"Minusta mikään muu ei voi olla hienompaa kuin että autamme ihmisiä seisomaan omilla jaloillaan."
Olen Ujuni Ahmed, Suomen somalialainen. Olen syntynyt Somalian pääkaupungissa Mogadishussa ja viettänyt sekä lapsuuteni että nuoruuteni Itä-Helsingin Kontulassa. Minulla oli mielestäni ehkä liiankin vastuullinen teini-ikä, joka purkaantui kapinallisuutena varhaisaikuisuudessa. Tein monia virheitä ja valintoja, jotka vielä tänä päivänä vaikuttavat minuun. En kadu mitään muuta kuin että silloin joku olisi voinut kertoa minulle, että valintani tulevat ohjaamaan minua tulevaisuudessa enemmän kuin osasin tietääkään.
Kaikesta huolimatta en välttämättä muuttaisi mitään menneisyydessäni, sillä uskon että tein kaiken, myös virheet, vain siksi, että käsitys ”omasta valinnasta” oli minulle uutta. Se antoi minulle tasapainon ymmärtää oman äitini uhrauksia meidän eteemme sekä äitinä että naisena ja se antoi minulle tahdonvoimaa olla erilainen. Sellainen kun itse haluan valita.
Oman nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni takia minulle on erityisen tärkeää naisten ja lasten asema. Ja se on yksi syy miksi itse teen kulttuurisensitiivistä nuorisotyötä. Haluan omalta osaltani kohdata Suomessa jokaisen vastaan tulevan nuoren yksilönä. Minulla itselläni ei ollut nuorena roolimallia.
Ymmärsin jo lapsena ja nuorena tyttönä, että äitini jäi yhteiskunnan ulkopuolelle kahdeksan lapsen kanssa. Mietin jatkuvasti, että jos äitini olisi saanut apua, niin olisiko hän oppinut kieltä ja lähtenyt opiskelemaan? Jos häntä olisi autettu osallistumaan yhteiskuntaan, niin olisiko hän valinnut sen elämän minkä “valitsi”?
Minua satuttaa se, että tämän yhteiskunnan ulkopuolelle jää moni nainen ja tyttö vielä tänäkin päivänä. Jokainen nainen ja lapsi joiden oikeuksia laiminlyödään merkitsee laiminlyöntiä meidän hyvinvointivaltiotamme ja demokratiaamme kohtaan. Jokainen äiti tai nainen, joka ei tiedä oikeuksistaan, tulee kasvattamaan mahdolliset lapsensa niiden tietojen pohjalta, joita hänellä on.
Työssäni huomaan, että välillä olen todella ristiriitaisessa asemassa, koska tuntuu että asetan vastakkain nuoret ja heidän perheensä. Silloin harmittaa kovasti, että meidän yhteiskuntamme vahvistaa rinnakkaisyhteisöjä tämän yhteiskunnan vaihtoehdoksi. Niissä meillä ei ole varmuutta ihmisten hyvinvoinnista.
Suomessa meillä on kuitenkin hyvä pohja monelle asialle, mitä emme aina edes ymmärrä. Pidämme monia asioita itsestäänselvyytenä. Se on asia jota meidän tulee sekä parantaa ja arvostaa samaan aikaan.
Minusta mikään muu ei voi olla hienompaa kuin että autamme ihmisiä seisomaan omilla jaloillaan niin, että he voivat itse määrittää itsensä ja puhuvat omasta puolestaan. En haluaisi mielellään puhua kenenkään äänellä, vaan tukea jokaista itse käyttämään omaa ääntään. Se on paljon tärkeämpää ja voimakkaampaa.
Kuva: Aino Väänänen