Kristiinankaupungista kotoisin oleva Nanna Rosengård teki vuosien 2013–2014 aikana töitä pakolaisten kanssa Kreikassa Suomen ruotsinkielisen metodistikirkon lähettämänä.
Mitkä olivat sinun tärkeimmät työtehtäväsi?
Vastasin kurssi- ja kahvilatoiminnasta. Lisäksi me tarjosimme ruokaa ja kielitunteja sekä opetusta käsitöissä. Meillä oli keskuksessa myös eräänlainen kauneussalonki. Me pelasimme yhdessä jalkapalloa, opetimme Raamattua ja kristinuskoa koskevia asioita sekä järjestimme erilaisia yhteisöllisiä tilaisuuksia.
Miten taloudellinen kriisi näkyi Ateenassa?
Katukuvassa on tyhjiä liikehuoneistoja ja keskeneräisiä taloja sekä heitä, jotka ovat vain luuta ja nahkaa. Väkeä asuu kaduilla ja aivan tavalliset ihmiset etsivät ruokaa roskalaatikoista. Monien on vaikea nähdä tulevaisuutta. Ne, joilla on siihen mahdollisuus, lähtevät ulkomaille. Paikalle jääneet tekevät pienen palkkansa eteen valtavan kovasti töitä. Monet osallistuvat arjen katkaiseviin mielenosoituksiin.
Ketkä etsiytyvät Kreikkaan?
Suurin osa turvapaikanhakijoista on afgaaneja, pakistanilaisia, albaaneja ja syyrialaisia. Monet jättävät hakematta turvapaikkaa Kreikassa ja oleskelevat maassa ilman virallisia asiakirjoja, jotta he voivat jatkaa matkaansa muuhun Eurooppaan. Kontrolli rajoilla on kuitenkin tiukkaa. Lisäksi pakolaiset ovat usein salakuljettajien armoilla, ja on suuri mahdollisuus, että heidät ilmiannetaan.
Kuinka pakolaiset saapuvat maahan?
Useimmiten salakuljettajien veneillä Turkista. Aiemmin saattoi voida vaeltaa metsän läpi, päästä rajan yli ja sitten kätkeytyä junaan matkan jatkamiseksi.
Minkälaisen vastaanoton pakolaiset saavat?
Heidän ensimmäinen kohtaamisensa tapahtuu rajavartiolaitoksen kanssa, joka on sitä mieltä, että näiden ihmisten on parempi enemmin kuolla kuin tulla Eurooppaan. Jos maahan onnistuu pääsemään, joutuu vankilamaisiin olosuhteisiin vastaanottokeskukseen. Kreikka on avannut uusia vastaanottokeskuksia. Niissä on korkeasti koulutettua henkilökuntaa. Keskuksia on kuitenkin aivan liian vähän.
Missä kunnossa pakolaiset saapuvat Eurooppaan?
He ovat uskomattoman motivoituneita ja heillä on valtava taistelutahto. He ovat uhranneet kaiken, he haluavat oppia kielen, tietää lisää Euroopasta ja uskonnosta siellä. He ovat ystävällisiä, iloisia, auttavaisia ja kiitollisia, mutta kun kerran yritin englannintunnilla opettaa komparatiivia ja superlatiivia käyttämällä sanoja ”valtava meri”, eräs 16-vuotias tyttö sanoi, että hän ei mieluiten puhuisi merestä.
Kuinka paljon pakolaiset tietävät Euroopasta?
Olen havainnut, että juuri maahan saapuneet pakolaiset tietävät uskomattoman vähän siitä, mihin he ovat saapuneet. Useimmat kohtaamistani pakolaisista ovat parhaimmillaan käyneet koulua viiden vuoden ajan tai eivät ollenkaan. He ovat kuulleet, että pohjoisessa on kuuden kuukauden ajan pimeää ja kuuden kuukauden ajan valoisaa tai että asiat ovat Ruotsissa ja Saksassa hyvin.
Pystyvätkö pakolaiset valitsemaan määränpäänsä?
Usein niin kutsuttu sattuma päättää siitä, mihin he joutuvat. Harvoin voit vaikuttaa, mihin salakuljettaja sinut vie tai missä vaiheessa onnistut pääsemään pois Kreikasta.
Miten kirkkojen tulisi auttaa pakolaisia?
Seurakunnat voivat soveltaa evankeliumia käytännössä. Se on yksinkertaista. Ole lähimmäinen, rakasta lähimmäistäsi. Kutsu ihmisiä teelle, laita ruokaa, mene käymään puistossa tai tutustuta joku harrastukseesi. Minusta on tärkeää, ettei ihmisistä koskaan tule eräänlaista projektia, vaan että aina yritämme kohdata ihmisen ihmisenä.
Mikä saa sinut työskentelemään vaikeassa asemassa olevien ihmisten kanssa?
Minulla ei ole esikuvia, vaan inspiraationi nousee ihmisistä, joiden kanssa teen töitä ja heidän elämänkohtaloistaan. Joskus on pakko pysähtyä ja ottaa askel taaksepäin, nukkua, syödä ja tehdä ”ylellisiä asioita”, mutta minun on vaikea olla huomaamatta epäoikeudenmukaisuuksia. Minua turhauttaa tavattomasti, kun välimatka sanojen ja tekojen välillä on liian suuri. Silloin tulee ainoastaan toimia!
• Haastattelija: Jan Edström, Käännös: Nora Repo, Kuva: Nanna Rosengård