Nimeni on Zorana Jovanovic ja olen syntynyt Sarajevossa, Bosnia ja Hertsegovinassa, joka silloin oli Jugoslavian osavaltio. Bosnia (BiH) on ollut oma valtio vuodesta 1995 ja Sarajevo on Bosnian toinen pääkaupunki.
Bosniassa käytiin sisällissota vuosina 1992-1995. Bosnia ja Hertsegovinan poliittisesta järjestelmästä sovittiin vuonna 1995 Daytonin rauhansopimuksessa. Maa ei ole täysin itsenäinen, vaan sitä valvoo kansainvälinen yhteisö YK:n kautta.
Bosnia jakautuu kahteen osaan, eli maa koostuu kahdesta poliittisesta kokonaisuudesta, Bosnia ja Hertsegovinan federaatiosta (51 % maasta) ja Serbian tasavallasta (49 % prosenttia). Sen lisäksi alueella on yksi pieni osa demilitarisoitua aluetta Brcko, jolla on itsehallinto-oikeudet.
Eli Bosnialla on kaksi pääkaupunkia: Sarajevo on Federaation pääkaupunki ja Banja Luka on Serbien tasavallan pääkaupunki.
Vaikka olen syntynyt Sarajevossa ja Sarajevon tytöistä (Sarajka djevojka) sanovat, että ovat maan kauniimpia, lapsuuteni vietin Dobojissa Pohjois-Bosniassa. Jugoslavian aikaan elettiin sosialistista aikaa, jolloin kansalaisten uskonto oli tiedossa, mutta maassa juhlittiin enemmän Jugoslavian tasavallan juhlapyhiä kuin uskonnollisia juhlia. Vuoden huipennus päätyi Uuden vuoden juhlaan, jossa Pakkasukko toi lahjoja aikuisille ja lapsille ja jokaista kotia ja toimistoa, uskonnosta riippumatta, koristeli komea kuusi. Bosniassa on kolme pääuskontoa, eli katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko ja islam. Bosnian sisällissodan jälkeen ihmiset jaettaan uskon mukaan etnisiin ryhmiin, eli Bosnian Kroaatti (roomalaiskatolinen), Bosnian Serbi (ortodoksi) ja Bosnjakki (islamin uskonen). Etu- ja sukunimi kertovat kaiken tässä tapauksessa, ja minä kuulun Bosnian Serbeihin, koska olen uskonnoltaan ortodoksi.
Olin viisitoistavuotias kun Bosnian levottomuudet alkoivat 1992. Olin lyseon ensimmäisessä luokassa ja sinä vuonna vanhan ajan lyseo oli palanut takaisin lukioiden ohella. Lyseossa palattiin vanhaan opetussuunnitelmaan, jossa latinan kielestä tehtiin pakollinen aine. Luokalla oli 30 oppilasta eri etnisistä ryhmistä ja nuorten sosiaalinen elämä oli vilkasta. Yhtenä huhtikuisena päivänä, matematiikan kokeen jälkeen minua tultiin hakemaan kesken koulupäivää. Isäni odotti lyseon pihalla ja seuraavaksi menimme hakemaan pikkusiskoni yläasteelta. Äiti oli jo kotona ja meille vaan sanottiin että olemme lähdössä isovanhempien luo Serbiaan Belgradiin ja viikonlopuksi pitisi pakata laukku matkaan. Tästä alkoi meidän matka pois kotikaupungista Dobojista, kohti Serbian pääkaupunkia Belgradia ja huhtikuun lopussa 1992 saavuimme koko perheen voimiin Suomeen.
Syy kotikaupungin jättämiselle selvisi minulle ja siskolle matkalla Belgradiin osittain ja lopullisesti kun saavuimme Suomeen. Levottomuudet lähestyivät Dobojia, ja kukaan ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu. Saavuttuamme Suomeen menimme perhetuttujemme luo Laihialle ja yritimme saada yhteyttä sukulaisiin, jotka jäivät Dobojiin. Yhteydet katkesivat vapun tienoilla -92, ja virallisesti Doboj oli saarrettu, ja kukaan ei pääsyt kaupungista ulos eikä sisään. Sisällissota puhkesi Dobojissa, ja sovussa asuneet kaupunkilaiset jakaantuivat omiin etnisiin ryhmiin. Naapurit ja perheet käänsivät selkänsä toisilleen, ja Bosnian asukkaat jakautui hetkessä kolmeen etniseen ryhmään.
