EKUMEENINEN VASTUUVIIKKO 2023: Pyhä rauha - kristityt rauhan rakentajina
Ekumeenista vastuuviikkoa vietetään 22.-29. lokakuuta 2023 teemalla Pyhä rauha – kristityt rauhan rakentajina, ja haluammekin haastaa kaikkia kristittyjä miettimään, mitä yhteisiä keinoja meillä on rakentaa rauhaa. Sota Euroopassa on aiheuttanut ahdistusta ja epävarmuutta tulevaisuudesta varsinkin nuorten keskuudessa. Haluamme olla vastavoima rauhattomuuden ja pelon ilmapiirille ja olla rauhan sillanrakentajia.
Vastuuviikko 2023 tulee sisältämään erilaisia tietopaketteja, mutta kannustamme myös konkreettisiin toimiin. Ekumeenisen Neuvoston periaatteisiin kuuluu, että mitä voidaan tehdä yhdessä myös toteutetaan yhdessä, ja siksi kannustamme seurakuntia ja järjestöjä järjestämään yhdessä erilaisia tapahtumia Vastuuviikolla: jumalanpalveluksia ja rukouspalveluksia, seminaareja, konsertteja ja muita taidetapahtumia, keskustelu- ja infotilaisuuksia, konkreettisia toimia, jne. Toivomme erityisesti, että nuoret ja nuoret aikuiset pääsevät ääneen ja osallistuvat Vastuuviikon suunnitteluun ja toteuttamiseen eri paikkakunnilla ja seurakunnissa.
Vastuuviikolle on tänä vuonna luvassa mm. kansainvälinen puhujavieras Italian Sant' Egidiosta, rauhanlähettiläskoulutusta, rauhankonsertteja, TV- ja radiojumalanpalveluksia, sekä infomateriaalia, some- ja muuta aineistoa, jonka on tuottanut mm. nuoret aikuisten SEN:n Nuorisojaostosta ja Ketko-koulutuksesta.
Tervetuloa viettämään Ekumeenista vastuuviikkoa - yhdessä!