesi: ’Jospa olisimme tienneet sisaresi sairaudesta, olisimme voineet auttaa häntä.’ Päätin tuolloin, etten kestä kuulla enää yhdenkään ystäväni tai sukulaiseni aids-kuolemasta tekemättä mitään. Halusin auttaa erityisesti slummeissa eläviä naisia. Liityin erääseen naisten aids-tukiryhmään tekemään vapaaehtoistyötä. Kouluttauduin myös tiedollisesti aidsiin liittyvistä asioista ja lääkkeistä.
– Tukiryhmämme toimi erityisesti slummeissa. Veimme slummien naisia klinikalle saaman lääkitystä. Silti monet näistä naisista kuolivat aidsiin, ja heiltä jäi lapsia, joista kukaan ei enää huolehtinut. En pystynyt jättämään lapsia slummin kujien armoille, vaan toin heitä kotiini. Mieheni yllättyi ja närkästyi nähdessään neljän oman lapsemme lisäksi viisi vierasta lasta talossamme. Hän vaati minua viemään orvot pois. Mutta minne lapset olisivat menneet? Heillä ei ollut enää ketään. Tein ratkaisuni. Myin pois omistamani kampaamon ja perustin orpokodin. Sinnikkään työn tuloksena olen löytänyt yhteistyökumppaneita tukemaan orpokotimme toimintaa.
– Slummilasten lisäksi osa 25 lapsestamme on kotoisin maaseudun kylistä. Kaikkien lasten vanhemmat ovat kuolleet aidsiin. Pyrimme tukemaan lapsia koulunkäynnissä ja selviämään elämässään eteenpäin. Lapset voivat asua kodissamme yliopistoon menoon asti.
Kodin olohuoneen nurkassa on hyllystö täynnä lääkepurkkeja – lasten aids-lääkkeet. David-apumies kertoo noutavansa lahjoituksina saatua ruokaa kuten maitoa päivittäin eri paikoista. Orvoksi jääneillä lapsilla on nyt koti, jossa heistä pidetään huolta.
Teksti: Satu Toukkari, Suomen Pipliaseura
Ihmisenä arvokas – hiv-positiivisenakin
Laupias samarialainen - hanke Afrikassa