Kirkkoihin ja seurakuntien toimistoihin tulee yhä useammin henkilöitä jotka kertovat olevansa vainottuja kristillisen uskonsa tähden ja tarvitsevat suojelua. Meille suomalaisina kristittyinä tämä on melko hämmentävää kahdesta syystä. Kristittyjen vaino on meille niin etäinen asia että on vaikea suhtautua tällaiseen ihmiseen ja uskoa hänen kertomukseensa. Toiseksi meillä on sellainen käsitys että valtiovalta ja sen viranomaiset hoitavat tällaiset asiat, emmekä ymmärrä miksi tämä henkilö on tullut seurakuntaan hakemaan apua. Eri asteinen kristittyjen vaino on kuitenkin lukumääräisesti jopa kasvava ilmiö maailmalla. Nämä ihmiset eivät ole tottuneet luottamaan viranomaisiin. Usein juuri valtion viranomaiset ja poliisi ovat niitä jotka ovat uhanneet heitä heidän omassa maassaan. Siksi he kääntyvät uudessa maassa seurakunnan puoleen. Se on ainoa taho johon he luottavat. Toisinaan nämä turvapaikan hakijat ovat jo ehtineet pettyä Suomen viranomaisiin. Tämä ei tarkoita että Suomen viranomaiset olisivat toimineet omien säännöstensä vastaisesti. Viranomaisemme kuitenkin toimivat usein kristityn turvapaikan hakijan oletusten vastaisesti. Kristitty turvapaikan hakija olettaa että suomalaiset viranomaiset olisivat kristinuskon edustajia samalla tavalla kuin esim muslimimaan viranomaiset ovat islamin edustajia. Kun viranomainen painokkaasti irtisanoutuu uskonnosta, se tuntuu turvapaikan hakijasta hyvin pelottavalta. Hän kokee joutuneensa uudelleen vihamielisten ja uhkaavien ihmisten käsiin. Tämä asetelma meidän tulee ymmärtää kun kristitty turvapaikan hakija tulee kirkon ovelle. Hän huokaisee helpotuksesta kun löytää kristityn ihmisen ja uskoo nyt olevansa turvassa seurakunnan suojissa. Näin asia ei tietenkään ole. Seuraava shokki on se, että me emme voi juurikaan auttaa. Seurakunnilla ei ole sellaista vaikutusvaltaa yhteiskunnassa ja päätöksenteossa kuin maahantulija uskoo. Seurakunnan työntekijä soitellessaan poliisille ja muille viranomaisille saattaa tulla yhtä lailla tyrmätyksi kuin turvapaikanhakija.
Työ viranomaisten kanssa
Voimme kuvitella että turvapaikan hakijoiden asioita käsittelevien viranomaisten keskuudessa on syntynyt kuva naivista seurakunnan työntekijästä, jonka suu ja silmät on valehdeltu täyteen liikuttavia tarinoita ja nyt tämä työntekijä on uskonut kaiken ja ryhtynyt suureksi pelastajaksi. Viranomaiset eivät kaipaa tällaisia henkilöitä sotkemaan työtään ja häiriköimään loputtomilla yhteydenotoillaan. Seurakuntien työntekijöiden tulee toimia asiallisesti ja laillisesti. Julkisuudessa on usein kysytty miten seurakunnan edustajalla saattaisi olla jostain turvapaikka-asiasta parempi tieto kuin siihen perehtyneellä viranomaisella. Tosiasia on kuitenkin että monesti yksittäisen ihmisen asiaan ei ole kunnolla perehdytty. Lisäksi viranomaiselta saattaa puuttua ymmärrys kristittyihin kohdistuvasta vainosta. Tästä ammattitaidon puutteesta ovat kertoneet monet turvapaikkapäätöksiin kirjatut ilmaisut, kuten että kristityksi kääntynyt entinen muslimi voisi pitää uuden uskonsa yksityisasiana muslimimaassa. Seurakunta voi siis tosiasiassa omalla asiantuntemuksellaan auttaa viranomaisia parempiin päätöksiin ja näin edistää lain noudattamista.
Mitä seurakunta voi tehdä?
Seurakuntien etu ei ole että kaikille kristityksi tunnustautuville tai kristityksi kääntyville annettaisiin turvapaikka. Tämä johtaisi siihen että kirkon ovella olisi kohta keinottelijoiden jono. Tuskin se jono kovin pitkä olisi, sillä kristityksi kääntyminen merkitsee kuitenkin vaikeuksia suhteessa perheeseen ja sukuun. Harva on valmis maksamaan tätä hintaa vain saadakseen maassaololuvan. Oman alkuperämaassa olevan suvun painostuksen lisäksi monet kristityksi kääntyneet saavat tappouhkauksia myös Suomessa. Eräs Iranista kotoisin oleva nuorimies kertoi saavansa sanallisia uhkauksia ja pientä tönimistä viikottain. Kun ehdotin yhteydenottoa poliisiin, hän totesi että ei ole kyse vain muutamasta henkilöstä vaan koko yhteisöstä. Hän ei näe että poliisi voisi asialle mitään. Kristityksi kääntyneen pakolaisen elämä ei siis välttämättä ole helppoa. Tästä meidän tulee kertoa avoimesti niille jotka haluavat kääntyä tai käännyttyään hakevat turvapaikkaa. Kasteopetus pitää olla niin perusteellinen että kastava pastori voi melkoisella varmuudella arvioida kääntymisen vakavuuden.
Toisinaan seurakunnat ovat turvautuneet mediaan puolustaessaan turvapaikanhakijoita. Median kautta suurempi yleisö voidaan saattaa tietoiseksi tosiasioista. Ihmisillä on oikeus tietää. Vain silloin kansalla on myös mahdollisuus vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan. Toisaalta median käyttö ei ole omiaan lisäämään luottamusta seurakuntien ja viranomaisten välillä. Siksi media on tavallaan viimeinen keino. Julkisuus myös saattaa turvapaikanhakijan suuremman uhan alle. Lisäksi tulee huomioida että turvapaikanhakijan omaiset alkuperämaassa saattavat joutua vainon kohteeksi mediajulkisuuden johdosta.
Seurakunta voi antaa kristitylle turvapaikanhakijalle sen kokemuksen että tässä maassa on ihmisiä jotka ymmärtävät häntä ja ovat hänen puolellaan. Tämä lisää merkittävästi turvallisuudentunnetta, vähentää stressiä ja toivottomuutta ja edistää henkistä terveyttä. Rukous toisen kristityn kanssa on korvaamattoman arvokasta ihmiselle joka elää karkotuksen pelossa.
Timo Keskitalo
Pastori
International Evangelical Church