Olen syntynyt kristilliseen perheeseen ja otin Jeesuksen vastaan elämääni vuonna 1982 jolloin olin teini-iässä. Siitä lähtien Jeesus on ollut minun elämässäni koko ajan. Vaikka me kristityt elimme Islamin uskonnon paineen alla, en huomannut asian vakavuutta. Vasta ylä-astetta käydessäni aloin huomata Islamin uskonnon painajaista. Koulussa ei ollut lupa puhua muuta kieltä kuin arabiaa, en edes saanut käyttää äidin kieltäni, muuten minut olisi hakattu kunnolla. Suoraan sanottuna ei ollut minkäänlaista tasa-arvoa. Muslimit ottivat uskonasiat tosissaan. Kun islamilainen laki otettiin käyttöön, sharia, niin tuhannet viattomat kristityt saivat surmansa, vain koska he hylkäsivät Islamin. Muslimit olivat kristittyjen yläpuolella ja sama ongelma on olemassa edelleen. Vaikka Sudanin talous on aina ollut hyvässä kunnossa, valtion rahat ovat aina olleet muslimien käsissä ja he johtivat koko Sudania, koska he olivat enemmistö. Muslimit välttelivät kristittyjä. He muuttivat Sudanin valtion muslimimaaksi ja arabiasta tuli virallinen kieli. Siitä seurasi myös, että kukaan ei saanut enää matkustaa Israeliin, ei edes kristityt – vain koska muslimit vihaavat Israelia ja Sudanista tuli muslimi- valtio.
Kun kävin muslimien alueella pääkaupungissa opiskelemassa, siellä huomasin selvästi Islamin läsnäolon. Siellä ei ollut lupa rakentaa kirkkoja, niin että vain vanhat kirkot, jotka olivat brittiläisten lähetystyön aikana rakennettuja, säilyivät. Opiskelu oli tosi kallista, mutta silti menin naimisiin jo vuonna 1988 ollessani edelleen ylä-asteella. Kun syntyi taloudellisia vaikeuksia, päätin matkustaa Irakiin työn takia vuonna 1989, että pystyisin elättämään vaimoani ja maksaa koulukustannuksia. Vaimoni oli raskaana ja kävi samalla töissä. Tarkoitus oli, että tulisin ajoissa, jotta olisin vaimoni lähellä hänen synnyttäessään ensimmäisen lapseni. Harmillisesti kävi niin, että myöhästyin ja lapsi oli syntynyt jo. Mutta Jumalalle kiitos, että kaikki kävi hyvin ja vaimo sekä lapsi olivat terveinä.
1990-luvulla minä pääsin raamattukouluun vaimoni kanssa pääkaupungissa ja toimin Umdurmanin kirkossa saarnajana. Valmistuin raamattukoulusta yhdessä vaimoni kanssa vuonna 1992. Vuonna 1997 sain mahdollisuuden matkustaa Libanoniin jatkamaan raamattuopiskelua. Pääsin Libanoniin Syyrian kautta mutta perheeni jäi Sudaniin. Kaksi vuotta myöhemmin lähetin rahaa perheelleni, jotta ne pääsisi Syyriaan. Tällä tavalla pääsisin tapaamaan perhettäni Syyriassa yhden tai kaksi kertaa kuukaudessa. Tämän ajan vaimoni kävi töissä, mutta onneksi Syyriassa oli myös tuttuja, jotka ahkerasti auttoivat perhettäni minun poissa ollessani. Libanonissa kävin töissä ja samaan aikaan koulua. Koska työ kuului opiskeluun, siitä ei saanut palkkaa, mutta sain joka tapauksessa opiskella. Kolmessa vuodessa, eli vuonna 2000, valmistauduin ja vihdoinkin sain perheenikin tulemaan Libanoniin asumaan. Tähän aikaan perheeni kuului kolme lasta, vaimoni ja minä. Valmistauduttuani sain heti töitä saarnaajana Sudanilaisessa kirkossa. Silti olin sitä mieltä, että haluan etsiä parempaa tulevaisuutta perheelleni, vaikka joutuisin menemään kauas toiseen maahan. Vuonna 2004 sain UN:n kautta tilaisuuden tulla Suomeen pakolaisena perheeni kanssa. Samalla siirryttiin evankelisesta kirkosta luterilaiseen. Suomesta me vihdoinkin löydettiin tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, ilmaista koulua ja paljon muuta sellaisia asioita joita olimme kaivanneet omassa maassamme. Nykyään elän onnellisena Suomessa ja perheeni kuuluu tällä hetkellä 5 lasta, vaimoni ja minä. Vuonna 2010 sain tämän lisäksi vielä tilaisuuden palata Sudaniin, missä minut vihittiin papiksi.