Nimeni on Yusuf. Olen ammatiltani leipuri. Minulla on vaimo sekä kuusivuotias tytär Amira. Olen kotoisin Irakista. Se on kaunis maa ja siellä oli hyvä asua erilaisten uskontojen keskellä, kunnes sisällissota alkoi. Silloin eri uskontojen edustajat alkoivat vihata toisiaan.
Sodan alettua mafia tuli työpaikalleni ja uhkaili, että minun olisi lähdettävä pois maasta. Päätin lähteä Turkkiin ennen kuin tulisin ammutuksi. Turkissa elämä oli monimutkaista. Odotin kaksi vuotta pakolaisstatusta, kunnes lopulta päätin lähteä tyttäreni kanssa turvallisempaan maahan.
En silloin vielä tiennyt mitään Suomesta, mutta ystäväni oli kertonut, että perheen kanssa on paras mennä Suomeen, sillä suomalaiset ovat ystävällisiä ja siellä on turvallista.
Matka Turkista Suomeen oli kallis ja vaikea. Lähdin matkaan tyttäreni kanssa. Merimatkasta maksoin puolitoista paikkaa, yhteensä 2000 dollaria. Veneeseen olisi mahtunut korkeintaan 30 henkeä, mutta meitä oli 55. Amira istui sylissäni ja onneksi nukkui osan ajasta. Matka oli hankala ja vielä pahemmaksi sen teki se, että oma lapsi oli mukana. Kahdesti aallot tulivat veneeseen. Jumalalle kiitos, että selvisimme matkasta.
Kreikasta jatkoimme Serbiaan, jossa jouduimme odottamaan neljä päivää. Amira nukkui teltassa ja minä sen ulkopuolella. Sitten meidät haettiin bussilla Unkariin. Jatkoimme matkaa metsässä kävellen Itävaltaan ja sieltä junalla Saksaan. Lopulta saavuimme Ruotsin läpi Suomeen. Tarkkaa summaa en osaa sanoa, mutta matkan kokonaiskustannukset olivat ainakin 5000 dollaria.
Olen kiitollinen, että pääsin Suomeen. Suomessa elämä on sujunut hyvin, mutten ole tyytyväinen, sillä minulla on ikävä vaimoani. Jos Jumala suo, vaimoni pääsee myös Suomeen ja saan elää tulevaisuuteni vaimoni ja lapseni kanssa turvassa — se on ainut toiveeni.
• Teksti: Emmi Forsman
Haastattelu on tehty maaliskuussa 2016 Vihdissä. Turvallisuussyistä haastateltavan ja hänen tyttärensä nimet on muutettu.