Olen Zahra Dehqanzada ja kotoisin Afganistanista. Muutimme pois Afganistanista 1996-luvulla. Olin silloin 8-vuotias. Afganistan oli Talibanien hallinnassa, ja tytöiltä kiellettiin koulunkäynti. Isäni oli töissä korkeimmassa oikeudessa. Hän menetti työnsä, koska Talibanit päättivät itse hoitaa oikeusasioit, he eivät mielestään tarvinneet minkälaisia korkeinta oikeutta erikseen.
Afganistanissa oli todella huolestuttava, pelottava ja vaarallinen tilanne, joka aiheutti monille perheille pakomatkan ulkomaille. Meidän perhe oli myös yksi niistä perheistä, joka näiden syiden takia joutui lähtemään pois kotimaastamme. Ensimmäinen muuttokohde Afganistanista oli Pakistan, jossa asuimme lähes kaksi vuotta. Sieltä muutimme sitten Iraniin, jossa asuimme noin kolme vuotta.
Tulin perheeni kanssa Iranista kiinteistöpakolaisena Suomeen vuonna 2001. Olen asunut siitä ajasta lähtien Hyvinkäällä. Silloin perheeseeni kuului isäni, äitini, siskoni ja veljeni, mutta nyt minulla on oma perhe, johon kuuluu minun aviomies ja kaksi poikaa. Vanhin poikani on 7-vuotias ja nuorin on melkein kaksivuotias.
On hienoa, että Suomessa kotoutetaan vastuullisesti ja autetaan hienosti vastatulijoita uuteen maahan. Selvisin Suomessa alussa perheeni ja muiden tuen avulla. Suomi vastaanotti meidät avoimin sylin ja saatiin todella paljon apua Kelalta, Hyvinkään kaupungilta, Hyvinkään seurakunnalta, oppilaitoksilta ja muilta. Apu oli erittäin merkittävää elämän vaiheessa, jossa jouduimme sopeutumaan uuteen maahan.
Myöhemmin yritin itse jatkaa eteenpäin. Opiskelin ensin suomenkieltä vuoden valmistavassa luokassa, jonka jälkeen kävin peruskoulussa ja lukiossa. Lukion jälkeen kävin ammattikorkeakoulun, josta valmistuin bioanalyytikoksi vuonna 2012.
Tällä hetkellä elämäni tuntuu erinomaiselta Suomessa, koska olen saapunut suureen tavoitteeseeni ja onnistunut siinä, mitä yritin.
Olen musliminainen ja olen myös hyvin uskovainen ihminen.
Kuten tiedetään, jokaisella ihmisellä on oma maailmankuva ja määrityksiä, joiden mukaan haluaa elää ja olla rauhassa.
Onneksi Suomen kansa on onnistunut perustamaan valtionsa demokratiaan, sananvapauteen, tasa-arvoon ja yksilönvapauteen, tällöin Suomi antaa meidän kaltaisille ihmisille mahdollisuuden asua sellaisina kuten haluamme, eli saa uskoa, mihin halua ja elää rauhallisesti ja turvallisesti. Lopuksi haluan sanoa, että Suomessa oli hyvin lämmin vastaanotto, ja olen todella suuresti tyytyväinen, kiitollinen siitä. Suomalaiset ovat rauhallisia, vastuullisia ja rehellisiä ihmisiä.