Meidän perhe asettui asumaan lopuksi Hämeeseen ja aloimme tutustua suomalaisen kulttuuriin, koulutusjärjestelmään ja työelämään. Kielimuuri oli ensimmäinen este, joka siskoni ja minä ylitimme nopeasti vuodessa ja vanhempamme seurasivat perässä. Naapurit tulivat vähitellen tutuiksi ja löysimme Hämeenlinnasta ortodoksisen kirkon ja seurakunnan. Asuimme Hattulan kunnassa viisi vuotta ja perheemme kohtasi uuden vaikeuden, kun isäämme sairastui syöpään ja menehtyi hyvin nopeasti. Äiti, sisko ja minä jäimme kolmen naisen kesken uuteen ympäristöön. Olin juuri aloittanut ensimmäisen rakennusinsinöörivuoden Hämeen Ammattikorkeakoulussa ja sisko oli ylioppilaskirjoitusten keskellä kun isäämme kuoli. Vaikeat ajat toivat ystäväämme ympäri Suomea meidän luo jakamaan suruamme. Ajattelimme muuttaa Hämeenlinnan, kun kohtasimme uuden vaikeuden asunnon haussa. Tässä vaiheessa siskoni uskonnonopettaja oli käymässä meillä ja äitini mainitsi, että uuden asunnon saanti on vaikea kun sukunimemme on Jovanovic.
Hän otti asiakseen asunnon näytön ja lopuksi löysimme sopivan kodin. Äitini edelleen asuu samassa asunnossa Hämeenlinnassa. Vaikka en ole syntynyt Suomessa, pidän kotipakanani Hämeenlinnaa. Hämeellä on erityinen paikka sydämessäni, vaikka olen asunut pidempää Helsingissä. Kun liikun Hämeenlinnan kaduilla näen paljon tuttuja ja heidän kanssa on kiva pysähtyä, vaihtaa kuulumisia ja tuntea itsensä osana maisemaa.
Olen asunut vuoden entisessä kotimaassani Bosniassa, kun menin Suomen Puolustusvoimille töihin rauhaturvaajaksi. Vietin 2006-2007 Tuzlan läheisyydessä Pohjois-Bosniassa Task Force North:issa Camp Eagle Basessa sotilastulkin virrassa. Vuosi uniformussa meni todella nopeasti, ja pidin omasta tehtävästäni, joka silloin oli paikallisen kulttuurin osaajana, mediavastaavana ja tulkin asemassa yhteysupseeriosastolla (LOT). Oli mukava liikkua paikallisen väestön seassa uniformussa, ja minne vaan menin olin ”meidän tyttöjä”. Vaikka uniformussa luki Jovanovic ja nimen perusteella paikalliset tiesivät etnisen taustani, silti olin osa heistä. Uniformussa oli Suomen lippu, ja olin myös yksi rauhanturvaajista Suomen kontingentista. Minua otettiin hyvin vastaan omalla osastolla, ja päivittäinen tehtäväni oli paikalliset uutiset. Joka aamu 10 minuuttia toimiston aamukokouksien yhteydessä oli minun osuus, jossa keräsin päivän uutiset Bosniasta, Kroatiasta ja Serbiasta ja yhdistin mediassa osaa vanhaa Jugoslaviaa hetkeksi. Tulkkaukset kuuluivat toimenkuvaani, ja paikallisen kulttuurin opastus työkavereille ja arvovieraille. Koska Bosniassa on kolme pääuskontoa, jokaisella on omat juhlapyhät ja tavat, sain tehtävän esimieheltäni tehdä vuosikalenterin. Kalenterista ilmenivat roomalaiskatolilaisten, ortodoksien ja islaminuskoisten juhlapäivät, jotka olivat kaikki nähtävissä kuukausien tasolla. Kalenteri oli työkalu koko Pohjois-Bosnian eurooppalaiselle osastolle EUFOR:ille, jotta paikallisia yhteystyökupanneita ei häirittäisi heidän vapaina päivinä. Sen lisäksi kalenteriin merkattiin uuden valtion, eli Bosnian ja Hertsegovinan molempien puolien tasavallan päivät, jotta kaikki virastot sekä Federaatiossa että Serbien tasavallassa noudattivat. Eli aika ei tullut todellakaan pitkäksi, ja vuoden aikana sain vierailla sukulaisteni ja ystävien luona vähällä vapaalla ajalla ja sääntöjä noutaen. Rauhanturvaaja sai lähtäe pois leiristä kunhan työkaveri tuli mukaan ja tiedot vierailusta oli ilmoitettu esimiehelle ja päämajalle leirissä.
Vuosi entisessä kotimaassani toi jotain uutta elämääni ja koin että kuulun kahteen kulttuurin. Juureni vievät minut aina takaisin synnynsijoille. Arki on Suomessa oman perheen kanssa ja molemmat ovat osaa minua. Olen onnellinen molemmissa, mutta kotini on missä perheeni on.