
Christy on yksi miljoonista kotiapulaisista. Hän herää aamuneljältä ja työpäivä päättyy iltayhdeltätoista. Lapsiaan hän näkee kerran kuussa.

SASK:n Vapautetaan #kotiorjat -kampanja
Suomessa piiat ja palvelijat yhdistetään satuihin tai menneisiin aikoihin, vaikka Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan jopa noin 67 miljoonaa ihmistä tekee tälläkin hetkellä töitä toisten kodeissa.
Jako miesten ja naisten hommiin pitää alalla edelleen kutinsa: miehet toimivat autonkuljettajina, hovimestareina ja puutarhureina kun taas naiset siivoavat, hoitavat lapsia, pyykkäävät ja kokkaavat. Tästä huolimatta jopa yli 80 prosenttia kotiapulaisista on naisia, ja heistäkin suurin osa nuoria ja kouluttamattomia. Monet työnantajat pitävät itseään sankarillisina tarjotessaan kokemattomalle nuorelle työpaikan ja asuinsijan − siitäkin huolimatta, että työolot muistuttavat orjuutta.
Yksi vapaapäivä kuussa
Ylipitkiä päiviä, liian vähän ruokaa, kaltoinkohtelua ja ennen kaikkea ikävä omaa perhettä. Myös seksuaalinen häirintä ja väkivalta ovat yleistä.
”Kotipuolessa äitini huolehtii lapsistani”, kertoo 29-vuotias filippiiniläinen Christy. ”Minulla on vain yksi vapaapäivä kuukaudessa, jolloin voin nähdä lapsiani.”
Christy työskentelee kuuluisalle näyttelijälle noin 45 euron kuukausipalkalla. Se ei riitä elämiseen Filippiineilläkään. Monessa suhteessa Christy on silti onnekas, sillä hän saa palkkansa säännönmukaisesti. Usein kotiapulaisia ei edelleenkään nähdä työntekijöinä, joilla olisi oikeudet siinä missä muillakin.
Yhteiskunnallista vaikuttamista
Kaikilla on oikeus työaikoihin, palkkaan, fyysiseen koskemattomuuteen ja ennen kaikkea vapauteen. Tämä on shokkiuutinen monille heistä, jotka ovat vuosikausia työskennelleet nälässä ja pelossa.
SASK tukee kotiapulaisten taistelua oikeuksistaan muun muassa Filippiineillä, Kolumbiassa ja Mosambikissa. Työn tavoitteena on saada kotiapulaiset yhdistämään voimansa, jotta he voisivat yhdessä vaatia oikeuksiaan sekä työpaikoilla että laajemmin yhteiskunnassa.
Työ on tuottanut tulosta, ja kotiapulaisten perustamat ammattiliitot ovat saaneet aikaan näkyvää muutosta. SASKin tuella kotiapulaiset ovat taistelleet samat oikeudet kuin muilla työntekijöillä Kolumbiassa, kun taas Mosambikissa kotiapulaiset saavuttivat oikeuden sosiaaliturvaan. Se vaikuttaa suoraan tuhansien perheiden elämään.
Kohtaamisia kouluilla ja markkinoilla
Jotta muutos on voinut tapahtua, on tarvittu sinnikästä jalkatyötä. Filippiineillä järjestön naiset kiertävät puhumassa siellä missä kotiapulaiset liikkuvat: koulujen edessä, markkinoilla tai kirkoissa. Pitkien työaikojen vuoksi kotiapulaiset on saatava kiinni lennosta, eli silloin kun he hoitavat työasioita. Mosambikissa liiton aktiivit kiertävät kadulla useampana päivänä viikossa käsissään lehtiöt ja nimilistat.
Filippiiniläiset aktiivit vitsailevat, etteivät heidän tarinansa ole tuhkimotarinoita. He kokevat silti saaneensa jotain vielä arvokkaampaa: ylpeyden työstään ja tietoisuuden oikeuksistaan.
”Ennen ajattelin, että naisen on tehtävä mitä mies käskee”, kertoo Manilan liepeillä asuva Laura. ”Jos aviomieheni sanoi ”istu!”, minä istuin. Liittotoiminnan kautta opin oikeuksistani paitsi työntekijänä myös naisena. Jätin mieheni, koska hän kohteli minua ja lapsia huonosti”.
Teksti: Katri Blomster
viestinnän suunnittelija
SASK
SASK on työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö