Nimeni on Laureano Domínguez. Synnyin Kuubassa 4. heinäkuuta 1948. Olen lähtöisin vaatimattomasta, mutta ahkerasta perheestä. Vanhempani eivät pystyneet lapsuutensa ja nuoruutensa aikana kouluttautumaan kovin paljon, mutta he pitivät silti huolta siitä, että minä saisin koulutuksen. Taloudellisesti siihen ei kuitenkaan ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia. Niinpä eräs perheystävämme puhui puolestani, ja minulle tarjoutui mahdollisuus mennä Piaristisen katolisen munkkikunnan ylläpitämään peruskouluun, joka oli suunnattu vähävaraisille perheille. Koska kyseessä oli yksityiskoulu, opetuksen taso oli korkeampi kuin julkisissa kouluissa. Tämän jälkeen opiskelin kirjanpitäjän ammatin Piaristien omassa koulussa.
Kuuban vallankumouksen myötä kaikki muuttui. Yksityiskoulut hävisivät, avattiin julkisia kouluja, ja ammattikouluja laajennettiin. Suoritin ammatillisia opintoja kaupan ja hallinnon instituutissa. Samaan aikaan oli menneillään Kuuban katolisen kirkon ja Kuuban vallankumouksen välinen yhteenotto. Silloin kansan piti valita puolensa näiden väliltä: joko ne, jotka lupasivat kuoleman jälkeisen paratiisin tai ne, jotka lupasivat saavuttaa sen tässä maailmassa. Piti valita joko katolilaisuus tai kuubalainen vallankumous. Perheeni valitsi vallankumouksen tarjoaman tien.
Tässä kohtaa on syytä kysyä, miksi suurin osa Kuuban kansasta päätti valita tuon tien. Kansan antamaa tukea vallankumoukselle ja castrolaisuuden toimenpiteille voidaan selittää toisaalta kärsimyksen suuruudella ja toisaalta sillä, että monet kokivat kirkon hylänneen köyhät.
Vuonna 1967 pääsin opiskelemaan Havannan yliopiston taloustieteelliseen tiedekuntaan. Valmistuttuani työskentelin opettajana Kuuban Camagüeyn yliopiston taloustieteellisessä tiedekunnassa aina vuoteen 1995. Minulla oli myöhemmin mahdollisuus suorittaa tohtorintutkinto Neuvostoliitossa, jonka jälkeen palasin opettajaksi Kuubaan.
Mitä on tapahtunut 40 vuotta sen jälkeen, kun yritettiin rakentaa kuubalainen maanpäällinen paratiisi? Enää ei ole rikkaita ja köyhiä. Nyt on vain köyhiä – lukuun ottamatta niitä, jotka ovat Kuuban kommunistisen puolueen ja hallituksen eri instanssien virkailijoita. Yksityisomistus anastettiin ilman minkäänlaista korvausta kaikilta niiltä, jotka ajoivat maata taloudelliseen tuhoon, joka jatkuu yhä. Ensimmäisenä tukahdutettiin poliittinen vapaus ja sitten yksilönvapaus ja ihmisoikeudet. Totalitaristisen sekä poliittisen ja taloudellisen jyrkkyyden ja suvaitsemattomuuden ilmapiirin keskellä päätin perheeni kanssa jättää Kuuban.
Taloudellisista uudistuksista huolimatta mikään ei ole muuttunut olennaisesti Kuubassa tähänkään päivään asti. Demokratian puuttuminen politiikassa ja taloudessa ovat painolastina uudistuksille. Vallitseva poliittinen ja ideologinen totalitarismi estää yhteiskunnan ja talouden kehitystä.
Saavuin Suomeen yksin tammikuussa 1996. Ei ollut vaikeaa selviytyä, sillä sain koko ajan suomalaisen valtion tukea. Sain mahdollisuuden asua vastaanottokeskuksessa kaikilla niillä perusedellytyksillä, jotka mahdollistavat kunniallisen elämän. Sain myös kuukausittaisen taloudellisen tuen keskuksessa asuessani, jotta voisin syödä. Sain terveydenhoitopalvelua silloin kun tarvitsin sitä ja mahdollisuuden käydä suomen kielen tunneilla. Kun sain oleskeluluvan, hain perheenyhdistämistä, ja se myönnettiin minulle. Kun vaimoni ja tyttäreni saapuivat Suomeen, sain mahdollisuuden etsiä ja vuokrata asunnon Espoosta, jossa asumme edelleen.
Suomessa olemme eläneet kunniallisen elämän, täynnä rauhaa, työtä ja opiskelua, jotka ovat mahdollistaneet sen, että olemme saaneet kehittää kykyjämme ja näin ollen myös sitä yhteisöä, jossa asumme. Myös vaimoni sai kouluttautua uudelleen ja työskennellä uudessa ammatissa.
Olen saanut löytää uudelleen kristillisen uskon, joka on auttanut minua löytämään tasapainon hengellisyyden ja aineellisen hyvinvoinnin välillä. Olen kiitollinen Luojalle kaikesta, mitä olemme saaneet tässä maailmassa. Olen kiitollinen Hänelle myös armostaan ja yritän olla lähimmäisiäni kohtaan samanlainen kuin mitä Herra on meitä kohtaan.