Minä olen Haja Freeman Liberiasta. Olen asunut Suomessa kahdeksan vuotta. Kotimaassani oli sota, jota pakenin Sierra Leoneen kolmeksi vuodeksi. Sodan seurauksena en voinut pitää mitään yhteyttä sukulaisiini, tavata heitä tai puhua heidän kanssaan. Masennuin syvästi. Aviomieheni tuli tapaamaan minua pakolaisleiriin Sierra Leonessa. Tulin raskaaksi. Pieni poikalapsemme syntyi leirissä aivovammaisena. Koska olin masentunut ja minulla oli vastasyntynyt vammainen lapsi, sain tilaisuuden tulla Suomeen pakolaisena kahden poikani, veljeni ja sisareni kanssa.
Pääseminen osaksi suomalaista yhteiskuntaa oli hyvin vaikeaa. Kahden vuoden jälkeen päätin kääntyä muslimista kristityksi. Kääntymisen ja kasteen jälkeen muutuin positiivisemmaksi elämän suhteen. Vuonna 2012 menin Liberiaan, jossa minut vihittiin lasteni isän kanssa. Uskon Jumalan mahdollistavan mieheni pääsyn tänne Suomeen perheensä luo lähitulevaisuudessa. Elämä ei tälläkään hetkellä ole helppoa, mutta Jumalan avulla ne muuttuvat parempaan suuntaan.
Kristinusko on auttanut minua ja lapsiani sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa. Kun muutimme Suomeen muslimeina, oli vaikeaa toimia eri kulttuurista käsin uudessa kotimaassa. Kristinuskon myötä minusta on tullut suvaitsevaisempi ja sosiaalisempi. Viime syyskuussa menetin kahdeksan perheenjäsentäni Liberiassa riehuneen ebola-viruksen takia. Kristinusko auttoi minua selviämään tästä hyvin stressaavasta ajasta elämässäni. Kaiken kaikkiaan kristinusko auttaa minua lukemattomilla elämänalueilla.
Sosiaalityöntekijät Suomessa toivottivat minut ja lapseni lämpimästi tervetulleiksi.